Elisa ja DNA eivät ota käyttöön suoramaksua – monet pulassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaksi Suomen jättilaskuttajaa, Elisa ja DNA, eivät aio ottaa käyttöön suoramaksua uusille asiakkaille, vaikka maksutapaa suunniteltiin vuosia yhdeksi tammikuussa loppuvan suoraveloituksen korvaajaksi.


Kaksi Suomen kolmesta suuresta teleoperaattorista ei aio tarjota uusille asiakkaille suoraveloituksen korvaajaa, suoramaksua.

Laskujen suoraveloitus päättyy ensi vuoden tammikuussa, ja sen tilalle tulee suoramaksu, e-lasku tai paperilasku. Suoramaksu ja e-lasku toimivat asiakkaalle kuten suoraveloitus, mutta e-lasku vaatii verkkopankin.

Suomen suurin operaattori Elisa ja markkinakolmonen DNA eivät ole ottamassa suoramaksua käyttöön uusille asiakkaille. Käytännössä Elisa, johon kuluu myös Saunalahti, ja DNA pakottavat uudet asiakkaansa verkkopankkien käyttäjäksi, sillä teleyhtiöt veloittavat paperilaskuista.

Operaattoreiden linjaus aiheuttaa ongelmia kuluttajille, joilla ei ole verkkopankkia tai eivät pysty käyttämään sellaista, kuten näkövammaisille tai vanhuksille. Finanssialan keskusliiton keväällä tekemän kyselytutkimuksen (pdf) mukaan lähes kolmannes 65–85-vuotiaista maksaa laskunsa suoraveloituksella.

Muillakin kuluttajilla on epäluuloja e-laskuja kohtaan. FK:n toisen tutkimuksen (pdf) mukaan 66 prosenttia verkkopankissa laskuja maksavista asiakkaista ei halua e-laskuja. Määrä on pysynyt melko samana kuuden vuoden ajan. Kaikista vastanneista suoraveloitusta käyttää vielä seitsemän prosenttia.

Suoraveloituksen loppu
iso huolenaihe


Näkövammaisten keskusliiton mukaan suoraveloituksen loppuminen on suuri huolenaihe Suomen 80 000 näkövammaiselle.

– Ehdin huokaista helpotuksesta, kun kuulin suoramaksusta, mutta syksyllä on tullut uutisia, että osa laskuttajista ei aio ottaa sitä käyttöön. Huoli on iso, sanoo Näkövammaisten keskusliiton kuluttajasihteeri Kirsi Ilmarinen.

Elisa ja DNA aikovat automaattisesti siirtää nykyiset suoraveloitussopimukset joko suoramaksuiksi tai e-laskuiksi, jos asiakkaalla on verkkopankkitunnukset. Yhtiöt eivät solmi enää uusia suoramaksusopimuksia.

Ilmarisen tietojen mukaan myös operaattorin liittymätyypin vaihto lopettaa suoraveloitussopimuksen. Hän ihmettelee käytäntöä.

– Kukaan ei ole antanut vastausta, mikä estää uusien asiakkaiden suoramaksusopimukset, kun vanhat asiakkaat voidaan siirtää suoramaksuun, Ilmarinen kummastelee.

Suoraveloituksen loppuminen aiheuttaa riesaa myös eläkeläisille. Eläkeliiton talouspäällikkö Timo Vähäkoski pelkää, että laskuttajat eivät käytännössä ryhdy tarjoamaan suoramaksua asiakkailleen.

Elisa: Vaihtoehtojen
pitäisi riittää


DNA perustelee päätöstään taloudellisilla syillä. DNA:n mukaan suoramaksusta syntyy yhtiölle ”tuplakustannus”, kun lasku pitää ensin lähettää sähköisesti pankkiin ja sitten paperisena ilmoituksena asiakkaalle.

– Se on meille taloudellinen kysymys. Suoramaksu on kahden laskun lähettämistä, sanoo DNA:n osastopäällikkö Kalle Eriksson. Niille, joilla ei ole verkkopankkia tai eivät pysty sellaista käyttämään, Eriksson suosittelee paperilaskua.

DNA ja Elisa markkinoivat asiakkailleen myös omia vaihtoehtojaan laskujen maksuun: DNA sähköpostilaskua ja Elisa sen lisäksi tekstiviestilaskua.

Elisan mielestä e-lasku, paperilasku ja sen omat vaihtoehdot riittävät asiakkaille.

– Uskomme, että vaihtoehdot täyttävät asiakkaiden tarpeet ja että näistä löytyisi sopiva maksutapa, sanoo Elisan osastopäällikkö Pekka Litmanen.

Markkinakakkosen Soneran linjaus poikkeaa kilpailijoiden päätöksistä. TeliaSoneran viestinnästä kerrotaan, että teleyhtiö antaa jatkossakin myös uusien asiakkaiden maksaa laskunsa suoramaksulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seinäjoen Ideapark avautui ja Elina oli ensimmäisenä jonossa: ”Toivottavasti siellä olisi Teemu Selänne”

    2. 2

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    3. 3

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    4. 4

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    5. 5

      Tästä postilakossa on kyse

    6. 6

      Nordean palveluissa laaja katko sunnuntaina – pankki testaa poikkeusoloihin varautumista

    7. 7

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    8. 8

      Rautatiealan Unioni pysäyttää rautateiden tavaraliikenteen vuorokaudeksi – tukee postilakkoa

    9. 9

      Nurminen Logisticsin toimitusjohtajaksi nimitetty Tero Vauraste

    10. 10

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    2. 2

      Asukkaille valtavat taloudelliset vahingot: Rivitalo uppoaa Pälkäneellä, kulut juoksevat vaikka rakennus on asumiskelvoton

    3. 3

      Postin neuvottelut käynnistyivät – tunnelma jääkylmä: ”Kun toinen haluaa 40 prosentin palkanalennuksia niin sellaista sopimusta ei tule”

    4. 4

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    5. 5

      Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

    6. 6

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    7. 7

      Tästä postilakossa on kyse

    8. 8

      Osa ikäihmisistä nipistää ruuasta, koska ei saa käteistä – pankit eivät vastaa hätähuutoon: ”Emme pysty olemaan joka paikassa”

    9. 9

      Seinäjoen Ideapark avautui ja Elina oli ensimmäisenä jonossa: ”Toivottavasti siellä olisi Teemu Selänne”

    10. 10

      Postisuma seisoo – Posti myöntää: Kirjeet saattavat maata päiväkaupalla maaseudun laatikoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    2. 2

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    3. 3

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Nikosta, 29, tuli parissa vuodessa miljonääri tuurilla – ”Niitä jaettiin käytännössä ilmaiseksi kaikille”

    6. 6

      ”Japanin Ikeaksi” kuvattu Muji avaa jättimyymälän Suomeen – 500 lahjakassin tekstissä piilee yllättävä Suomi-vitsi

    7. 7

      Sipilä pesee hallituksen kädet laittomiksi todetuista kikyistä – SAK:n puheenjohtaja tyrmistyi

    8. 8

      Järvenpään K-Citymarket on valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi – ”Teimme sen!”

    9. 9

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    10. 10

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    11. Näytä lisää