Rakennusalalla on pula tekijöistä –"Palkataan kilpailijan työmailta"

Julkaistu:

Työmaita syntyy jatkuvasti lisää, mutta samalla rakennusalan osaajista on pulaa. Töiden aikataulut voivat nyt venyä myös korjausrakentamisessa.
Rakentaminen on lisääntynyt, ja kasvu näkyy myös tekijöiden kysynnässä. Tilastokeskuksen mukaan avoimissa työpaikoissa etenkin rakennusalan paikkoja luokitellaan vaikeasti täytettäviksi.

Rakennusteollisuuden pääekonomisti Sami Pakarinen kertoo, että alkuvuodesta lähtien työvoimaa on ollut ajoittain vaikeaa löytää toimihenkilöpuolelle eli esimerkiksi työnjohdon mestareiksi tai suunnittelutehtäviin.

– Käytännössä työntekijöitä palkataan kilpailijan työmailta, kun on pulaa. Nyt myös suorittavamman työn parissa tietyissä tehtävissä on pullonkauloja johtuen nopeasta suhdannevirkistymisestä, kertoo Pakarinen.

Pakarinen huomauttaa, että kun suhdanne lähtee vauhdikkaasti vetämään, niin myös tarve työntekijöistä tulee nopeasti. Työvoimapulaa aiheuttaa myös rakentamisen alueellinen painottuminen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kasvukeskuksien uudisrakentaminen vetää nyt. Pääkaupunkiseudulla tulee jatkossakin olemaan haasteita, kuten se, miten työvoima pystyy liikkumaan ja muuttamaan alueelle töihin. Kasvun raja tulee näkyviin, kun resurssit alkavat olla kohtuudella käytössä, toteaa Pakarinen.

Hinnannousu vielä huomaamatonta

Rakennusalan suotuisa tilanne voi vaikuttaa myös työn hintaan. Pakarisen mukaan hyvä suhdanne luo paineita hintakehitykselle, kun kysynnän kasvu nostaa kustannustasoa. Remonttityömailla työpanoksen hinta ei ole vielä ollut suuressa kasvussa, mutta se on noussut Pakarisen mukaan reilun prosentin tämän vuoden aikana. Samalla muut kustannukset, kuten materiaalikustannukset, ovat nousseet noin puoli prosenttia.

– Työvoiman hinta on ollut hieman voimakkaammassa kasvussa kuin muut kustannukset. Jos ajatellaan, että ihmisiä palkataan työmaalta toiselle, niin työvoimalle on todennäköisesti myös maksettava enemmän. Toisaalta viime aikoina kokeneempia ja siten kovapalkkaisempia tekijöitä on eläköitynyt.

Kiinteistöliiton pääekonomistin Jukka Keron mukaan asunto-osakeyhtiöt ovat saaneet hyviä määriä tarjouksia urakoihin viimeisen vuoden aikana, kun niitä on pyydetty riittävästi. Liiton teettämän barometrin mukaan korjausrakentaminen on lisääntynyt viime aikoina hienoisesti pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa, ja se tulee vielä kasvamaan tulevina vuosina. Keron mukaan korjausrakentamisessa selkeää hinnannousua ei ole havaittu, mutta alan tilanne voi näkyä töiden aikatauluissa.

– Alueellinen ylikysyntä voi aiheuttaa vaikeuksia saada hankkeet etenemään. Taloyhtiöiden on oltava pitkäjänteisiä urakoissa ja kiinteistönpitämisessä yleensä, Kero sanoo.

Lisäkustannuksia on viime aikoina aiheutunut muun muassa asbestikartoitusten teettämisestä.

Pientalojen tilanne rauhallisempi

Myös Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen kertoo, että siellä, missä on paljon kysyntää, voi olla vaikeuksia saada hetkellisesti ammattitaitoista tekijää paikalle sopivaan aikaan.

– Toimitusajat saattavat helposti pidentyä. Äkkinäistä palautetta huutavasta pulasta tai hintojen muutoksesta ei kuitenkaan ole tullut, toteaa Savolainen.

Rakentamisen tilanne poikkeaa muusta alasta pientalorakentamisessa. Pientaloteollisuuden johtaja Kimmo Rautiaisen mukaan ala on pienentynyt jo 5–6 vuotta. Tänä vuonna on kuitenkin tapahtunut käänne parempaan.

– Kapasiteettia talotoimittajilla on, eli toimitusajat pitävät ja asennusporukkaa löytyy, Rautiainen kertoo.

Koulutuspäätökset näkyvät nyt

Rakennusteollisuuden Pakarisen mukaan myös koulutus vaikuttaa siihen, että samalla kun suuria työmaita on käynnistelty, on myös krooninen pula työntekijöistä projektinjohtotehtäviin. Pakarinen muistuttaa, että 1990-luvun laman jälkeen rakennusmestarikouluja ajettiin alas. Koulutus käynnistettiin myöhemmin uudelleen, mutta sen hetkellinen poistuminen on aiheuttanut sen, että noin 40–50 vuoden ikähaarukassa olevat työntekijät ovat voineet jäädä vaille sopivaa koulutusta.

– Nyt kun kokenutta työmaanjohtoa jää eläkkeelle, sitä seuraavaa sukupolvea ei yksinkertaisesti ole. Suuriin hankkeisiin ei silti voi ottaa suoraan koulunpenkiltä ketään, ellei tekijällä ole kokemusta, Pakarinen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    3. 3

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    4. 4

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    5. 5

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    6. 6

      Analyytikko: Huawei voi ohittaa Applen jo tänä vuonna

    7. 7

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    8. 8

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    9. 9

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    10. 10

      Tässä työpaikassa pitää ehdottaa palkankorotusta ensin kaverille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    3. 3

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    6. 6

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    7. 7

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    8. 8

      Tässä työpaikassa pitää ehdottaa palkankorotusta ensin kaverille

    9. 9

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    10. 10

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    3. 3

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää