Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet tarkastivat 200 puhelinmyyntialan työpaikkaa, joissa työskentelee kaikkiaan 6 000 työntekijää.
Työsuojelutarkastaja löysi korjattavaa jopa joka neljänneksen tarkastetun työpaikan palkkauksesta. Palkka oli usein määritelty työsopimuksessa niin, että työntekijä saattoi joutua tilanteeseen, jossa kuukauden työstä ei kilahtanut palkkaa lainkaan.
– Puhelinmyyntialalla yleisesti käytössä oleva osittain tai kokonaan provisioon perustuva palkkaus ei saa merkitä sitä, ettei työntekijälle jää käteen palkkaa käytännössä ollenkaan, AVI toteaa tiedotteessaan.
Lisäksi joka kymmenennessä työpaikassa sairausajan palkan määräytyminen oli kirjattu sopimukseen lainvastaisesti.
Työsopimuksista myös puuttui lakisääteisesti niihin kirjattavia asioita, kuten vuosiloman määräytymisen perusteet. Toisaalta niihin oli myös kirjattu laittomuuksia, kuten se, että perehdytysajalta ei makseta palkkaa.
Viisitoista prosenttia työpaikoista oli laiminlyönyt työterveyshuollon järjestämisen.
Puhelinmyyntialaa koskeva työsuojelun valtakunnallinen valvontahanke alkoi viime vuonna ja jatkuu vielä tämän vuoden ajan.