Eläkkeisiin ja työttömyystukiin historiallinen leikkaus – näin paljon se rokottaa

rac

Julkaistu:

Etenkin pienituloisten toimeentulo heikkenee vuodenvaihteessa hallituksen päätöksen vuoksi.
Kansan- ja takuueläkkeet sekä työttömien peruspäiväraha ja työmarkkinatuki pienevät vuodenvaihteessa.

Normaalisti näitä etuuksia korotetaan vuosittain hintojen nousun mukaan. Tämän vuoden hienoinen inflaatio olisi tuonut ensi vuodelle 0,4 prosentin korotuksen, mutta eduskunta hyväksyi keskiviikkona hallituksen esityksen, jonka mukaan korotus korvataan 0,85 prosentin leikkauksella.

Niinpä täyden kansaneläkkeen määrä kuukaudessa pienenee ensi vuonna 629 euroon, kun se ilman lakimuutosta olisi noussut 637 euroon.

Työttömien peruspäiväraha ja työmarkkinatuki taas pienenevät 697 euroon, kun ne normaalisti olisivat kohonneet 706 euroon.

Leikkaus koskee myös muita kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia, joita ovat muun muassa vammaistuet, lastenhoidon tuet ja sairausvakuutuksen vähimmäispäivärahat.

Työeläkkeitä päätös ei koske. Työeläkkeet kohoavat työeläkeindeksin mukaisesti 0,6 prosenttia.

Ennennäkemätön leikkaus jää pysyväksi

Kansaneläkkeitä ja työttömyystukia pienennettiin edellisen kerran tämän vuoden alussa 0,4 prosenttia, mutta se ei johtunut poliitikkojen päätöksistä vaan siitä, että kuluttajahinnat laskivat viime vuonna.

Juha Sipilän hallituksen tekemää erillistä päätöstä voikin pitää historiallisena, sillä kansaneläkeindeksiä ei ole leikattu koskaan aikaisemmin.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle antamassaan lausunnossa Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen kirjoittaa, että vertailukohtaa voi hakea lähinnä 1990-luvulta, jolloin indeksejä jäädytettiin hetkeksi ja joitakin yksittäisiä etuuksia heikennettiin.

– Näin laajamittaista indeksijäädytystä ei kuitenkaan 1990-luvulla tehty, Honkanen toteaa.

Ensi vuoden alussa tehtävä leikkaus jää pysyväksi, eli sitä ei ole tarkoitus korvata myöhemmin. Sen sijaan hallitus aikoo jäädyttää etuudet ensi vuoden tasolle myös vuosiksi 2018–2019.

Toimeentulotuen tarve kasvaa

Sipilän hallitus tavoittelee indeksileikkauksella ensi vuodelle 73 miljoonan euron menosäästöjä.

Kelan tutkijoiden mukaan päätös nipistää eniten pienituloisilta. Kaikkein pienituloisimpien asemaa helpottaa kuitenkin se, että hallitus on päättänyt jättää toimeentulotuen leikkauksen ulkopuolelle.

Toimeentulotukea voivat hakea sellaiset suomalaiset, joiden tulot eivät muiden tukien jälkeen riitä elämiseen. Kelan tutkijat huomauttavat, että osa kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksien leikkaaminen lisääkin toimeentulotuen tarvetta ja toimeentulotukimenoja.

Toimeentulotuki siirtyy vuoden alussa kunnilta Kelalle, minkä uskotaan helpottavan sen hakemista ja vähentävän tuen alikäyttöä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raakaöljyn hinta pomppasi Saudi-Arabian iskujen myötä – Analyytikko: Neste selviää hintapiikistä kilpailijoita paremmin

    2. 2

      Verkkopankkiin ilman puhelinta? Ei onnistu enää joka pankilla

    3. 3

      Kokeneen bisneskonsultin neuvo: ”Jos haluat rikkaaksi, tämä on se keino”

    4. 4

      General Motorsia uhkaa jättilakko: 46 000 työntekijää aikoo marssia ulos

    5. 5

      Suuri nettimatkatoimisto Amoma lopetti yllättäen toimintansa – matkustajat pulassa

    6. 6

      Etla: Suomen talouskasvu jarruttaa – ensi vuonna kasvu on suomalaisista kiinni

    7. 7

      Nyt jännitetään, millaiset vahingot Saudi-Arabian öljylaitos kärsi – öljyn hinta noussut merkittävästi

    8. 8

      Öljyn hinta ampaisi kovaan nousuun – Trump avasi maanalaiset hätävarastot

    9. 9

      Elintarvikeyhtiö Apetit antoi tulosvaroituksen

    10. 10

      Postin toimitus­johtaja kertoo, mitä tulevaisuudessa odottaa – tätä ”erittäin vaikea vaihe” tarkoittaa jakajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri nettimatkatoimisto Amoma lopetti yllättäen toimintansa – matkustajat pulassa

    2. 2

      Saudi-Arabian iskujen odotetaan näkyvän bensan hinnassa pian

    3. 3

      Verkkopankkiin ilman puhelinta? Ei onnistu enää joka pankilla

    4. 4

      Saudi-Arabian isku voi nostaa öljyn hintaa jo huomenna – Nesteen asiantuntija: ”Itse en ainakaan aio lähteä nyt tankkaamaan”

    5. 5

      Kokeneen bisneskonsultin neuvo: ”Jos haluat rikkaaksi, tämä on se keino”

    6. 6

      Öljyn hinta ampaisi kovaan nousuun – Trump avasi maanalaiset hätävarastot

    7. 7

      Kauppakorkeassa opiskelevat Antti, Sami, Santeri ja Oiva sijoittavat opintolainansa – ”Olen sijoittanut koko opiskeluajan”

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Jättimäinen tulonsiirto tallettajilta laina-asiakkaille jatkuu – Suomessa tämä käy hissun kissun

    9. 9

      Lääkäriopiskelija Sami, 29, sijoitti 15 000 opintolainan – nyt hänellä on oma asunto ja 100 000 euron säästöt

    10. 10

      Posti: Ongelmien syynä oli Tiedon häiriö – nyt vika on korjattu ja palvelut palautumassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Älä vain unohda pin-koodiasi – pankkikortin magneettiraita poistuu sunnuntaina käytöstä

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Posti palkkaa satoja uusia vuokra­työn­tekijöitä noin 8,90 euron tunti­palkalla – PAU: ”Ei tällaista ole ennen tehty näin massiivisessa mitta­kaavassa”

    8. 8

      13 000 ”tunnolliselle” suomalaiselle yllätys: veroja räpsähti takaisin tilille – verottaja kertoo miksi

    9. 9

      Pekka jakaa postia yön selässä alle 10 eurolla tunti – yhteiskunta tukee yli 500 eurolla kuussa: ”Eihän näistä saisi oikein edes puhua”

    10. 10

      Näin Suomi sijoittuu Euroopan eläkkeiden vertailussa – yhdessä maassa eläkettä tulee tilille yhtä paljon kuin palkkaa

    11. Näytä lisää