Näin paljon maksuhäiriöitä Suomessa on nyt - Oma raha - Ilta-Sanomat

Työttömyys tuntuu: Näillä alueilla on eniten maksuhäiriöitä

Korkean työttömyyden paikkakunnilla on eniten maksuhäiriöitä. Asiakastieto-yrityksen laskurista voi tarkistaa, millainen tilanne on omalla asuinpaikkakunnallasi.

17.6.2013 13:08 | Päivitetty 17.6.2013 13:09

Iso irtisanominen paikkakunnalla kasvattaa työttömyyttä ja johtaa helposti maksuhäiriöihin. Suomen maksuhäiriöisimmillä alueilla Hämeelinnan Katumassa, Kotkan Hovinsaaressa ja Turun Pansio-Pernossa työttömyysprosentit ovat välillä 23–35.  Maksuhäiriöitä on useammalla kuin joka viidennellä alueen asukkaista, kertoo Suomen Asiakastiedon tekemä vertailu.

– Tietylle alueelle osuvat irtisanomiset voivat aiheuttaa normaalia suurempia muutoksia kotitalouksien maksukykyyn. Uudesta vertailustamme voi helposti itse huomata, kuinka paljon työttömyys vaikuttaa maksuhäiriöiden yleisyyteen, sanoo Suomen Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Heikki Koivula Taloussanomille.

Löydät oman kotipaikkakuntasi maksuhäiriöiden määrän ja työttömyysluvut tästä laskurista. Haku tehdään postinumeron avulla. Tiedot löytyvät kaikilta paikkakunnilta, joilla on yli 200 maksuhäiriötä.

Näet myös yli 18-vuotiaiden asukkaiden määrän, keskiansiot, koulutustason sekä eläkeläisten ja vieraskielisten  määrät. Lähteenä ovat Asiakastiedon maksuhäiriötutkimus sekä Helsingin Sanomien julkaisemat alueiden sosioekonomiset tiedot, jotka pohjautuvat Tilastokeskuksen materiaaliin.

Pohjanmaan Ytteressessä maksut hoituvat

Noin tuhannen asukkaan postinumeroalueista Pohjanmaalla sijaitsevassa Ytteressessä maksukyky on kunnossa: häiriöitä on noin prosentilla asukkaista. Työttömyysprosentti on kaksi.

Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi Espoon Friisilässä ja Kirkkonummen Sundsbergissa tilanne on myös varsin hyvä: maksuhäiriöitä on vain 1,4 prosentilla asukkaista.

Helsingin seudulla heikoimpia alueita on Jakomäki, jossa lähes 20 prosentilla eli melkein joka viidennellä on maksuhäiriömerkintä. Asukkaita on noin 5 000.

Eniten maksuhäiriöt ovat pompanneet Tampereen Hervannassa, jossa maksuhäiriöitä on nyt lähes 2 000 henkilöllä, noin sadalla enemmän kuin vuosi sitten. Hervannan maksuhäiriöprosentti on nyt kymmenen ja työttömyysprosentti on 16,1.

Maksuhäiriöitä jo lähes 350 000 suomalaisella

Asiakastiedon rekistereissä oli maaliskuun lopussa 349 500 maksuhäiriöistä suomalaista. Yhtiö varoittaa , että nykyisellä kasvuvauhdilla häiriömerkintöjen määrä nousee jo ensi vuonna samalle tasolle kuin 1990-luvun lamavuosina.

Asiakastiedon mukaan viime vuoden velkomustuomioista kaksi kolmasosaa  johtui tili- ja kertaluotoista. Toiseksi yleisin peruste tuomiolle oli maksamaton puhelinlasku, tiedonsiirtolasku tai polttoainelasku.  Tuomioita tuli myös postimyynti ja verkko-ostoksien sekä vuokranmaksun ongelmista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?