Oma raha

Jopa 360 000 työpaikkaa piilossa – näillä aloilla niitä on

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokialainen pk-yritys ei ole koskaan palkannut työntekijää avoimella haulla, koska pelkää hakemustulvaa.


Suomessa voi olla jopa 360 000 piilevää työpaikkaa, arvioi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Rahasto on aloittanut yhdessä TE-toimistojen, kuntien ja yritysten kanssa kokeilun piilossa olevien työpaikkojen esiin kaivamiseksi.

– Työpaikat ovat piilossa. Ne pitää keksiä ja löytää, sanoo Sitran vanhempi neuvonantaja Mikko Kesä.

Piileviä työpaikkoja löytyy esimerkiksi Tampereen seudulta kiinteistönhuollosta, metalliteollisuudesta ja kaupan alalta kaikkiaan 70 yrityksestä. Hankkeessa mukana olevia pirkanmaalaisia pk-yrityksiä ovat muun muassa Papu Design, HHKP, Laatukattila, Doranova ja NLT Nostolaitetarkastus.

Pääkaupunkiseudulta kokeiluun lähti muutama iso yritys. Helsingin seudun kauppakamarin koulutuspäällikkö Markku Lahtisen mukaan pääkaupunkiseudulla piilotyöpaikkoja on aloilla, joissa korostuvat "käden taidot" eli rakentamisessa, ravintoloissa ja hotelleissa sekä kiinteistönhuollossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lastenvaatevalmistaja pelkää hakemustulvaa

Nokialainen lastenvaatevalmistaja Papu Design ei ole koskaan palkannut työntekijää avoimella haulla. Yhtiössä on töissä kuusi ihmistä ja muutama osa-aikainen.

– Kaikki on tuttuja tai tutun tuttuja. Työhakemustulva olisi valtava, jos laittaisimme paikan auki. Minulla ei ole aikaa käydä läpi kahtasataa hakemusta, sanoo Papu Designin toimitusjohtaja Jussi Kurkela.

Papu Design aikoo ensi vuonna palkata ainakin kolme uutta työntekijää, jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti. Tarvetta olisi myynnissä, markkinoinnissa tuotesuunnittelussa, ostoissa, varastoinnissa, verkkokaupan hoitamisessa ja pakkaamisessa. Ammattilaisia tarvitaan varastomiehistä yliopistotutkinnon suorittaneisiin, Kurkela sanoo.

Yhtiön suunnittelu ja varasto sijaitsevat Suomessa. Vaatteet valmistetaan Portugalissa.

Kolme neljästä rekrytoidaan "tiskin alta"

Sitran kokeilu kääntää perinteisen työnvälityspalvelun nurinpäin. Hankkeessa TE-toimistot ja kunnat kysyvät yrityksistä niiden työvoimatarvetta ja etsivät niihin työntekijöitä. Piilotyöpaikkoja pitää etsiä, koska ne katoavat ajan mittaan, kun olemassa olevat työntekijät venyvät tekemään piilevät työt.

Sitran arvioima piilevien työpaikkojen määrä on yli kymmenen kertaa suurempi kuin TE-toimistossa olevien avoimien työpaikkojen määrä. Työnvälitystilaston mukaan avoimia työpaikkoja on noin 30 000, mutta työnvälitykseen ilmoitetaan vain noin joka kolmas avoin haku.

Lisäksi arviolta noin kolme neljästä rekrytoinnista tapahtuu ilman avointa hakua niin sanotulla suusta suuhun menetelmällä. Tämän päälle tulevat vielä varsinaiset piilotyöpaikat, joihin ei koskaan etsitä työntekijöitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisten keskiansio on 2 600 € – riittääkö se elämiseen?

    2. 2

      Nuorilta kysyttiin, millaiseen työpaikkaan he haluaisivat – suomalaisten vastaukset pomoista yllättivät

    3. 3

      Työllisyysasteen trendi jäi alle hallituksen tavoitteen – ”Eihän tässä näin pitänyt käydä!”

    4. 4

      Lähes 8 500 vartijaa menossa lakkoon – turvallisuusalan johtaja varoittaa: ”Vaikutukset voivat näkyä melkein missä vaan”

    5. 5

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    6. 6

      Lähihoitajien opettaja epäilee soveltuvuuskokeita: ”Psykologi ei suositellut opiskelijaa alalle, itse näin hänessä mahdollisuuksia”

    7. 7

      Vain murto-osa JHL:n jäsenistä on lakossa – millä perusteella lakkokohteet on valittu?

    8. 8

      Wärtsilän tulos parani, tilauskertymä vain hieman

    9. 9

      Tuomari ei kumonnut Roundupin syöpätuomiota

    10. 10

      KKV moittii apteekkialan kilpailuavauksia – reseptilääkkeiden myynti 32 %, apteekkeja sama määrä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisten keskiansio on 2 600 € – riittääkö se elämiseen?

    2. 2

      Vain murto-osa JHL:n jäsenistä on lakossa – millä perusteella lakkokohteet on valittu?

    3. 3

      Lähes 8 500 vartijaa menossa lakkoon – turvallisuusalan johtaja varoittaa: ”Vaikutukset voivat näkyä melkein missä vaan”

    4. 4

      Joka kymmenes jättää työnteon perjantaina väliin – tässä syyt

    5. 5

      Verkkouutiset: Työmarkkina­järjestöiltä tulossa ehdotus irtisanomis­kiistaan

    6. 6

      Vartiointialan lakko alkaa keskiviikkona

    7. 7

      Ryanairin toimitusjohtaja povaa alalle synkkää talvea: SAS tai Norwegian voi ajautua konkurssiin

    8. 8

      Vartijoiden lakko voi ruuhkauttaa lentokenttää – tarkista tilanne, jos olet lähdössä matkalle

    9. 9

      Osa Sähköliiton jäsenistä liittyy Teollisuusliiton kolmen päivän lakkoon – koskee yli 90 yritystä

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Hermitage-yhtiöstä tullut tutkintapyyntö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri sai tarpeekseen lakosta: tarjoaa seinäjokelais­koululle ruokailun hotelli Sorsanpesässä

    2. 2

      Teollisuusliitto irtisanoo kikyn työajan pidennykset viidellä alalla

    3. 3

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    4. 4

      Lakko uhkaa jättää lapset nälkäisiksi: Sporttibaari toimittaa pizzat päiväkotiin

    5. 5

      40 000 euron velat kerännyt eläkeläinen ei saanut armoa oikeudessa – oli velkaantunut ”vastuuttomasti”

    6. 6

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    7. 7

      Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

    8. 8

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    9. 9

      Maanantain lakko herätti vastareaktion – yrittäjät ympäri Suomea tarjoavat apuaan

    10. 10

      JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon

    11. Näytä lisää