Kuinka paljon kaveria saa auttaa? Tässä kulkee raja

Julkaistu:

Mitä ajattelee verottaja, kun netin avunvaihtoringissä kaupitellaan edullisia kauneudenhoitopalveluja?
Talkootyötä on tehty ja naapuriapua tarjottu aikojen alusta lähtien, mutta sosiaalisen median aikakaudella ihmisten ulottuvilla on mitä erikoisimpia tapoja hankkia palveluita muuten kuin perinteisin keinoin eli kävelemällä vaikkapa kauneussalonkiin tai rakennusliikkeeseen.

Esimerkiksi Facebookiin on ilmaantunut erilaisia avunvaihtorinkejä, joiden lähtökohta on avun tarjoaminen ja pyytäminen vastavuoroisesti. Joku kaipaa vaikkapa lastenhoitajaa, ja vastineeksi lupaa leipoa "pelastavalle enkelille" pullaa tai tehdä tämän pihatyöt.

Hiusten värjäystä ja leikkausta vastaan voi saada vaikkapa rakennekynnet.

Mutta milloin toiminta muuttuu suoranaiseksi liiketoiminnaksi? Jos joku ilmoittaa tällaisessa vaihtopiirissä tekevänsä edullisesti ripsienpidennyksiä, onko kyse jo liiketoiminnasta vai avunvaihdosta?

– Tämä on ihan selkeästi verollista toimintaa, jos rahaa vastaan tarjotaan palveluita, vastaa ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnosta.

Verottaja syynää Facebookia

Verohallinnon nettisivuilta löytyy tietoa, miten verotus pitäisi hoitaa "vaihtopiireissä", joissa vaihdetaan työsuorituksia. Verottajan mukaan vaihtopiiristä saadun työn arvo on lähtökohtaisesti työn saajan veronalaista ansiotuloa, jos työsuorituksista pidetään kirjaa.

Vaihtotyön arvo pitäisi määritellä sen mukaan, mitä vastaavan työn teettäminen esimerkiksi paikallisella yrityksellä maksaisi tai paljon työntekijän palkkaaminen työhön työnantajan sivukuluilla lisättynä maksaisi.

Jos esimerkiksi puutarhuriyrittäjä huoltaa tilitoimistoyrittäjän pihaa kirjanpitotyötä vastaan, kyseessä on veronalainen työsuoritus kummallekin osapuolelle. Puutarhuri saa vähentää toiminimen verotuksessa puutarhuroinnista aiheutuneet kustannukset kirjanpidon teettämisestä aiheutuneina kustannuksina, koska kirjanpidon teettäminen liittyy hänen omaan yritystoimintaansa. Sen sijaan tilitoimiston pyörittäjä ei saa vähentää verotuksessa mitään, koska hänen pihansa kunnostus ei liity hänen omaan työhönsä mitenkään.

Petri Manninen ei halua kommentoida, aiheuttaako uudentyyppiset, naapuriavun tyyppisenä näyttäytyvät tavat käydä kauppaa lisää töitä ja valvontapaineita verottajalle.

– Verovalvontamenetelmät eivät ole julkista tietoa, koska sen jälkeen me ei voida tehdä verovalvontaa, hän huomauttaa.

Manninen kuitenkin myöntää, että uudentyyppiset kauppatavat ovat muuttaneet verovalvojien työtä.

– Sen verran on muuttanut, että me joudumme tuollaiseenkin asiaan kiinnittämään huomiota ja vähän katsomaan, mitä Facebookissakin ilmoitellaan, hän lisää.

Ei vain ongelma

Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula kommentoi uudentyyppisiä yrittäjyyden muotoja, että ylipäätään on hyvä, että ihmiset ovat aktiivisia ja miettivät yrittäjyyttä ja uusia yrittäjyyden muotoja.

Hän muistuttaa, että asioita ei pidä nähdä ongelmalähtöisesti, vaan yhteiskunta kehittyy ja se on hyvä juttu sinänsä.

Makkula muistuttaa, että yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt ja maa tarvitsee lisää työnantajia

– Maa tarvitsee kasvavia yrityksiä ja yksi tapa yrittäjyyteen on kokeilla omia siipiään eikä se ole millään tavalla huono asia. Mutta velvoitteet pitää hoitaa ja säännöksiä noudattaa, hän huomauttaa.

Makkula sanoo, että jokainen yrittäjä vastaa itse siitä, että hoitaa velvoitteensa.

– Sitähän ei pysty päättelemään, ilmoittaako joku tulonsa verottajalle vai ei. Ongelmahan on aina, jos toimitaan vastoin säännöksiä jätetään velvoitteita hoitamatta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    2. 2

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    3. 3

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    4. 4

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    5. 5

      Asiantuntijan vinkit: Näin yli 50-vuotiaan työnhaku helpottuu

    6. 6

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    7. 7

      VM: Rakentamisen hyvä suhdanne on päättymässä – uusien kerrostalojen rakentaminen vähenee nopeasti

    8. 8

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    9. 9

      Talouden Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat

    10. 10

      Marimekolta positiivinen tulosvaroitus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    2. 2

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    5. 5

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    6. 6

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    7. 7

      Pia-Maria Nickström aloitti runsas vuosi sitten bloginsa – sitten homma karkasi käsistä

    8. 8

      Kommentti: Jos passiivinen lenkkeily olisi vaihtoehto, kaikki tekisivät sitä – tietenkin olen passiivinen sijoittaja

    9. 9

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    10. 10

      Talouden Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    4. 4

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    5. 5

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    6. 6

      Suomalaiset kertovat, mitä raha-asioita he salaavat puolisoiltaan – mies jätti, kun totuus selvisi neljän vuoden avioliiton jälkeen

    7. 7

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    8. 8

      Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

    9. 9

      Essin, 28, asunnon arvo laskee, mutta osakesalkku paisuu – ”Rahaa jää hyvin säästöön”

    10. 10

      Historiallinen linna myynnissä Varkaudessa – hintapyyntö 60 000 euroa: ”Ollaan valmiina myymään myös kodiksi”

    11. Näytä lisää