Työmuisti paranee – miksi tämä ei ole jo toimistojen suosikkijuoma?

Vihreän teen mainioista vaikutuksista on saatu taas uusia todisteita. Juomaa kannattaa nauttia seuraavan kerran ennen tärkeää suunnittelusessiota tai muita ajattelua vaativia tehtäviä.

| Päivitetty

Baselin yliopiston tutkijat ovat tehneet merkittävän löydön vihreän teen ja työmuistin yhteydestä.

Työmuisti on elintärkeä muisti, jonka avulla aistiärsykkeitä ja -tietoja voidaan samaan aikaan käsitellä että pitää varastossa. Työmuisti on kuin lyhyt, toimiva muistivarasto, jossa kukin aivoissa käsiteltävä tehtävä kerrallaan on käsiteltävissä – olipa se sitten näkemistä, tekemistä tai mitä tahansa ajattelua vaativaa toimintaa.

Parempi työmuisti on yhdistetty tehokkaaseen oppimiseen, huomiointiin ja muihin ärsykkeisiin.

Sveitsiläistutkimuksessa koehenkilöille annettiin juomia, joissa oli toisinaan vihreää teetä sisältävää uutetta. Juomat maistuivat samalta, sisälsivätpä ne vihreää teetä tai eivät. Osallistujat eivät tienneet siis milloin he saivat vihreää teetä ja milloin jotain muuta juomaa.

Juoman jälkeen heille annettiin työmuistia koettelevia tehtäviä. Testien aikaan tutkittavien aivoja skannattiin ja tarkkailtiin, kuinka vihreä tee vaikutti suoritukseen.

Tutkijat havaitsivat, että vihreää teetä nauttineet tekivät testeissä paljon laadukkaampaa jälkeä ja parempia tuloksia.  Samaan aikaan he huomasivat, että vihreän teetä ottaneilla aivojen eri puoliskot olivat tavallista paremmin yhteydessä toisiinsa.  Esimerkiksi suhteellisuusteorian isällä Albert Einsteinilla aivot toimivat äärimmäisen terävästi, koska hänen aivoissaan sanottiin olleen hyvät yhteydet.

Psychopharmacology-julkaisun esittelemät tulokset ovat tärkeitä erityisesti ikääntyvien muistia tutkiville. Vihreän teen nauttiminen voi siis parantaa vanhustenkin muistia ja lieventää muistin häiriöitä tai jopa sairauksia, kuten dementiaa. Tutkijoiden mukaan vihreä tee voi kuitenkin tehostaa kaikkien aikuisten työmuistia iästä huolimatta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?