Nousukausi ei ala vielä – miten ottaa hyöty irti?

Julkaistu: , Päivitetty:

Vielä ehtii ennen seuraavaa nousukautta. Nyt olisi hyvä aika investoida tulevaisuuteen, sanoo kuluttajaekonomian professori.


Korot ovat alhaalla, asuntojen hinnat hienoisessa laskussa ja lainaakin pankista voisi saada. Toisaalta vaakakupissa painavat työmarkkinoiden epävarmuus ja se, että täksi vuodeksi ennustetaan parhaimmillaankin vain kituliasta talouskasvua.

Millaisia talouspäätöksiä tavallisen suomalaisen kannattaisi tehdä nyt?

Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen ja Aktia Pankin pääekonomisti Anssi Rantala antavat saman neuvon: nyt kannattaa elää ihan tavallisesti.

Mutta tarkoittaako se, että nyt on hyvä aika esimerkiksi asuntokaupoille?

"Nyt pitäisi investoida tulevaisuuteen"

Ensimmäiseksi Heinonen kehottaa unohtamaan toivottomuuden ja synkistelyn. Huonoja aikoja on tupannut seuraamaan paremmat ajat.

– Haluaisin valaa tulevaisuudenuskoa suomalaisiin. Nyt jos koska pitäisi investoida tulevaisuuteen, hän sanoo Taloussanomille.

Professorin mukaan se tarkoittaa paitsi yrityksiä myös kotitalouksia. Korot ovat matalalla, professorin sanoin jopa historiallisen matalalla.

– Jos on suunnitellut isompia hankintoja, autoa tai jopa asuntoa, niin nyt alkaa olla se hetki, kun hankinta kannattaisi tehdä, Heinonen sanoo.

Asuntovelallisille hyvää aikaa

Aktian Rantala on professorin kanssa samoilla linjoilla, mutta asteen varovaisemmin. Esimerkiksi asunnon ostamiselle on nyt ihan yhtä hyvä aika kuin muulloinkin, hän sanoo.

Jos asunnon ostaminen on ajankohtaista, maksukyky kunnossa ja oma talous kestävällä pohjalla, ei asuntokaupoille lähteminen ole huono ajatus.

– Asuntovelallisille tämä on otollista aikaa. Asuntolainat lyhenevät kovaa vauhtia, koska korkojen osuus on niin pieni, Rantala sanoo.

Jos taas epäilyttää, ei odottamisestakaan ole haittaa: korot pysyvät alhaalla vielä jonkin aikaa. Rantalan mukaan asuntolainojen korkoihin vaikuttavien Euroopan keskuspankin (EKP) ohjauskorkojen nostamisesta ei puhuta ainakaan pariin vuoteen.

"Ajoituksella pelaaminen arpapeliä"

Asuntojen hintoihin Rantala ei odota suuria pudotuksia. Kysyntä on heikkoa, mutta matalat korot ja uudisrakentamisen vähentyminen tukevat hintoja.

– Ei tässä ole mitään, minkä takia pitäisi ryhtyä odottelemaan suurta hintojen laskua. Asuntojen hinnat vaihtelevat, mutta ajoituksella pelaaminen on arpapeliä, Rantala sanoo.

Toisaalta hinnat eivät välttämättä nouse. Esimerkiksi Danske Bank ennakoi asuntojen hintojen laskevan tänä vuonna keskimäärin 0,6 prosenttia.

Pää kylmänä epävarmoina aikoina

Talouden suhdanteiden hyödyntäminen voi ylipäänsä olla vaikeaa omassa elämässä, huomauttaa myös OP:n yksityistalouksiin erikoistunut ekonomisti Maarit Lindström.

Esimerkiksi asunnon ostamisessa tarpeen määrää useimmiten elämäntilanne, jonka ajoittaminen suotuisaan taloustilanteeseen ei ole helppoa. Toisaalta halvoista hinnoista kannattaa ottaa hyöty irti, Lindström kertoo.

Hän neuvookin kuluttajia pitämään epävarmoina taloudellisina aikoina pään kylmänä.

Oman pitkän aikavälin suunnitelman mukaan toimiminen on järkevää, etenkin jos omaan elämään ei osu suuria ja radikaaleja muutoksia, kuten työttömyyttä.

Sama ohje pätee, oli nousukausi tai lama

Kotitalouksilla on Suomessa keskeinen rooli talouden rattaiden voitelussa. Aktian Rantalan mukaan kuluttajat ovat viime vuosina toimineet vastuullisesti.

Ensimmäisen talousalhon aikaan kuluttajat pitivät pyöriä pyörimässä. Talousongelmien jatkuessa kotitaloudet siirtyivät maksamaan velkojaan pois.

Rahahanoja ei kuitenkaan ole kokonaan suljettu.

– Kotitalouksilla ei ole mitään kulutusjuhlaa, sen me kaikki näemme, mutta ei kotimarkkinoiden heikkous ole sitä, että kuluttajat olisivat panneet liinat kiinni, pääekonomisti toteaa.

Ja kuten Heinonen huomauttaa, esimerkiksi kotimaista työllisyyttä voi tukea ostamalla suomalaisia palveluita.

– Minusta meidän täytyisi nyt pikkaisen ajatella Suomea ja kuluttaa suomalaisia tuotteita ja palveluita. Varsinkin vaikeina aikoina se olisi erityisen fiksua, hän sanoo.

Niin Heinonen, Rantala kuin Lindströmkin ovat kuitenkin samaa mieltä vähintään yhdestä asiasta: järkevää on säästää ja kuluttaa oman taloudellisen tilanteen mukaan, oli kyseessä nousukausi taikka lama.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaiset villinneen puolalaisketjun vaatemallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaatejätteelle tapahtuu

    2. 2

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    3. 3

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    4. 4

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    5. 5

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    6. 6

      Kommentti: Guggenheimin kaataminen oli ”status quon tyranniaa” – muutoin Nallen madonluvut eivät yllätä

    7. 7

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    8. 8

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    9. 9

      Kaarnakuoriainen toi yllättävää potkua bisnekseen: metsäkonevalmistaja Ponssen tulos kasvoi

    10. 10

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    2. 2

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    3. 3

      Osalle suomalaisista luvassa kymmenien tuhansien perintöpotti – ”Maaseudulta perintö saattaa olla merkittävästi vähäisempi”

    4. 4

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    5. 5

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    6. 6

      Olli Rehn muistelee dramaattista aamua, jolloin hänen onnellinen elämänsä särkyi – haudan äärellä syntyi johtopäätös

    7. 7

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    8. 8

      Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

    9. 9

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    10. 10

      Kommentti: Guggenheimin kaataminen oli ”status quon tyranniaa” – muutoin Nallen madonluvut eivät yllätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    7. 7

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää