Pankki ei maksa rahoistasi enää juuri mitään - Oma raha - Ilta-Sanomat

Pankki ei maksa rahoistasi enää juuri mitään

Pankit maksavat talletuksista aina vain nihkeämmin. Pienimmät vuosituotot ovat jo reilusti alle puoli prosenttia, vaikka inflaatio kulkee yli kahdessa prosentissa. Pankeissa on kuitenkin eroja. Katso, mikä niistä maksaa runsaskätisimmin.

14.1.2013 6:01 | Päivitetty 16.1.2013 13:41

Korot ovat laskeneet hurjaa vauhtia. Asia käy selväksi, kun vertailee Suomen Rahatiedon Taloussanomille keräämiä talletustarjouksia.

Kolmen kuukauden määräaikaistalletusten keskituotto oli tammikuun alussa 0,26 prosenttia. Vuoden määräaikaistalletukselle sai 0,89 prosentin keskituoton.

Jotta talletusten arvo säilyisi edes samana, vuotuisen koron pitäisi olla vähintään 3,14 prosenttia. Näin on, koska inflaatio syö rahan arvoa 2,2 prosenttia ja korkotuloista maksetaan 30 prosentin lähdevero.

Vielä vuosi sitten kolmen kuukauden talletukselle maksettiin 1,29 prosentin ja vuoden talletukselle 2,26 prosentin keskikorkoa.

Enää murto-osa vuoden takaisesta

Pankkien parhaat tarjoukset ylittävät markkinakorot, mutta inflaatiolle ei pärjää niistä yksikään.

Suomen Rahatieto kerää kuukausittain tarjoukset 25 000 euron määräaikaistalletukselle. Tämän vertailun tarjoukset pyydettiin tammikuun 2. päivänä. Niihin kuuluu talletussuoja 100 000 euroon asti.

Suurin vuoden talletukselle tarjottu korko oli 1,55 prosenttia ja pienin vain 0,35 prosenttia. Kolmen kuukauden talletuksista maksetaan parhaimmillaan tasan prosentin ja kehnoimmillaan 0,10 prosentin korkoa.

Parasta tuottoa vuoden talletukselle tarjoaa virolainen Bigbank. Hännille jäi Handelsbanken. Kolmen kuukauden talletuksesta maksaa parhaiten Aktia Pankki ja kehnoimmin Nordea ja Handelsbanken.

Oikaisu: Juttuun on muutettu, että talletussuoja on 100 000 euroa.. .

Tämän verran pankki vielä maksaa Vuosituotto 25 000 euron talletukselle, tilanne 2.1.2013

Pankki3 kk, %6 kk, %12 kk, %24 kk, %36 kk, %Bigbank01,051,551,752,25Tapiola Pankki0,190,321,21,251,05Aktia Pankki Oyj111,11,31,5AsuntoHypoPankki0,190,320,951,041,2Nooa Säästöpankki Oy0,20,40,950,950,95Suupohjan Op *0,20,40,90,90,9FIM0,20,330,870,961,1Ålandsbanken0,150,250,8500Nordea0,10,30,80,70,75Helsingin OP Pankki0,30,30,80,510,61S-Pankki0,180,310,780,841,05Evli Pankki0,370,510,751,251,35Danske Bank0,190,350,560,460,6Handelsbanken0,10,150,350,550,8 Lähde: Suomen Rahatieto

Korot laskeneet vuodessa alle puoleen Keskitalletustuotot 25 000 euron talletukselle

Kuukausi3 kk, %12 kk, %joulukuu 20111,362,33tammikuu 20121,292,26helmikuu 20121,12,15maaliskuu 20121,011,98huhtikuu 20120,861,78toukokuu 20120,81,71kesäkuu 20120,751,62heinäkuu 20120,731,6elokuu 20120,461,28syyskuu 20120,361,16lokakuu 20120,291,05marraskuu 20120,290,98joulukuu 20120,270,93tammikuu 20130,260,89 Lähde: Suomen Rahatieto

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?