Määräaikaistalletusten korkotuoton lasku taittui helmikuussa - Oma raha - Ilta-Sanomat

Rahat säästötilillä? Varo väärää valintaa

Pankkitalletusten korkotuotto laski ryminällä runsaan vuoden ajan. Nyt talletuskorkojen lasku on taittunut. Pitkäaikaissäästäjälle ennätysalhaiset talletustuotot ovat silti edelleen myrkkyä. Valitsemalla oikean tilitarjouksen voit suojata omaisuutesi pahimmalta.

18.2.2013 6:01 | Päivitetty 15.2.2013 16:18

Pankit ovat maksaneet yhä vähemmän korkoa määräaikaisille talletuksille syksystä 2011 lähtien.

Nyt talletusten korkotuoton lasku on kuitenkin pysähtynyt. Tieto käy ilmi tutkimusyhtiö Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemästä vertailusta.

Vertailun mukaan 25 000 euron suuruisen ja vuoden mittaisen määräaikaistalletuksen keskituotto oli 0,89 prosenttia tammikuussa. Helmikuussa keskituotto oli noussut 0,92 prosenttiin. Kolmen kuukauden talletuksen keskituotto nousi 0,28 prosenttiin 0,26 prosentista.

– Voi hyvin olla, että talletustuotot ovat nyt kääntyneet nousuun, mutta mitään merkittävää koronnousua tuskin kukaan odottaa, Aktia-pankin myyntijohtaja Ossi Paronen sanoo.

Talletuskorot ovat seuranneet pitkälti markkinakorkojen kehitystä. Myös ne ovat nousseet hieman alkuvuonna. Pankit maksavat kuitenkin yhä ennätyksellisen kitsaasti talletuksista.

Vielä vuosi sitten talletusten korkotuotto oli moninkertainen. Kolmen kuukauden talletukselle sai tuolloin keskimäärin 1,10 prosentin tuoton, ja vuoden talletukselle oli tarjolla 2,15 prosentin keskikorko.

Korkotuotoissa selviä eroja

Talletuskorot seuraavat pääosin markkinakorkojen tasoa. Parhaat talletustarjoukset ylittävät kuitenkin selvästi yleisen korkotason. 

Virolainen Bigbank esimerkiksi tarjoaa vuoden talletukselle 1,55 prosentin korkoa. Handelsbankenin tarjous puolestaan kasvattaa sijoitusta vain 0,35 prosenttia.

Erot talletustuotoissa kertovat osaltaan pankkien kilpailusta ja siitä, miten pankit itse hankkivat varoja, Nordean varainhoidon pitkäaikaissäästämisestä vastaava johtaja Risto Kuoppamäki kertoo.

– Monella pienemmällä pankilla tilanne on se, että talletuksista saatavat varat ovat merkittävämmässä roolissa pankin omassa rahoituksessa. Tämä näkyy helposti myös talletustarjouksissa, Kuoppamäki sanoo.

Hieman kärjistäen, mitä suurempi pankki on, sitä selvemmin korkotarjoukset seuraavat markkinakorkoja. Niin Nordea, OP-Pohjola kuin Danske Bank maksavat keskiarvoa vähemmän korkoa vuoden talletukselle.

Isot pankit saavat rahaa markkinoilta monia pienempiä kilpailijoitaan edullisemmin. Siksi varainhankinta talletuksilla ei ole yhtä tärkeää kuin pikkupankeissa.

Inflaatio syö talletuksesi arvoa

Talletustuottojen tulisi olla huomattavasti korkeammalla tasolla, jotta ne tosiasiallisesti tuottaisivat korkoa 25 000 euron talletukselle.

Nyt määräaikaistalletuksen arvo ei säily, koska inflaatio eli yleisen hintatason nousu on huomattavasti talletuskorkoja korkeammalla tasolla. Joulukuussa inflaatio laukkasi 2,4 prosentin vauhdilla, ja sen arvioidaan pysyvän kahden ja kolmen prosentin välillä.

Kun ottaa huomioon vallitsevan inflaatiotason ja 30 prosentin lähdeveron, talletukselle pitäisi saada vähintään 3,43 prosentin vuotuinen tuotto, jotta talletus kasvaisi tosiasiallisesti.

Jos mielessä on pidempiaikainen säästäminen, suomalaisten suosimat talletukset ovat siten huono vaihtoehto.

– Pitkäaikaisia talletuksia on vaikea suositella kenellekään. Kyllä inflaatio syö niissä tuottoa, Nordean Kuoppamäki toteaa.

Määräaikaistalletusten korkojen lasku näyttää taittuneen Keskitalletustuotot 25 000 euron talletukselle

kuukausi3 kk12 kkjoulu.111,362,33tammi.121,292,26helmi.121,102,15maalis.121,011,98huhti.120,861,78touko.120,801,71kesä.120,751,62heinä.120,731,60elo.120,461,28syys.120,361,16loka.120,291,05marras.120,290,98joulu.120,270,93tammi.130,260,89helmi.130,280,92 Lähde: Suomen Rahatieto Oy

Pankkien tarjoamissa korkotuotoissa on selviä eroja Pankkien 25 000 euron määräaikaistalletuksille maksama korko (1.2.2013)

Pankki3 kk6 kk12 kk24 kk36 kkBigbankE1,051,551,752,25Tapiola Pankki0,230,781,271,321,12Aktia Pankki Oyj1,001,001,101,501,75Nooa Säästöpankki Oy0,300,601,101,101,10AsuntoHypoPankki0,230,381,031,281,36FIM0,240,390,951,501,50Ålandsbanken0,250,350,95EESuupohjan Op *0,200,400,900,900,90S-Pankki0,210,370,861,151,42Nordea0,100,300,800,700,75Helsingin OP Pankki0,230,350,75EEDanske Bank0,240,380,630,710,87Evli Pankki0,300,460,601,251,35Handelsbanken0,100,200,350,550,75E = ei talletustarjousta, * = POP-pankki      Lähde: Suomen Rahatieto Oy

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?