Tällaista tuntipalkkaa eri töissä saadaan – katso 200 ammatin lista

Tilastokeskuksen mukaan tuntipalkkaisten ansio oli keskimäärin 15,70 euroa tunnilta.

17.9.2015 9:56 | Päivitetty 17.9.2015 10:06

Yrityksissä työskentelevien tuntipalkkaisten palkat nousivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 0,8 prosenttia vuoden 2013 vastaavasta ajasta.

Palkansaajien säännöllisen työajan tuntiansio oli keskimäärin 15,70 euroa tunnilta. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen tänään julkistamasta yksityisen sektorin tuntipalkkaisten tilastosta.

Alla olevasta taulukosta on eri ammattien tuntiansiot mediaaneina. Taulukossa on mukana ammatit, joissa on tilastossa yli sata työntekijää.

Eniten tunnissa tienaavat yleislääkärit, joiden tuntipalkka kohoaa 53 euroon. Sen sijaan maanviljelyn avustavien työntekijöiden tuntiansio jää 8,48 euroon.

Kymmenen prosenttia työtunneista tehtiin alle 11,00, puolet alle 15,40 ja kymmenen prosenttia yli 20,10 euron tuntipalkalla.

Säännöllisen työajan tuntiansio sisältää aika-, urakka- ja palkkiotyöstä säännölliseltä tehdyltä työajalta maksettujen palkkojen lisäksi työaikaan liittyvät lisät (esimerkiksi vuorotyö- ja olosuhdelisät) sekä sunnuntai- ja ylityöpalkan perusosat.

Tällaista tuntipalkkaa eri ammateissa saadaan AmmattiAnsiot (€/tunti, mediaani)Työntekijät (kpl)Yleislääkärit53108Hammaslääkärit40,98158Talonrakennuksen arkkitehdit27,13198Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät24,61566Rakentamisen asiantuntijat21,13104Kaivosten avustavat työntekijät20,36359Sähkötekniikan erityisasiantuntijat20,2120Ahtaajat ja trukinkuljettajat ym.20,173668Lattianpäällystystyöntekijät19,58870Panostajat ja räjäyttäjät19,46121Linja-asentajat ja -korjaajat19,28406Iskuporaajat ja syväkairaajat19,21292Paperimassan sekä paperin ja kartongin valmistuksen prosessityöntekijät19,1511385Konetekniikan asiantuntijat18,72178Sovellussuunnittelijat18,6110Muurarit ym.18,52633Televiestinnän tekniset asiantuntijat18,44294Lihanleikkaajat, kalankäsittelijät ym.18,052483Tuote- ja vaatesuunnittelijat18,02137Metalliteollisuuden prosessityöntekijät17,914239Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät17,99070Rakennusalan työnjohtajat17,7173Voimalaitosten prosessinhoitajat17,641519Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat17,611841Rakennussähköasentajat17,615294Ilmastointi- ja jäähdytyslaiteasentajat17,32360Nosturinkuljettajat17,321513Eristäjät17,327402Betonirakentajat ja raudoittajat17,243038Kumituoteteollisuuden prosessityöntekijät17,121653Putkiasentajat17,125021Teollisuuden työnjohtajat17,1108Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat17,05125Taloushallinnon toimistotyöntekijät17152Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat16,997457Painajat16,781371Muut sähköasentajat16,724180Kaivos- ja louhostyöntekijät16,68754Luokittelijat ja laaduntarkkailijat (pl. ruoat ja juomat)16,68930Tieto- ja viestintäteknologian asentajat ja korjaajat16,671847Työkaluntekijät ja lukkosepät16,61858Muotin- ja keernantekijät16,491281Urheiluvalmentajat ja toimitsijat16,34486Lasi- ja keramiikkateollisuuden uunienhoitajat16,291972Elektroniikka- ja automaatiolaitteiden asentajat ja korjaajat16,251874Rikastustyöntekijät16,131066Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät16,131819Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät16,133895Rakennusmaalarit ym.16,13608Koneenasettajat ja koneistajat16,0811171Puu- ja sahatavaran prosessityöntekijät16,063575Rappaajat16,01365Ohutlevysepät15,943970Kellosepät ja muut hienomekaanisten instrumenttien tekijät ja korjaajat15,9310Paperituoteteollisuuden prosessityöntekijät15,9422Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat15,87679Talonrakentajat15,756210Kemianteollisuuden prosessityöntekijät ym.15,7510055Muut muualla luokittelemattomat prosessityöntekijät15,68167Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat15,65166Raakapuun käsittelijät15,611877Muut valmistusalan avustavat työntekijät15,564246Hitsaajat ja kaasuleikkaajat15,565263Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät15,568015Paksulevysepät ja rautarakennetyöntekijät15,52114Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat15,41580Kiinteistöhuollon työntekijät15,371671Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat15,378348Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat15,379195Pakkaus-, pullotus- ja etiköintikoneiden hoitajat15,312491Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät15,3822Muualla luokittelemattomat asiakaspalvelutyöntekijät15,29145Metallien teolliset päällystäjät ja viimeistelijät15,262202Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat15,218040Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat15,174208Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.15,155898Muut terveydenhuoltoalan työntekijät15,04367Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat157524Muut rakennustyöntekijät1511031Painopinnanvalmistajat14,81078Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat14,781889Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat14,591470Kattoasentajat ja -korjaajat14,54593Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat14,531869Fysioterapeutit ym.14,5245Kutoma- ja neulekoneiden hoitajat14,46291Jätteiden kerääjät14,36194Jälkikäsittelijät ja sitomotyöntekijät14,331437Muut muualla luokittelemattomat toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät14,2113Verhoilijat14,18677Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat14,111236Sepät14,02116Konepuusepät13,922642Höyrykoneiden ja lämmityskattiloiden hoitajat, lämmittäjät ym.13,79154Metsurit ja metsätyöntekijät13,592132Yleissihteerit13,4541Huonekalupuusepät ym.13,27513Kotiapulaiset ja -siivoojat13,23163Rakennusalan avustavat työntekijät13344Valkaisu-, värjäys- ja puhdistuskoneiden hoitajat12,95121Pankki- ym. toimihenkilöt12,87328Kosmetologit ym.12,79152Vartijat12,76448Toimistoavustajat12,5483Jalkine- ja laukkuteollisuuden prosessityöntekijät12,31661Muut muualla luokittelemattomat työntekijät12,22321Muut puhdistustyöntekijät12,15217Ravintola- ja suurtaloustyöntekijät12,1136Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät12137Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat12162Ajoneuvojen pesijät12175Kampaajat ja parturit11,99460Koru- ja muut tekstiiliompelijat11,86302Pelto- ja avomaaviljelijät11,8109Avustavat keittiötyöntekijät11,77176Muut pääluokkaan 7 muualla luokittelemattomat työntekijät11,7172Myyjät11,61855Pesulatyöntekijät11,51829Myyntiedustajat11,41637Teollisuusompelijat11,04214Lastenhoitotyöntekijät11,04473Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat10,852127Lasinasentajat10,5268Puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjät10,391498Käsinpakkaajat10,31478Toimisto- ja laitossiivoojat ym.10,1425513Matkaoppaat10,06167Muut eläinten kasvattajat ja hoitajat10,01385Jätteiden lajittelijat10103Eläintenhoitajat ja lemmikkieläinten trimmaajat10110Liha- ja lypsykarjan kasvattajat sekä muiden kotieläinten kasvattajat10268Kassanhoitajat ja lipunmyyjät9,98153Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät9,83276Avustavat puutarhatyöntekijät9,181372Informaatiopisteen asiakasneuvojat9128Satunnaistöiden tekijät8,8384Karjankasvatuksen avustavat työntekijät8,48146Maanviljelyn avustavat työntekijät8,48250 Lähde: Tilastokeskus

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?