Eläkepomolta poikkeuksellinen ulostulo – näin "Ruotsin malli" vaikuttaisi eläkkeisiin - Oma raha - Ilta-Sanomat

Näin "Ruotsin malli" vaikuttaisi eläkkeisiin

Kuvituskuva
Julkaistu: 28.6.2016 17:33, Päivitetty 29.6.2016 12:50

Eläkejärjestelmä on Suomessa lähes tabu, ja vain ani harvoin kukaan alan sisältä ehdottaa järjestelmään suuria muutoksia. Eteran Stefan Björkman rikkoi kaavan.

Eläkeyhtiö Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman nostatti pienimuotoisen myrskyn työeläkealan vesilasiin ehdottamalla Helsingin Sanomissa suomalaisen eläkejärjestelmän peruspilarin eli niin sanotun etuusperusteisuuden uudelleen pohtimista.

Etuusperusteisuus tarkoittaa sitä, että työeläke kertyy Suomessa vain ja ainoastaan työntekijän saaman palkan perusteella – mitä suurempi palkka, sitä suurempi eläke.

Vaikka kaikki suomalaiset palkansaajat maksavat eläkemaksuja ja Eteran kaltaiset eläkerahastot sijoittavat osan niistä markkinoille, ei yksittäisen ihmisen maksamien maksujen tai eläkerahastojen sijoitustuottojen suuruudella ole nykyisin vaikutusta tämän omaan eläkkeeseen.

Eläkemaksuilla kustannetaan edellisten sukupolven eläkkeet, ja rahastojen tuottojen tehtävänä on varmistaa se, etteivät tulevien sukupolvien eläkemaksut nousisi loputtomasti.

Eteran Björkman kyseenalaistaa sen, onko tämä asetelma enää paras mahdollinen.

Lukuisissa länsimaissa on 2000-luvun aikana siirrytty etuusperusteisista eläkejärjestelmistä maksuperusteisiin järjestelmiin, jossa yksittäisen työntekijän eläkkeen suuruus määräytyy ainakin osittain tämän maksamien eläkemaksujen ja niiden tuottojen perusteella. Björkmanin mukaan tällaisesta vaihtoehdosta pitäisi voida keskustella myös Suomessa.

Mitä muutos tarkoittaisi tavallisen ihmisen kannalta?

Riskiä on monissa maissa siirretty yksilölle

Siirtyminen kohti maksuperusteisuutta tarkoittaisi sitä, että yksittäinen suomalainen kantaisi suuremman riskin sijoitettujen eläkevarojen tuotoista kuin nykyisin.

Maksuperusteisessa järjestelmässä kaikki työntekijän maksamat eläkemaksut eivät menisikään edellisen sukupolven eläkkeiden kustantamiseen, vaan ainakin osa niistä ikään kuin laitettaisiin "säästöön" tämän omaa eläkettä varten.

Käytännössä säästöön laittaminen tarkoittaisi sitä, että maksut sijoitettaisiin arvopaperimarkkinoille ja työntekijän tuleva eläke määräytyisi sijoitustuottojen mukaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa joidenkin juuri finanssikriisin alettua eläkkeelle jääneiden eläkkeet jäivät pieniksi, koska heidän henkilökohtaisten eläketiliensä arvot romahtivat.

Suomessa näin ei voi käydä, sillä oikeus tietynsuuruiseen eläkkeeseen karttuu työuran aikana palkasta laissa määritettyjen sääntöjen mukaan.

Jos esimerkiksi 3000 euroa kuukaudessa tienanneelle suomalaiselle on kertynyt oikeus 1600 euron kuukausieläkkeeseen, hän saisi sen täysimääräisenä siitäkin huolimatta, että Eteran, Ilmarisen, Varman ja kumppaneiden sijoitukset kyykkäisivät.

Riskin Suomessa kantavat tällaisessa tilanteessa kollektiivisesti tulevat sukupolvet, jotka joutuvat maksamaan yhä korkeampia eläkemaksuja.

Luonnollisesti sijoitusriskin siirtäminen yksilölle toimisi myös toiseen suuntaan, eli sijoitustuottojen noustessa yksilön tuleva eläke kasvaisi.

"Ruotsin malli" muuttaisi paljon, mutta ei kaikkea

Eteran Björkman ei määrittele muutostoiveitaan tarkasti, mutta ehdottaa etenemistä Ruotsin mallin suuntaan.

Ruotsissa suurin osa eläkkeistä kertyy maksuperusteisesti, mutta yksilöt eivät silti Ruotsissa kanna eläkejärjestelmän riskejä niin paljon kuin vaikkapa Yhdysvalloissa.

Ruotsalaiset maksavat palkastaan 18 prosentin eläkemaksuja, ja niistä 2,5 prosenttiyksikköä ohjataan eläkesijoituksia hoitaviin rahastoihin. Työntekijä saa itse valita useiden rahastovaihtoehtojen väliltä, ja sijoitusten tuotto vaikuttaa hänen tulevan eläkkeensä suuruuteen.

Tämä käytäntö lisää yksilön riskiä ja eroaa merkittävästi Suomen eläkejärjestelmästä, mutta muilta osin erot eivät ole valtavan suuria.

Loput 16 prosenttiyksikköä ruotsalaisen työntekijän maksamista maksuista kerryttävät laskennallisesti hänen yksilöllistä eläkettään, mutta näitä maksuja ei sijoiteta markkinoille vaan ohjataan Suomen tapaan edellisten sukupolvien eläkkeiden maksamiseen.

Niinpä yksilöt eivät Ruotsissa kanna sijoitustoiminnan riskejä kuin hieman suomalaisia enemmän.

Maksuperusteisuuteen siirtyminen on länsinaapurissa sen sijaan mahdollistanut sen, että sekä tulevat että jo maksussa olevat eläkkeet joustavat alas- tai ylöspäin eläkejärjestelmän kulloistenkin näkymien mukaan.

Suomen etuusperusteisessa järjestelmässä eläke on vuosikymmenten ajan mielletty lain silmissä yksilön omaisuudeksi juuri sen takia, että se kertyy palkan perusteella ja on siis ikään kuin palkkio työsuorituksesta.

Niinpä taloustilanteen heiketessä nostetaan työssäkäyvien eläkemaksuja tai leikataan työntekijöiden tulevia eläkkeitä, mutta jo maksussa olevat eläkkeet jäävät koskemattomiksi.

Tiivistäen voi sanoa, että Ruotsissa on sekä siirretty hieman riskejä yhteisöltä yksilöille että tasattu kokonaisten sukupolvien välistä riskinjakoa.

Eläkejärjestelmä on Suomessa tabu

Työeläkeyhtiöiden johtajat harvoin ottavat kantaa eläkejärjestelmän perusteisiin, sillä he eivät ole päätöksentekijöitä vaan toimeenpanijoita.

Työeläkejärjestelmää keskenään hallitsevat työmarkkinajärjestöt tuskin Eteran Björkmanin avauksesta innostuvat. Suomessa keskustelu eläkejärjestelmän perustuksista on perinteisesti ollut vähäistä, koska etenkin työntekijäjärjestöt ovat vakuuttuneita suomalaisen järjestelmän ylivertaisuudesta.

Björkman lienee kuitenkin oikeassa siinä, että laaja eläkepoliittinen keskustelu olisi paikallaan.

Tuorein eläkeuudistus on vasta tulossa voimaan vuoden 2017 alussa, ja uudistuksen tavoitteena on naulata eläkemaksujen taso nykyisen noin 24 prosentin tienoille.

On kuitenkin olemassa kasvava riski siitä, että sekä työllisyys että eläkerahastojen tuotot jäävät pitkäksi aikaa ennakoitua alhaisemmiksi, eikä maksutason vakioiminen onnistu. Siksi olisi hyvä jo etukäteen käydä keskustelua siitä, kuka riskin tällä kertaa kantaa.

Tuoreimmat osastosta