Opettavatko Marimekko- ja Pentikäis-kohut meitä sietämään epätäydellisyyttä? - Oma raha - Ilta-Sanomat

Kaksi oppituntia täydellisyydestä

Rentous on huomisen tehokkuus. Ja epätäydellisyydessä asuu todellisuus. Se tekee meistä, ihmisistä ja yrityksistä, kiinnostavia ja totta. Siloteltujen mielikuvien aika on ohi, kirjoittaa trendiasiantuntijamme Pia Sievinen.

1.6.2013 7:07 | Päivitetty 31.5.2013 16:13

Uutinen Marimekon Metsänväki-kuosin paljastumisesta kopioksi tuo esille hienosti sen, että yhtä paljon kuin designtalot tarvitsevat kunnianhimoisia, lahjakkaita suunnittelijoita, mediatalot tarvitsevat vastaavanlaisia journalisteja. Heitä, jotka ovat valmiita katsomaan pintaa syvemmälle ja tekemään hiukan enemmän löytääkseen aiheita, jotka puhuttelevat lukijoita ja sitouttavat.

Marimekon kaltaiset designyhtiöt elävät omasta, jäljittelemättömästä tyylistä ja suunnittelijoista, jotka sitä heille luovat. Mediayhtiöt elävät omasta, jäljittelemättömästä äänestä, aiheista ja journalisteista, jotka kokoavat meidät yhteen.

Menestyjiä – oli kyseessä design tai media – ovat ne, jotka saavat meidät tuntemaan olevamme osa jotain suurempaa, ainutlaatuista yhteisöä.

Metsänväki-episodi toi myös esille sen epämiellyttävän suomalaisen piirteen, joka yhdellä hetkellä ylistää ja nostaa henkilön tai yrityksen todellisuuden yläpuolelle ja toisella – epäonnistumisen – kääntää tälle selkänsä. Se on tyyli nimeltä heikko itsetunto.

Suunnittelijaystäväni kertoi, että hän on saanut Helsingin Sanomien Marimekko-uutisoinnin jälkeen lukuisia kommentteja puolitutuilta ihmisiltä, jotka ovat tulleet päivittelemään asiaa. Sävy on ollut lähinnä kauhisteleva ja tekijänoikeuslaista varoitteleva.

Arkinen torstaiaamun havainto: Kulunut mustavalkoinen pieni Marimekko-logoilla varustettu joogakassini muuttui yhdessä yössä kannanotoksi. Otin sen aamulla tavalliseen tapaan mukaani joogatunnille mennessäni. Kotiin palatessani ohikulkeva nainen katsoi kassia pitkään ja hymyili suu supussa, merkitsevän näköisenä. Jatkoin ilmeettömänä matkaa, avasin kotioven ja nousin rappuset ylös.

Nyt istun tässä ja kirjoitan, linnut laulavat Katajanokalla, ja juon iloisesti kahvia mukista, jonka pohjassa lukee siirtolapuutarha.  

Mitä siitä, vaikka kansallisikoni ei olisikaan täydellinen?

Marimekko on niitä harvoja suomalaisyrityksiä, jotka koetaan yhteiseksi omaisuudeksi ja  josta jokaisella suomalaisella on mielipide.

Tämän viikonlopun kysymykseni onkin: Mitä siitä, vaikka kansallisikonimme ei olisikaan täydellinen ja siinä olisi tahra? Onko sillä todella merkitystä?  

Asian voi nimittäin kääntää myös kysymykseksi epäonnistumisesta – ja onnistumisesta. Osaammeko epäonnistua? Entä osaammeko, ja uskallammeko, onnistua? Iloita kaikesta hyvästä, mitä meillä on. Ainoalaatuisesta suomalaisesta suunnittelusta, ihmeellisestä luonnosta, jäljittelemättömistä luonteenpiirteistämme .

Jos yksi yritys on onnistunut pukemaan meidät raitoihin ja kukkiin ja onnistuu maalauttamaan metsän – okei,  tällä kertaa lainatun metsän – oman lentoyhtiömme koneiden kylkeen, eikö se ole jo jotain?

Mitä jos suhtautuisimme vähän rennommin siihen, että kaikki ei aina mene oppikirjamaisesti? Arvostettu suunnittelija teki virheen ja kopioi, asia tuli ilmi, suunnittelija katuu.

Kaikki tekevät virheitä. Te siellä, lukijat, minä täällä.  Vaikka muuta kuvittelisimme. Lentokoneen voi aina maalata uudelleen ja huomenna on uusien suunnitelmien ja kuosien aika.

Elämä jatkuu. Maailma ei kaadu. Emme ole täydellisiä. Ja juuri se tekee meistä täydellisiä.

Jäljittely on osa luontoamme

Tapahtumaketjua voi pitää myös onnekkaana: meille on annettu kollektiivinen mahdollisuus kohdata epäonnistuminen. Olisiko tässä oppituntimme epätäydellisyydestä?

Tulevaisuuttamme määrittää se, miten sattumuksen näemme. On kaksi vaihtoehtoa.

Kohtaamme tilanteen maltillisesti, hyväksymme sen, kohautamme olkiamme ja jatkamme huolettomina eteenpäin, kuin mitään hirvittävää ei olisi ikinä sattunutkaan. Nautimme suomalaisesta suunnittelusta ja sen kauneudesta arjessa entistä enemmän.

Voimme myös pitää kiinni tapahtuneesta, käydä läpi jokaisen designtuotteen ja kuosin ja tuoda päivänvaloon kaikki löytämämme virheet ja kopiot. Niitä löytyy varmasti tässä representaation ajassa. Jäljittely on myös osa luontoamme.

Tuon näkökulman esille, sillä mielestäni on hölmöä, että yhden kuosin kopion havaittuamme muuttuisimme epäluuloisiksi ja mitätöisimme kaiken osaamisemme.

Mitä ajattelette tästä?

Millaisia ovat huomisen kiinnostavimmat mediat?

Palataan vielä hetkeksi medioihin ja siihen mitä oma, tunnistettava tyyli – omintakeiset jutut ja näkökulmat – merkitsevät niille tässä muutosten ajassa.

Metsänväki-uutisointi havainnollistaa hyvin skuuppijournalismin merkitystä. Skuupit vahvistavat osaltaan medioiden omaa ääntä, tekevät niistä ainutlaatuisia ja kokoavat lukijat yhteen.

Sanoma kertoi maanantaina päätoimittaja Mikael Pentikäisen erottamisesta. Helsingin Sanomien levikin on uutisoitu laskeneen 45 000 kahdessa vuodessa.

Myös mediat ovat brändejä ja niiden vetovoima – tai sen puute – on verrattavissa vahvojen brändien vetovoimaan. Helsingin Sanomat on toisaalta Marimekon tapaan johtavana sanomalehtenä kansallisomaisuutta, putoaa levikki tai ei.

Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti kysymys, millaisia ovat huomisen johtavat mediat. Ne, jotka vangitsevat mielenkiintomme ja saavat meidät palaamaan yhteisten aiheiden pariin aamu, päivä toisensa jälkeen.  

Aavistuksena tulevasta voimme tehdä omakohtaisen testin ja listata kaikki mediat, joiden parissa vietämme säännöllisesti ja mieluiten aikaa. Toinen puoli testiä on nopea analyysi siitä, mikä listaamissamme medioissa on sellaista, mistä pidämme erityisesti ja miten käyttötottumuksemme ovat muuttuneet muutaman viime vuoden aikana.

Luemmeko joka aamu esimerkiksi Helsingin Sanomat? Mikäli emme, miksi? Mitä haluamme lukea ensimmäisenä aamuisin? Haluammeko lukea vähemmän ja hitaasti vai silmäillä loputtomia uutislistoja?

Itse olen lukenut viime aikoina esimerkiksi The New York Timesin muotiosion pitkiä artikkeleita, tyyliin yksi per aamu. En siksi, että haluaisin juosta muotiuutisten perässä, vaan siksi että olen löytänyt lehdestä säännöllisesti asiantuntevia, ajankohtaisia ilmiöjuttuja ja haastatteluja esimerkiksi muodin ja taiteen alueilta. Olen myös tehnyt havainnon, että yhden hyvin kirjoitetun, syventävän artikkelin lukeminen aamulla tekee päivästä aivan toisenlaisen kuin uutisten levoton silmäily.

Vietän aikaani myös talouden, muutamien pienten julkaisujen, kuten Kinfolk sekä muodin parissa.

Odotan uteliaana, millainen vaikkapa Helsingin Sanomat on muutaman vuoden kuluttua. Ja miltä näyttää maailma, jossa elämme ja me, metsänväki.

Uskallammeko kokeilla uutta, tehdä virheitä, epäonnistua?

Varmaa on, että uudet tavat ja tyylit ovat täällä. On aika tehdä kokeiluja, valita itsellemme sopivimmat ja nauttia muutoksesta.

Se on meidän.

Kaunista, kevyttä kesäkuuta!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?