Sukka, tuo aliarvostettu miesten tyylin kruunaaja - Oma raha - Ilta-Sanomat

Sukka pilaa tai pelastaa tyylisi

Kuvituskuva
Julkaistu: 26.8.2012 7:17, Päivitetty 29.8.2012 14:43

Sukat eivät ole välttämätön paha, vaan selvä osa tyyliä. Väärällä sukkavalinnalla voi muuttaa ilmiasuaan moneen suuntaan.

Sukat ovat taatusti aliarvioiduin osa puvussa kulkevan miehen pukeutumista. Valtaosa ei panosta näihin asusteisiin kaiketi sen vuoksi, koska sukat koetaan käyttöhyödykkeiksi: kun yhdet menevät rikki, ostetaan toiset.

Tämä ajattelutapa on hyvin kelvoton kukkarolle sekä ympäristölle, sillä halvat sukat näyttävät yhä halvemmilta muutaman pesun myötä, nukkaantuvat rumiksi ja hajoavat taatusti aiemmin kuin laadukkaammat verrokkinsa.

Omaa harmiaan tuovat löysät sukat, jotka valuvat nilkkoihin muutaman askeleen jälkeen. Seurauksena on joko selvä annos karvaista näppyläsäärtä tai nilkoissa roikkuva kurttu, jota on vaikea kutsua sukaksi.

Unohdettuihin valintoihin lukeutuu myös puolisääreen ulottuva sukka, jota on vaikea peitota viimalla. Tätä pidempää mallia ei kaiketi suosita, koska sen luullaan jotenkin muuttavan miehen naiseksi kuin taikaiskusta.

Varminta on soinnuttaa sukkakenkiin tai housuihin

Harva myös huomioi sukkien perussääntöä, jonka mukaan näiden asusteiden on hyvä käydä yhteen joko housujen tai jalkineiden värin kanssa.

Edistyneemmät tyyliveikot taas soveltavat vaikkapa oransseja tai punaisia sukkia tumman puvun kanssa sillä periaatteella, että ne sovitetaan yhteen taskuliinan tai solmion värin kanssa. Tämä on pätevä lähestymistapa, joskin epävarmalle on helpompaa suosia jalkineen tai housujen väriä sukissaan.

Pienimmätkin yksityiskohdat – kuten taskuliina, sukkien kuosi tai vaikkapa napinläpikukka – voivat nostaa yleisilmeen joko virallisempaan tai laskea sitä epäviralliseen suuntaan.

Suomalaisten vaatekauppojen valikoimaa vilkaistessa voisi luulla, ettei mitään muuta edes valmisteta kuin yksiväristä tai muutamalla raidalla varustettua miesten sukkaa. Pikainen verkkoselaus kuitenkin varmistaa totuuden olevan toinen.

Pidemmmät, lyhyemmät, ohuemmat, paksummat, kuvioidut, yksiväriset, värikkäät tai pelkistetyt sukat varmistavat, että nilkasta tulee osa kokonaisvaltaista tyyliä.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta