Kun ikää pitää piilotella työpaikalla

Julkaistu: , Päivitetty:

Monilla työpaikoilla ja aloilla hieman vanhemmat työntekijät miettivät, pitääkö mukautua nuoruutta ja nuorekkuutta ihannoivan työyhteisöön. Täytyykö uskottavuutta hakea tennareilla vai tarvitaanko työpaikoilla myös "tätienergiaa"? Miten luovia työpaikassa, jossa maailmat eivät kohtaa?


Ikään perustuvaa syrjintää esiintyy työpaikoilla. Se saattaa näkyä esimerkiksi vähättelevinä puheina tai ulkopuolelle sulkemisena. Työporukan vanhimmat saattavat myös itse kokea alemmuutta, jos työyhteisössä on nuoruutta ihannoiva johtamiskulttuuri.

Ihminen voi – tai hänen pitäisi – myös itse noudattaa tiettyä strategiaa, jotta ikä ei määrittelisi työelämän statusta epäedullisesti. Tätä mieltä on yhdysvaltalaisprofessori Carmine P. Gibaldi Business Insider -lehdessä.

Gibaldin mukaan kannattaisi välttää kertomasta, "kuinka asiat tehtiin ennen", tehdä ylitöitä, kertoa työporukalle aktiivisuutta henkivistä harrastuksista eikä pukeutua vanhahtavasti (lisää ohjeita).

Työterveyslaitoksen kehittämiskonsultille Anne Karhulle ohjeet tuovat mieleen työyhteisön, jossa työ ja tavoitteet jäävät taka-alalle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Jos työssä täytyy yrittää olla jotain muuta kuin mitä on, se lisää henkistä kuormittuneisuutta, kuluttaa voimavaroja ja vaikuttaa kielteisesti työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Tantan ajatukset,
Conversen kengät


Viestinnän ja uuden median parissa toimiva nainen, 38, katsoo, että viestintäteknologian käyttö paljastaa iän nykypäivänä karulla tavalla.

– Itse tuntee, että on ajan hermolla kun osallistuu videopalaveriin tai läppärin kanssa kokoukseen, mutta näille iPhonea räplääville läppäri kainalossakin alkaa olla mennyttä maailmaa, nainen sanoo.

– Joskus jossain palaverissa kymmenen vuotta nuorempi heebo heittää coolin kommentin. Itse minä ajattelen olevan ajassa ja ytimessä, mutta sitten tajuan katseista, että se on jo ihan valtavirtaa. Converset jalassa, mutta olo kuin jossain välitilassa.

Hän sanoo itsekin suhtautuneensa vanhempiin ihmisiin hitusen alentuvasti, mutta tulleensa nyt armollisemmaksi.

– Toisaalta tiedän, että vaikka viestittäisin lapuilla tai kirjekyyhkyillä, sisältö on tärkein. Joskus tuntuu, että pitää osata keskittyä olennaiseen ja rohkeasti uskaltaa olla tylsäkin ja muistuttaa siitä, minne ollaan tekemässä ja kenelle.

"Pelkkä asenne-
ei vaatekysymys"


Viestintäkonsultti Kristiina Forsgård heittää pallon vanhemmille työntekijöille itselleen, vaikkakin pitää edellä kuvatun tapaisia ohjeistuksia varsin pinnallisina.

– Se ei ole niinkään pukeutumiskysymys, vaan asennekysymys. Pitää olla uteliaisuutta uusiin asioihin ja muutosvalmiutta. Jos näitä ei ole, tulee ongelmia, Forsgård sanoo.

– Ensivaikutelma on tietysti tärkeä. On selvää, että et voi olla työpaikalla ihan hobitti, vaan täytyy hakea jokin hyväksyttävä tapa pukeutua. Se ratkaisee, että tyyli vastaa omaa persoonaa.

Hänestä on outoa, jos yrittää epäuskottavasti pukeutua nuorekkaasti.

– Voi 50-kymppisellä olla letit – se voi olla vahva oma brändikin – mutta silloin ei voi samaan aikaan olla jämähtänyt.

Työmarkkinaikä ja
biologinen ikä


TTL:n Anne Karhun mukaan niin sanottu työmarkkinaikä kertoo, minkälaisia merkityksiä ikä saa suhteessa työtehtävään ja työnantajaan. Se myös kertoo, pidetäänkö tietyn ikäistä työnhakijaa liian nuorena tai vanhana työtehtävään.

– Ikä vaikuttaa olevan tabu-asia monissa työyhteisöissä. Nuoria ei ole olemassa eikä vanhoja, eikä keski-ikäisyydestä saa puhua. Ikääntyvät voidaan nähdä täynnä kokemusta ja osaamista tai esimerkiksi sopeutumattomina ja haluttomina oppia uutta. Mielikuvat ja kieli vaikuttavat, sanoo Karhu.

Hän toivoisi työpaikoille eri-ikäisyyttä huomioivaa kulttuuria ja johtamista.

Vaivaako huono itsetunto
suuria ikäluokkia?


Viestintäkonsultti Fårsgård on huomannut työssään, että on paljon 50–60-vuotiaita, joilla on syystä tai toisesta ”aika huono itseluottamus”.

– Heillä on vahva perinne siitä, että tietävät, miten asiat kuuluu hoitaa. Jos oma katsantokanta on pieni, ja sen varaan rakennat, totta kai olet nuoren mielestä vanhanaikainen ja menneen talven lumia.

– Nuoret ovat yleensä fiksuja, sosiaalisesti älykkäitä, uuden raivaajia. Jos vanhemmat joskus kokevat ikärasistisia tunteita, se on aika normaalia, koska maailman näkeminen on vaan niin erilaista.  

Ei tullut kutsua
syntymäpäiville


Media-alalla työskennelleen naisen kokemukset nuoresta työyhteisöstä eivät olleet yhtä mukavia kuin Forsgårdin.

– En kokenut iästä alemmuutta, mutta täytyy sanoa, että nuorten työmoraali oli minusta aivan toista kuin ikäisteni. Paljon oli tätä minulle kaikki heti nyt -asennetta. Sitoutuminen työnantajaan on nuorilla toisenlainen, 52-vuotias nainen kertoo.

Toisaalta ikää katsottiin mainostoimistossakin myös asiakaslähtöisesti ja projektit jaettiin osittain iänkin perusteella.

– Niissä projekteissa, joita itse vedin, arvostettiin työkokemusta ja ihmisten käsittelytaitoa ja tiiminvetämistä.

Myös hän katsoo, että monien vanhempien työntekijöiden alemmuudentunteet kumpuavat huonoista tietotekniikkataidoista.

– Osataan perustaidot, mutta kun kehitys menee niin kauhean nopeasti eteenpäin, tulee seuraava ja seuraava juttu, sitä sitten vähätellään että pitäisi olla trendeissä mukana.

– Kun yksi työntekijä täytti 30 vuotta, olin ainoa, jota ei kutsuttu juhliin. Katsottiin varmaan, että olen liian vanha bilettämään. En sitä kyllä kokenut ongelmaksi, koska eivät arvomaailmat muutenkaan osuneet yksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    4. 4

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    5. 5

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    6. 6

      Xi Jinping haluaa Kiinan avaavan ovia ulkomaisille yrityksille

    7. 7

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    8. 8

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    9. 9

      Mobiilipalvelujen kysyntä kohensi Elisan tulosta

    10. 10

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    8. 8

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    9. 9

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää