Länsimainen miesten puku on monisatavuotinen pukine, jonka leikkaus ja yksityiskohdat ovat seuranneet aikaansa. Nykymuodossaan tämä kokonaisuus koostuu takista ja housuista, jotka valmistetaan samasta kankaasta yhdessä pidettäviksi.
Toinen housupari ja pukuliivi ovat harvinainen lisä 2000-luvulla, sillä yhä harvempi mies tarvitse pukua usein ja valmistajat puolestaan haluavat karsia kuluja sekä nopeuttaa tuotantoa.
Äärimmilleen tiivistettynä voin sanoa länsimaisen miesten puvun olevan Britannian yläluokan vuosisatainen maaseutupukine. Puvun kantamuoto on vuonna 1666 Englannin kuninkaan Kaarle II:n reformista syntynyt asu.
Hänen käskystään Englannin hovin miehet ryhtyivät pukeutumaan kolmiosaiseen asuun, jonka koristeellinen, liki polvipituinen takki, reisipituinen liivi ja polvihousut olivat useimmiten samaa kangasta. Aiemmissa asuissa silkki ja pitsi olivat vakio, uusi asu oli villaa. Päätös oli merkittävä, sillä aiemmin villa oli ollut maaseudun ja työmiehen kangas. Samanlaisen asetuksen antoi myös Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV.
Regency- eli sijaishallitsijan aikakaudella Englanti muutti suuntaa. 1800-luvun alussa muuan George Bryan "Beau" Brummell suunnitteli ja teetti oman mallinsa lievetakista, joka sai säätyläisten hyväksynnän. Ilman Beaun ystävyyttä kuninkaan poikaan, uusi lieveasu olisi tuskin lyönyt itseään läpi.
Uusi ilme perustui Englannin yläluokan maaseutuasuun, joka luotiin vahvoista, paksuista ja kestävistä villakankaista.
Englantilaiset räätälit olivat oppineet venyttämään, kutistamaan ja muokkaamaan villaa höyryllä niin hyvin, että vaativa käyttäjäkunta kelpuutti työn. Beaun asu oli läpeensä pelkistetty, koristelematon, silkitön ja entiseen verrattuna huokea, miltei demokraattinen.
Takki ja housut olivat eri kangasta, mutta kaulaan oli ilmestynyt pellavakravatti, joka solmittiin ylle. Jalassa oli korkeat nahkasaappaat, jotka kiillotettiin edustuskuntoon. Polvihousujen tilalla oli pitkälahkeinen housumalli.
Puvun seuraava muoto Britanniassa oli redingote, (engl. frock suit), joka vakiintui edustusasuksi 1830-luvulla. Se oli todennäköisesti sotilaallista alkuperää, sillä takki oli kaksirivinen ja korkealle napitettu. Asu koostui nyt mustasta polvipituisesta takista ja juovikkaista harmaista housuista. Asun kanssa puettiin irtokauluspaita, kaulaan plastron tai kravatti, jalkaan pukusaappaat. Päähine oli useimmiten silinteri ja kädessä kantajalla heilui keppi. Kokonaisuus oli viktoriaanisen aikakauden säätyläisen peruspukine, niin sanotun nousevan keskiluokan ja vakiintuneen herrasväen omin asu. Saketti kehitettiin vasta 1850-luvun tienoilla, aluksi se oli vapaa-ajan asu. Nykymuotoinen puku ilmestyi miesten ylle 1800-luvun lopulla. Lyhyt takki ja samasta kankaasta luodut housut olivat ensin urheilu- ja maaseutuasu.
Teollinen sotahävitti yläluokkaiset takit
Suurimmat vaikuttajat frakin, saketin ja redingoten katoamiseen olivat kaksi maailmansotaa sekä niiden tuomat suuret sosiaaliset muutokset.
Sääty-yhteiskunnan voimakas ote ja maan omistavan luokan etuoikeus murtuivat. Uudet sukupolvet halusivat tehdä näkyvän eron isien ja isoisien menneeseen maailmaan, eikä jäykkyys enää vedonnut univormujen keveyteen tottuneisiin.
Arki siis arkipäiväistyi ja puku otti edellisten asujen paikan, ja nämä asut puolestaan varattiin juhlakäyttöön. Häät, valtiotilaisuudet, diplomatia ja tanssiaiset pitivät elossa asuja menneestä.
1900-luvun aikana miesten pukua on leikelty uusiksi ja yksityiskohtia muuteltu, mutta perusrunko on yhä sama. Näitä monia vaiheita voi opiskella esimerkiksi Eric Musgraven mainiosta teoksesta Sharp Suits.
Puku on miehenneutraali päällyskuori
2000-luvulla puvusta on tullut arkiasun sijaan enemmän tai vähemmän seremoniallinen pukine, jolla erotetaan juhlatilaisuudet arjesta. Myös valituilla aloilla puku on työasu, jolla ilmaistaan arvostus asiakasta, kuulijaa, katselijaa, työyhteisöä tai -arvoja kohtaan.
Amerikkalainen Paul Stuartin vaatehtimo on kuvannut puvun aseman kiinnostavalla tavalla: "Sopiva bisnespuvun virka on tarjota miehelle yksityisyys, jotta epäolennaiset [ulkoasun] ennakkoluulot eivät ilmaannu kaupankäynnin esteeksi."
Toisin sanoen puku on jokseenkin neutraali asu, jossa miehen asuinseutu, vapaa-aika tai vapaa vaatemaku eivät häiritse toisia. Suurin vastakohta olisi kaiketi ulkomaankaupan käyminen jossain etnisessä kansallisasussa.
Toki puku ei poista puheesta murretta tai muuta kantajansa mielipiteitä, mutta kaupunkikuvassa se ei myöskään pistä silmään. Puku on kestänyt aikaa, sillä se on loputtomiin muokattavissa.
Ville Raivio
Ville Raivio on miesten klassiseen tyyliin erikoistunut vapaa kirjoittaja, joka ylläpitää Suomen suosituinta saman aihealueen nettisivustoa, Keikari.comia.
