– Sekä etiikka että strategia ovat koko ajan olemassa päivittäisissä teoissamme ja valinnoissamme. Jotta yritys ymmärtäisi etiikkaansa paremmin, on tarkasteltava käytännön työtä eikä vain päätöksiä, lakeja ja asetuksia, Henrika Franck sanoo.
Hän väittelee Svenska handelshögskolanin yritysjohtamisen ja organisoinnin laitoksella Helsingissä.
Yritysjohtajat voisivat Franckin mukaan tiedostaa nykyistä paremmin, että etiikka on osa päivittäistä työtä eikä mikään ulkoinen asia, joka voidaan hoitaa samalla tavalla kuin muut liiketoiminnan osat.
Hän uskoo, että strategiatyötä leimaavat usein vaatimukset, jotka estävät organisaatiossa toimivia ihmisiä toimimasta perusluonteisten arvojensa mukaisesti.
Franck arvioi, että strategisesti oikean ja henkilökohtaisen etiikan mukaisesti oikean välillä vallitsee jatkuva ristiriita.
–Ristiriita tulee siitä, että teemme valintoja, jotka eivät ole omia, hän sanoo.
– Sillä, mitä odotetaan sanottavan ja tehtävän, ja sillä, mikä tuntuu eettisesti oikealta, välillä vallitsee jännite.
Franckin mukaan jännite näkyy huumorissa, ironiassa ja konflikteissa.
– Jos etiikka on vain noudatettavia sääntöjä, asia voidaan nähdä vaihtokauppana – siis velvollisuutena, jonka täyttämisen jälkeen yritys voi jatkaa toimintaansa aivan kuten ennenkin.
Franckin väitöskirja osoittaa, ettei etiikkaa voida hoitaa "käsivarren mitan päästä", ja että yritysetiikkaa on mahdollista alkaa tarkastella nykyistä käytännöllisemmästä näkökulmasta.
Henrika Franckin tohtorinväitöskirja Ethics in Strategic Management, an Inquiry into Otherness of a Strategy Process tarkastetaan Svenska handelshögskolanissa Helsingissä 1.6.2012 klo 12
Vastaväittäjänä on professori Hugh Willmott, Cardiff Universitystä, Isosta-Britanniasta ja kustoksena toimii professori Saku Mantere, Svenska handelshögskolanista.