Kenkämiehen kirja tekee kunniaa käsityölle

Julkaistu:

Näkökulma
Handmade Shoes for Men on kirjaklassikko, joka selvittää ummikollekin miesten klassisten jalkineiden saloja.
Handmade Shoes for Men on jokaisen kenkämiehen kirja. Vuonna 1999 englanniksi julkaistu teos on unkarilaisen kenkämestari László Vassin ja kustantaja-kirjailija Magda Molnárin yhteistyö, joka tekee kunniaa käsityölle ja laadulle.

Noin 200 sivua ja päälle tuhat valokuvaa kertovat aidosti käsintehtyjen jalkineiden työvaiheista, historiasta, yksityiskohdista ja rakenteista. Valtaosa kuvista on luonnollisesti Vassin kenkäverstaalla napattuja, mutta työvaiheet ovat samat kaikissa vastaavissa pajoissa, jotka eivät ole korvanneet ihmisen kättä koneen rattailla. Suurin osa käsityöläisen reunoskengistä vaatii noin 30–40 tuntia työtä.

Tämä on nopea ja helppo todeta, mutta kirja selventää, miten paljon vaivaa onkaan nähty yksin materiaalien valmistukseen ennen kuin jalkineen pariin päästään. Jos asiakas haluaa myös ikiomat lestit, työmäärä kasvaa 10–20 tuntia.

Luonnollisesti kaikki tämä vaivannäkö sotii nykyistä teollisuutta vastaan, joten perinteiset kengäntekijät ovat pieni, erikoistunut joukko, jonka täydellisyyden tavoittelu on kuin sotaa tuulimyllyjä vastaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Handmade Shoes for Men -kirjan lukijalle selviää, miksi Brannock-laite on verraton keksintö, miten monimutkainen rakennelma ihmisjalka onkaan, miksi lestin tulee aina tulla ensin, miten puolikas oxford eroaa siipikärjysmallista, miksi täysnahkarakenne on jalalle terveellisempi, miksi reunos pidentää jalkineen käyttöikää ja miksi kunnon jalkineesta on reilua maksaa enemmän.

En ole löytänyt perinpohjaisempaa, kätevämpää ja helpommin ummikolle avautuvaa kirjaa miesten klassisista jalkineista, joten juuri tämä on sellainen klassikko, joka ei turhaan vie tilaa kirjahyllystä. Harmillisesti teosta ei ole vielä suomennettu, joten saksaa tai englantia lukijan on osattava. Joka osaa, ei kirjan luettuaan enää katsele jalkineita samalla tavoin kuin ennen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Nuoret yhä useammin yrittäjiksi – ideat usein arjen tarpeista tai omista harrastuksista

    9. 9

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää