Kevalle tulossa uusi toimitusjohtaja YTHS:ltä - Oma raha - Ilta-Sanomat

Kevalle tulossa uusi toimitusjohtaja YTHS:ltä

Julkaistu: 8.5.2014 14:06, Päivitetty 8.5.2014 14:05

Kevan hallitus esittää uudeksi toimitusjohtajaksi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön nykyistä toimitusjohtajaa Jukka Männistöä.

Julkisten alojen eläkelaitoksen Kevan hallitus esittää yksimielisesti eläkelaitoksen uudeksi toimitusjohtajaksi Jukka Männistöä, joka toimii tällä hetkellä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) toimitusjohtajana. Uusi toimitusjohtaja on määrä nimittää tehtäväänsä Kevan valtuuskunnan kokouksessa 20. toukokuuta.

Kevan tiedotteen mukaan maaliskuussa hakuun laitetun paikan täyttäjältä vaadittiin eläkealan, työeläkejärjestelmän, sijoitustoiminnan ja julkisen sektorin tuntemusta sekä vankkaa johtamiskokemusta ja verkostoituneisuutta.

Valinnasta itsensä jäävännyt Kevan hallituksen puheenjohtaja, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok.) odottaa uuden toimitusjohtajan vievän eläkelaitoksen uudistukset läpi ja vahvistavan luottamusta Kevaan sekä talon sisällä että sen ulkopuolella.

–  Keva on uudistamassa johtamisjärjestelmäänsä ja organisaatiotaan. Myös hyvän hallinnon periaatteita vahvistetaan ja avoimuutta lisätään. Valittavalla toimitusjohtajalla on nyt hyvin merkittävä työ siinä, että Kevan pitkäjänteinen johtamisen ja organisaatiokulttuurin muutos viedään maaliin saakka, Räty sanoo Kevan tiedotteessa.

Kevan entinen toimitusjohtaja Merja Ailus jätti tehtävänsä viime vuoden marraskuun lopulla hänen työsuhde-eduistaan syntyneen arvostelun jälkeen. Kevan arveltiin kiertäneen julkisia hankintamääräyksiä, kun se osti toimitusjohtajalleen uuden työsuhdeauton. Myös Ailuksen remontoidun työsuhdeasunnon verotusarvo osoittautui liian pieneksi.