Oma raha

Pikavippipyörre repii – jo 18 000 apusoittoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Velkaneuvontaa tarvitsevien määrä on kasvanut roimasti viime vuodesta. Takuu-Säätiön ylläpitämään Velkalinjaan on elokuun puoliväliin mennessä tullut enemmän soittoja kuin koko viime vuonna. Soittajista yhä useampi kärsii pikavippikierteestä.


Velkaneuvontaan on tänä vuonna tullut jo 18 000 soittoa, kun viime vuonna niitä tuli noin 17 000. Neuvontaa antavan valtakunnallisen sosiaalialan järjestön Takuu-Säätiön mukaan yhä useammalla ihmisellä on pikavippikierre.

Kun pääasiassa pikavipeistä velkaantuneita soittajia oli vuonna 2010 kuusi prosenttia, tänä vuonna heidän osuutensa on jo 12 prosenttia.

Takuu-Säätiön tiedotteen mukaan myös soittajilla, joiden velkaongelmat johtuvat pääosin kulutusluotoista tai muista veloista, on lisäksi aiempaa useammin pikavippivelkojakin. Pari vuotta sitten tässä tilanteessa oli joka viides, nyt joka kolmas.

Velkalinja on usein tukossa ja vain viidennekseen soitoista kyetään vastaamaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Takuu-Säätiö paitsi neuvoo taloudellisessa kriisissä olevia voi myös taata velkojen järjestelylainoja. Säätiön mukaan velallisten järjestelylainojen takaushakemukset ovat lisääntyneet viidenneksen viime vuodesta.

Vain osan rahapulmat ovat
holtittomuuden syytä


Holtiton rahankäyttö ei läheskään aina ole rahavaikeuksien syy.

– Noin kaksi kymmenestä soittajasta olisi voinut hoitaa raha-asioitaan huolellisemmin tarkistamalla kulutusmenojaan ja välttämällä luotonkäyttöä, Takuu-Säätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila kertoo.

Valtaosalla velkakierteen taustalla vaikea ja usein yllättävä elämänmuutos. Velkaongelmat ovat saaneet alkunsa tai pahentuneet esimerkiksi eron tai sairauden vuoksi.

Mattilan mukaan perinteisesti velkaongelmia aiheuttavat työllistymisongelmat ja yritystoiminnan vaikeudet näyttävät lisääntyvän. Yhä useampi soittaja kertoo myös  ihmissuhde- tai psyykeongelmista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    4. 4

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    5. 5

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    6. 6

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    7. 7

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    8. 8

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    10. 10

      Tällaisia palkkoja hoiva-alalla maksetaan – kunnissa isommat palkat ja pidemmät lomat, erot yksityisiin jopa satoja euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    3. 3

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    4. 4

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    5. 5

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    8. 8

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    9. 9

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    10. 10

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    2. 2

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    3. 3

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    4. 4

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    5. 5

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    6. 6

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    7. 7

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    10. 10

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    11. Näytä lisää