Pintamuoti vanhentuu, klassinen tyyli pysyy - Oma raha - Ilta-Sanomat

Isoisän aikalaistyyli kestää paremmin kuin pintamuoti

Miksi klassisessa miestentyylissä jopa isoisiemme aikalaiset näyttävät yhä ajattoman hienoilta, ja 1980-luvun olkatoppamiehet taas vain hassun vanhentuneilta? Koska kyse on tyylistä, ei pintamuodista. Esittelemme seitsemän hahmoa, joilta yhä voi oppia pukeutumisvinkkejä.

Marcello Mastroiannin kestävää tyyliä vuodelta 1960 La Dolce Vita-elokuvasta.­

6.4.2014 7:02 | Päivitetty 4.4.2014 14:11

Pukeutumista voi toki matkia, mutta tätä tärkeämpää on katsominen ja soveltaminen. Olihan 1930-luvun Amerikka asunäkökulmasta keskimäärin mahdottoman tyylikäs, mutta suoraan omaan aikaamme siirrettynä lopputulos on enemmän pastissi kuin mestariteos.

Missä muoti on jonkun toisen näkemys ajanmukaisesta asusta, tyyli on aina henkilökohtainen ja itse kehitetty. Se myös muuttuu luojansa elämäntilanteen ja -ympäristön mukaan, toimien ikään kuin kehyksenä elämän kasvattamalle persoonalle.

Silti mieltymyksensä selvittämiseen kuluu aikaa, ja tätä ennen on ehtinyt kokeilla sekä epäonnistua kerta toisensa jälkeen - ja tässäpä on syy siihen, miksi 1900-luvun miesten tyyli-ikonit ovat yleensä olleet priimaiässä ennen kuin ikonin leima on heille suotu.

Kirjoitan tietysti klassisen tyylin hahmoista, joiden asu on enemmän tai vähemmän räätälöity: leikattu ja muotoiltu verhoamisen sijaan. Jos lukija katsoo 2000-luvun muoti- ja mainoskuvia inspiraatio mielessään, ylle päätyy todennäköisesti jotakin perin kireää ja lyhyttä.

Tämä on aikamme ilme, joka todennäköisesti pukeutumisen suuressa syklissä näyttää auttamattoman vanhentuneelta parin vuosikymmenen päästä. Aivan samoin on käynyt 1980-luvun hurjille olkatoppauksille ja 1990-luvun yliväljille, Giorgio Armanin näkemystä seuranneille mukavuusvaatteille.

Tämä mielessä listaan muutamia valikoituja ikoneja, joiden kuvia katsomalla voi inspiroitua ja löytää jotakin ennen kokematonta, joka kenties päätyy pysyväksi osaksi lukijan ilmettä. Olennaista on katsoa ja soveltaa, ei kopioida jonkun toisen näkemystä.

Seitsemän tyyliveljestäjoita kannattaa tutkia

Windsorin herttua Edward Albert Christian George Andrew Patrick David Windsor on suomalaisille epäolennainen brittikuninkaallinen 1900-luvun näyttämöllä, mutta hän oli aikansa seuratuin ja lehdistössä tyylikkäimmäksi todettu mies. Häneltä voi oppia yksityiskohdista, värien roimasta yhdistelystä ja ennen kaikkea lyhyelle miehelle sopivasta tyylistä. Minkä herttua päälleen puki, sen vaatehtimot ja asiakkaat valitsivat pian perässä.

Fred Astaire, Omahan lahja Hollywoodin laululle ja tanssille, oli läpeensä amerikkalainen self-made-man. Hänen taitonsa oli tanssijan sulava ja rento liike, joka yhdistyi aina passeliin mutta rentoon pukeutumiseen. Vapaa-ajalla mies viihtyi harmaissa flanellihousuissa, jotka hän yhdisti miltei kaikkien vaatekappaleiden kanssa. Hänen tavaramerkkinsä oli rennonedustava tyyli, jossa pieni ja kaikin puolin hoikka keho sai arvokkaan kehyksen.Cary Grantin asu oli viimeisilleen pelkistetty. Grantin raamikas vartalo ja maineikas leuka eivät tarvinneet keikaroivaa koristelua, joten näyttelijä viihtyi harmaissa kuviottomissa puvuissa sekä valkokankaalla että vapaa-ajalla. Paita oli usein valkoinen, solmio harmaa, eikä enempää tarvittu.Marcello Mastroianni teki lähtemättömän vaikutuksen Euroopassa ja Amerikan puolella 1960- ja 1970-luvun elokuvarooleissaan, joissa Maestron tuikkivat silmät hurmasivat. Hänen tyylinsä oli vahvempi valkokankaalla kuin vapaa-ajalla, mutta roolien kautta Italian räätäleiden edustama Continental Cut sai näkyvyyttä USA:ssa. Seurauksena amerikkalaiset miesten asut kapenivat ja toivat tuulahduksia Euroopan rantakaduilta ja piazzoilta.Steve McQueen eli elokuvissaan ja harrastuksissaan vauhdista. Hänen asunaan oli useimmiten periamerikkalainen denim valkoisen T-paidan, saappaiden ja Harrington-takin kera. Mikään ei rajoittanut liikerataa, puristanut auton ratissa tai pyörän selässä. Mikä tärkeintä, mikään ei keskeyttänyt vauhtia, joka jatkui niin kauan kuin miehen sydän sykki ja maisemat vaihtuivat.Gianni Agnelli hallitsi aikoinaan Fiat-imperiumin kautta Italian taloutta. Tämän ohella toimitusjohtajan persoonassa puhutti vähintään erikoinen tyyli, jossa läpeensä viralliset puvut kevenivät esimerkiksi nappikauluspaidoilla, vuoristosaappailla tai vallattomalla solmiolla. Nämä agnellismit olivat laskelmoitua huolettomuutta, jonka avulla hän pyrki keventämään muutoin jäykkää ja nopeasti tylsäksi käyvää bisnesasua.

Valkokangasagentti James Bondin asu on vaihdellut filmistä ja vuosikymmenestä toiseen, samoin on vaihtunut räätäli ja leikkaus. Kaiketi osuvin kuvaus Bondin varhaiselle tyylille olisi brittiläinen eksentrisyys, jossa Sean Connerynvahva fysiikka oli pää- ja hartiaosassa. Puvut olivat pelkistettyjä, mutta yksityiskohdilla salainen agentti paljasti veikeytensä. Niitä 1970-luvun niljakkaita röyhelöisiä smokkipaitoja ja Nehru-kauluksia lukuun ottamatta Bond on kestävää tyyliä tavoitteleville pukeutujille ehtymätön inspiraation lähde.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?