Väittelijä Tuija Vasikkaniemi selvitti väitöstutkimuksessaan vanhempien työn myönteisten ja kielteisten kokemusten yhteyttä lasten hyvinvointiin.
Tutkimus osoitti yllättäen, ettei vanhempien kasvatustyyli ollut välittävänä tekijänä vanhempien työn kokemusten ja lasten hyvinvoinnin välillä. Sen sijaan työn negatiiviset kokemukset selittivät suoraan lapsen ahdistuneisuutta tai ärtyneisyyttä lasten, äitien ja isien arvioissa.
Tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että vanhempien työn negatiiviset tunnelmat vaikuttavat perheessä jo kotiovella tuulikaappikokemuksena eivätkä kasvatuksen kautta.
– Mitä tyytymättömämpi vanhempi oli työhönsä, ja mitä enemmän hän koki uupumusasteista väsymystä, sitä negatiivisemmin työn koettiin heijastuvan perheessä. Äideillä myös työn vähäinen itsenäisyys ja koettu aikapaine työssä ja isillä työssä koettu vähäinen tuki olivat yhteydessä kielteisiin työn kokemuksiin perheessä. Tehdyt työtunnit eivät selittäneet kielteisiä työn kokemuksia, Vasikkaniemi kertoo tiedotteessa.
Mitä enemmän lapsi koki myönteisiä vanhemman työhön liittyviä kokemuksia kotona, sitä myönteisempi hänen itsearvostuksensa oli.
Tutkimusaineisto koostui yli 200:n kolmasluokkalaisen vastauksista tietokonesovelluksen väittämiin ja sarjakuvan puhekuplien täydentämisiin sekä haastattelukysymyksiin. Lisäksi yli 180 äitiä ja noin 150 isää vastasi kyselylomakkeella osin samoihin kysymyksiin kuin lapset. Aineisto kerättiin keväällä 2009.
Vasikkaniemi väittelee aiheesta Vanhempien työ, työn siirräntä kotiin ja lasten hyvinvointi - kohtaamisia tuulikaapissa Jyväskylän yliopistossa ensi viikon lauantaina.