Vero muuttuu – näin jaat perinnön edullisimmin - Oma raha - Ilta-Sanomat

Vero muuttuu – näin jaat perinnön edullisimmin

Julkaistu: 3.1.2017 6:02

Verottomien lahjojen antaminen voi säästää jälkeläisen perintöveroista leijonanosan.

Keskimääräinen suomalainen perii vanhemmiltaan noin 80 000 euroa. Vuodenvaihteessa perintöverotus kevenee hieman, ja perintöveroa joutuu kyseisestä summasta maksamaan 6 100 euroa.

Perinnön verotukseen voi vaikuttaa jakamalla sitä lapsille jo elinaikana, mutta sijoituspalveluyhtiö Investiumin lokakuussa julkaistun selvityksen mukaan vain 16 prosenttia suomalaisista on suunnitellut perintönsä verotusta etukäteen.

Halutessaan jälkeläisiltään voi kuitenkin melko helposti säästää suuren osan perintöveroista.

  • Video: Perintö- ja lahjaverotus kevenee kautta linjan. Miten silloin kannattaa toimia? Anni Lassilan kysymyksiin vastaa Veronmaksajain keskusliiton lakiasiainjohtaja Vesa Korpela.

Omaisuutta voi lahjoittaa verottomasti

Yleisin tapa keventää perintöverotusta on lahjoittaa omaisuutta lapsille etukäteen.

Lahjoista peritään lahjaveroa, mutta vuodenvaihteesta eteenpäin alle 5 000 euron lahjat ovat verovapaita. Vielä tänä vuonna raja on ollut 4 000 euroa.

Verovapaita lahjoja ei voi antaa loputtomasti, vaan samalta henkilöltä voi saada 4 999 euroa verottomasti vain kerran kolmessa vuodessa.

Kaksi vanhempaa voi siten jakaa kullekin lapselle yhteensä 9 998 euroa kolmen vuoden välein, ja esimerkiksi yhdeksän vuoden aikana on mahdollista lahjoittaa verottomasti vajaat 40 000 euroa.

Perintönä saatuna summasta joutuisi uuden lainsäädännön mukaan maksamaan veroa 1 500 euroa. (Taulukko jutun lopussa.)

Säästö nousee tätä suuremmaksi, jos jälkeläinen perii myöhemmin esimerkiksi 200 000 euron arvoisen asunnon, josta pitää maksaa 21 700 euron perintövero.

Koska perintövero nousee progressiivisesti, 40 000 euron lisä toisi perintöveroon 1 500 euron sijaan 6 400 euron korotuksen.

Lahjat voivat olla tavaraa tai arvopapereita – kiinteistöjen palastelu työlästä

Lahjojen ei ole pakko olla rahaa, vaan ne voivat olla myös esimerkiksi huonekaluja, osakkeita tai sijoituksia rahastoihin.

Jos lahjat tulkitaan ennakkoperinnöksi, ne nostavat perillisen aikanaan maksaman perintöveron määrää edellä kuvatulla tavalla. Tältä välttyy erittelemällä luovutuskirjassa, että lahjaa ei ole tarkoitettu ennakkoperinnöksi.

Yksi syy perintöjen verosuunnittelun vähäisyyteen voi olla se, että suuri osa jälkeläisille jäävästä omaisuudesta on tavallisesti kiinteistövarallisuutta. Esimerkiksi kesämökin lahjoittaminen pala kerrallaan on mahdollista, mutta hyvin työlästä.

Sen sijaan vanhempi voi säästää lapsensa perintöveroista tuhansia euroja lahjoittamalla mökin tälle mutta pitämällä sen hallintaoikeuden itsellään, kuten Taloussanomat viime viikon torstaina kertoi.

Perintöveroa joutuu maksamaan vain yli 20 000 euron perinnöistä. Jos jälkeläisille jäävä omaisuus on tätä pienempi, ei sen lahjoittamisesta etukäteen ole lainkaan verotuksellista hyötyä.

Jos taulukko ei näy, katso se tästä.

Tuoreimmat osastosta