Halpaketjujen kashmirvilla voi olla hyvinkin heikkolaatuista - Oma raha - Ilta-Sanomat

Mies, näin sinua hämätään halvalla kashmirilla

Italialainen vaatesuunnittelija Brunello Cucinelli ihastelemassa pehmeää kashmirvillaeräänsä.

Julkaistu: 24.2.2013 7:11, Päivitetty 22.2.2013 11:43

Kallis, hankalasti kerättävä ja vahva aito kashmirvilla pysyy yhä miesten neuleiden ykkösmateriaalina. Halpavaateketjut kuitenkin tekevät parhaansa, jotta ostajakunta unohtaisi miltä oikein hyvälaatuinen kashmir tuntuu.

Kashmirvilla (cashmere wool) on kashmir-vuohista saatava villamateriaali, joka on vuosisatojen ajan ollut erityisen haluttua sen pehmeyden, keveyden, helpon kerimisen, vahvuuden ja lämmittävyyden vuoksi.

Nimensä se on saanut Intian Kashmirin seudun vanhemman kirjoitusmuodon mukaan, sillä sieltä se ensi kerran kulkeutui Eurooppaan brittien mukana.

Vaikka eri vuohilajeja on maailmalla runsaasti, monista yrityksistä huolimatta esimerkiksi eurooppalaisvuohia ei ole täällä saatu tuottamaan tätä teollisuuden himoitsemaa hienompaa alusvillaa. Päällysvilla taas on liian karheaa moneen käyttöön.

Hankalasti käsityönäkerättävä

Kashmirvuohi kasvattaa Aasian viileissä ilmastoissa talven varalle erityisen lämpimän alusvillan, jonka se ravistelee näennäisen helposti yltään lämpimän kevään saapuessa.

Vuohipaimenet keräävät osan villasta maasta, mutta elannon takaamiseksi eläimiä autetaan myös pääsemään karvastaan mekaanisin keinoin.

Tämän jälkeen likainen raakavilla pestään, kuivataan ja lajitellaan värin sekä hienouden mukaan. Raaka-aine keritään langoiksi ja lopulta se päätyy vaatteisiin. Käyttökohteiden määrä on äärimmäisen laaja.

Yksi eläin tuottaa vuodessa vain noin 500 grammaa käyttökelpoista kuitua, jonka seulominen vie kovasti aikaa.

Tästä vain 150 grammaa on korkealaatuista aluskarvaa, joka on päälliskarvaa hienompaa.

Kashmirkuidun kerääminen ja muokkaaminen on hidasta ja vaivalloista, mikä selittääkin kashmirin hinnan. Jotta vuohen tuottama kuitu määriteltäisiin kashmiriksi, tulee sen olla paksuudeltaan alle 18,5 mikrometriä ja pituudeltaan vähintään 3,175 senttiä.

Valtaosa vuohista asustelee Aasiassa: Intia, Pakistan, Mongolia, Iran sekä Kiinan luoteisosat ovat pääasialliset lähteet.

Halvinta kashmiriavuohen takapäästä

Maailmanlaajuinen villatuotanto on vuodessa noin 1.3 miljoonaa tonnia, tästä puhtaan kasmirvillan osa on vain noin 6500 tonnia. Kysyntä kashmirille on loputonta, tuotanto taas rajallista.

Lisäksi on kashmiria – ja sitten on todellista kashmiria. Koska tuotanto Aasiassa on niin hajaantunutta, sekaan mahtuu koko joukko halvempaa, kehnolaatuista kashmiria, josta valtaosa alle sadan euron neuleista on luotu.

(Anatominen yksityiskohta: pehmeintä kashmirvillaa saadaan vuohen rinnan ja vatsan alueelta, karkeinta ja siten heikkolaatuisinta eläimen takapäästä.)

Moni valmistaja aina H&M:n tai Zaran kaltaisiin vaateketjuihin asti tarjoaa halpaa kashmiria, mutta se ei todennäköisesti osoitu kestäväksi valinnaksi.

Valitettavasti tasokasta materiaalia on vaikea erottaa käsituntumalla, joten ainoa keino on tuumia hankintoja pyyntihinnan perusteella. Tasokas kashmirneule maksaa vähintään 200 euroa.

Lisäksi mainitsen skotlantilaisen kashmirvillan. Siellä on vuosisataiset perinteet villan kutomisessa ja – toisin kuin Aasiassa – kutomot ovat hyvin vaativia sertifioinnista ja laatutasosta.

Tästä todisteena esimerkiksi The Scottish Cashmere Clubin kaltaiset järjestöt, jotka eivät hyväksy sinettinsä kantajiksi jokaista tuottajaa. Mikä tahansa Skotlannissa valmistettu kashmirvillainen vaate on todennäköisesti tasokkaampi kuin Kiinassa teetetty.

Parempi neuleenakuin täytenä kankaana

Parhaimmillaan kashmir on mielestäni kaulaliinoissa sekä neuleissa. Kashmirvillaiset puku- ja päällystakkikankaat vaativat niin paljon villaa, että vaatteiden hinta muodostuu kauheaksi.

Kashmir säilyy melko kehnosti kangasmuodossa, sillä se ei kestä hankausta. Lopulta omistajan käsiin jää kallis, lyhytaikainen nautinto.

Sekoitekankaissa kashmir on kuitenkin upeaa. Jo muutaman kymmenen prosentin määrä tuntuu reilusti pehmeämmältä ja miellyttävämmältä kuin tavallinen villakangas, vahvan lampaanvillan taatessa kankaan kestävyyden.

Sen sijaan juuri neuleet ja kaulaliinat joutuvat vähemmälle rasitukselle kuin vaikkapa housut tai takit, eikä niihin tarvita yhtä paljon materiaalia.

Neuleissa ja kaulaliinoissa kashmirvillan erot myös tuntuvat iholla pehmeytenä ja lämpönä.

Siispä kashmirneule – tai kymmenen – kuuluu jokaisen miehen vaatekaappiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?