Karu ennustus: Kone vie työn joka toiselta 30 vuodessa – "Mitä ihmiset tekevät?"

Julkaistu:

Hyödyttääkö teknologian kehittäminen loppujen lopuksi ihmiskuntaa, professori Moshe Vardi kysyy.
Koneet voivat viedä työt yli puolelta maailman väestöstä seuraavan 30 vuoden aikana. Näin arvioi Ricen yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Moshe Vardi lauantaina, The Guardian -lehti kertoo.

Vardin mukaan tekoäly on taloudelle uhka, jota ei pidä aliarvioida. Hän puhui tieteellisen seuran American Association for the Advancement of Sciencen tilaisuudessa.

– Jos koneet pystyvät tekemään melkein minkä tahansa työn, jonka ihmiset osaavat, mitä ihmiset tekevät?

Fyysikko Stephen Hawking sekä teknologia-alan miljardöörit Bill Gates ja Elon Musk varoittivat samasta asiasta viime vuonna. Hawkingin mukaan tekoäly voi olla ihmislajin loppu.

Vardin mielestä teknologia on paljon hienovaraisempi uhka kuin miehittämättömät lennokit, joita jotkut pelkäävät. Tekoäly voi viedä keskiluokan työt ja johtaa 50 prosentin työttömyyteen maailmassa, ja samalla epätasa-arvo kasvaa.

Toisin kuin teollisessa vallankumouksessa, "tekoälyvallankumouksessa" kyse ei ole koneiden fyysisestä vahvuudesta, joka peittoaa ihmistyövoiman, Vardi sanoi. Pikemminkin luvassa on mittely ihmisen nokkeluuden ja koneiden älyn ja vahvuuden välillä.

– En pidä sitä lupaavana tulevaisuutena, enkä pidä pelkästään vapaa-ajasta koostuvaa elämää houkuttelevana. Uskon, että työ on tärkeää ihmisen hyvinvoinnille.

Vardi huomautti, että teknologia on muuttanut merkittävästi Yhdysvaltojen taloutta 50 vuodessa. Vaikka bruttokansantuote on kasvanut tuottavuutta parantamalla, työllisyys oli parhaimmillaan noin vuonna 1980 ja kotitalouksien keskitulot ovat pudonneet.

Käytännössä mikään ihmistyö ei ole Vardin mukaan täysin turvassa automaatiolta. Hän pyysi tieteentekijöitä pohtimaan, hyödyttääkö kehittämämme teknologia loppujen lopuksi ihmiskuntaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin kilpailijat kommentoivat Tjäreborgin tilannetta: ”Hinnat peilautuvat suoraan kysyntään”

    2. 2

      Lähetettyjen työntekijöiden palkkauksessa paljon puutteita – peruspalkka saattaa alittaa minimitason

    3. 3

      Tiina maksoi Tjäre­borgin perhe­lomansa verkko­pankissa – nyt matka ja rahat ovat vaaka­laudalla: ”Tyhmyydestä sakotetaan”

    4. 4

      Oletko ostanut matkan Tjäreborgilta? Näin saat rahasi takaisin

    5. 5

      Hallinto-oikeus: Ähtärin kaupunki takasi laittomasti yli 17 miljoonan pandalainat

    6. 6

      Ruotsalaiset luopuvat käteisen käytöstä vauhdilla, joka hirvittää jo valtiota – kruunulle harkitaan sähköistä vaihtoehtoa

    7. 7

      Kumpi päättää perheen raha-asioista? Suomalaiset vastasivat: ”Puolisoni ei tiedä, että minulla on 65 000 euroa”

    8. 8

      Analyytikko: ”Tärkeä kysymys on, löytyykö Tjäreborgin toiminnalle jatkaja”

    9. 9

      Kommentti: Brexit puraisi jo syyttömiä suomalaisturisteja

    10. 10

      KKV on alkanut järjestää Tjäreborgin asiakkaiden paluukuljetuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook konkurssiin – 600 000 lomanviettäjää jäi ilman paluulentoa

    2. 2

      Yksi lyhyt kuulutus romutti Karin ja Raijan odotetun loman – lento­kentän kahvilassa etsittiin äkki­lähtöä

    3. 3

      Oletko ostanut matkan Tjäreborgilta? Näin saat rahasi takaisin

    4. 4

      Tiina maksoi Tjäre­borgin perhe­lomansa verkko­pankissa – nyt matka ja rahat ovat vaaka­laudalla: ”Tyhmyydestä sakotetaan”

    5. 5

      KKV on alkanut järjestää Tjäreborgin asiakkaiden paluukuljetuksia

    6. 6

      Peter ja Päivi olivat juuri nousemassa Tjäre­borgin loma­lennolle, kun tuli kuulutus: lentonne on peruutettu – ”Mitenköhän tässä käy”

    7. 7

      Tjäreborg: kaikki maanantain lomalennot peruttu – Suomesta piti lähteä 525 lomalaista

    8. 8

      Kumpi päättää perheen raha-asioista? Suomalaiset vastasivat: ”Puolisoni ei tiedä, että minulla on 65 000 euroa”

    9. 9

      Tjäreborgin emoyhtiö konkurssiin – suora lähetys Mallorcan lentokentältä

    10. 10

      Lauran piti palata Tjäreborgin lomalta suoraan töihin – nyt lento kotiin on täysi mysteeri: ”Olisi hauska tietää, miten hommat järjestyy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    2. 2

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    5. 5

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    6. 6

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook konkurssiin – 600 000 lomanviettäjää jäi ilman paluulentoa

    7. 7

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    8. 8

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    9. 9

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

    10. 10

      Yksi lyhyt kuulutus romutti Karin ja Raijan odotetun loman – lento­kentän kahvilassa etsittiin äkki­lähtöä

    11. Näytä lisää