Eräät lasten harrastukset maksavat jo maltaita – jopa kolminkertaistuneet - Oma raha - Ilta-Sanomat

Eräät lasten harrastukset maksavat jo maltaita

Monien suosittujen harrastusten hinnat ovat karanneet käsistä – osa niin kalliiksi, että se rajaa merkittävän osan perheistä harrastuksen ulkopuolelle, uusi tutkimus paljastaa.

Ratsastus on yksi kalleimmista harrastuksista uuden selvityksen mukaan.­

8.4.2014 20:17 | Päivitetty 8.4.2014 20:28

Eräiden paljon harjoittelua vaativien lasten- ja nuorten harrastusten hinta on kymmenessä vuodessa kaksin- tai jopa kolminkertaistunut, opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimusraportti kertoo.

Useamman liikuntalajin harrastaminen kilpailumielessä ei onnistu enää 11–14-vuotiaillakaan. Tästä seuraa kaksi ongelmaa, joista ensimmäistä tutkija Kari Puronaho kutsuu throw-out-ilmiöksi.

– Seurat käytännössä heittävät suuret määrät vielä lajista kiinnostuneita nuoria pois harrastuksesta jalajitoiminnasta, hän kirjoittaa.

Toinen ongelma on eriarvoistuminen: Iso osa lapsiperheistä on viime vuosien aikana tipahtanut seuratoiminnan ulkopuolelle.

– Erityisen merkittävää on, että kyselyyn vastanneiden kotitalouksien keskimääräiset bruttotulot olivat 87 325 euroa vuodessa, tutkija katsoo.

Keskimäärin vain 36 prosenttia suomalaisista lapsiperheistä ansaitsee yli 80 000 euroa, tutkimuksessa todettiin.

Kalleimmat– ja halvimmat

Ratsastus ja taitoluistelu olivat vertailun kalleimpia lajeja. Ne ylittivät yleensä keskimääräiset kokonaiskustannukset kaikissa ikäluokissa selvästi. Taitoluistelun kalleutta selittää tiuha harjoittelutahti. Yksikkökustannuksissa laki oli keskitasoa. Ratsastuksen kovia tuntihintoja tasaa se, että lajia voi harrastaa väljempään tahtiin.

Myös tanssi ja jääkiekko kävivät 11-vuotiaille ja sitä vanhemmille yhä kalliimmaksi. Jääkiekon kilpa- ja harrastekustannukset olivat kasvaneet erityisen paljon. Jalkapallon kustannukset ovat sen sijaan keskiarvoa alhaisemmat kaikissa ikäluokissa.

Pesäpallo ja salibandy kuuluivat kaikkein edullisimpiin lajeihin, kuten myös koripallo.

Uinti ja yleisurheilukin ovat edelleen keskimääräistä edullisempia lajeja harrastaa niin kokonais- kuin yksikkömenoilta – halusipa kilpaurheilla tai harrastella. Edullisempaan päähän kuului myös voimistelu. Maastohiihto ja tanssi puolestaan olivat harrastelijapuolella melko kalliita.

Pienet treenaavat kuin isotHinnannousua selittää harrastusmäärien kasvu. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi 11–14-vuotiaiden harrastusmäärät ovat 1,5–2-kertaistuneet, ja he harjoittelevat ja pelaavat lähes yhtä paljon kuin 15–18 -vuotiaat.

Vuonna 2001 11–14-vuotiaiden kilpaurheilijoiden yhden harrastuskerran hinta oli 6–39 euroa, vuonna 2012 hinta oli 13–58 euroa. Mikäli suunta jatkuu samanlaisena, yhden 17-vuotiaan kilpaurheilijan vanhemmat voivat varautua maksamaan lajista riippuen noin 3 500–23 000 euroa kaudessa. Tutkimuksessa mukana olleet 13 lajia vastaavat harrastajamääriltään yli 80 prosenttia suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaharrastuksista seuroissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?