Nokia syöksyy – Suomi-poika tarraa kiinni

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokian ulkomaalaisomistus on laskenut selvästi sen jälkeen, kun yhtiö hylkäsi Symbianin. Samaan aikaan Nokiasta on tullut suomalaisten kotitalouksien suosikkiosake kurssin syöksyessä.


Matkapuhelinvalmistaja Nokian ulkomaalaisomistus on vähentynyt selvästi sen jälkeen, kun yhtiö otti vuosi sitten käyttöön Windows-strategiansa.

Suomen arvopaperirekisteriä ylläpitävän Euroclearin tilastojen mukaan ulkomaalaisten ja hallintarekisterin suojissa olevien sijoittajien osuus Nokian osakkeista oli 82,8 prosenttia viime vuoden tammikuun lopussa. Alla olevasta taulukosta käy ilmi, että kuluvan vuoden maaliskuun loppuun mennessä Nokian ulkomaalaisomistusosuus oli laskenut yli viisi prosenttiyksikköä 77,2 prosenttiin.

Nokia kertoi viime vuoden helmikuussa vaihtavansa älypuhelintensa käyttöjärjestelmäksi Microsoftin kehittämän Windows Phonen yhtiön oman Symbianin tilalle.

– Ulkomaalaiset ovat menettäneet toistaiseksi uskonsa siihen, että Windows-strategia toimii. Suomalaiset ovat ostaneet sitä mukaan, kun osakkeen hinta on pudonnut ulkomaalaisten myyntien johdosta kuvitellen, että hinta lähtee vielä ylöspäin, sanoo Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja, Vaasan yliopiston rahoituksen professori Timo Rothovius.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nokian osakkeen arvo on laskenut noin 60 prosenttia strategiamuutoksen jälkeen. Yhtiön osakkeella käytiin tänään iltapäivällä kauppaa reilulla kolmella eurolla Helsingin pörssissä.

– Isot amerikkalaiset rahastot ovat ilmeisesti tulleet siihen tulokseen, että Nokian osaketta ei kannata pitää. Olisi voinut kuvitella, että amerikkalaiset institutionaaliset sijoittajat olisivat uskoneet strategiaan, koska Microsoftin järjestelmä on amerikkalainen, Rothovius sanoo.

Suurista osakerahastoista Nokia-omistuksia ovat myyneet viime ja kuluvan vuoden aikana ainakin Fidelityn, Goldman Sachsin, American Beaconin rahastot. Isoja Nokia-potteja ovat laittaneet myyntiin myös ranskalainen Natixis, saksalaiset Deka ja Union Investment sekä hollantilainen ING. Tiedot on koonnut eri lähteistä uutistoimisto Bloomberg.

Kotitaloudet ostivat
laskevaa osaketta


Pörssisäätiön keräämien tilastojen mukaan Nokian suomalaisten kotitalousomistajien määrä on kasvanut voimakkaasti erityisesti viime vuoden aikana. Nokia nousi vuoden vaihteessa suosituimmaksi kansanosakkeeksi pitkään paikkaan hallinneen teleoperaattorin Elisan ohi.

Nokian osakkeita omisti maaliskuun lopussa lähes 217 000 suomalaista kotitaloutta.

Suomalaiset kotitaloudet ovat ostaneet Nokian osaketta laskevin kurssein. Joidenkin akateemisten tutkimusten mukaan sijoittajien kannattaisi ostaa nousevia osakkeita ja myydä laskevia, koska osakkeen trendi jatkuu ainakin jonkin ajan.

– Tulokset eivät ole kuitenkaan selkeitä. Isoja rahoja keinolla ei pysty tekemään, rahoitusprofessori Rothovius huomauttaa.

Ulkomaalaiset vähentävät, suomalaiset ostavat
Nokian ulkomaalaisomistus ja osakekurssi 31.1.2011-31.3.2012

KuukausiUlkomaisten osuus, %Kotimaisten osuus, %Osakkeen hinta kuun viimeisenä päivänä, euroa
Tammikuu 201182,817,27,82
Helmikuu 201182,417,66,28
Maaliskuu 201181,618,46,04
Huhtikuu 201180,919,16,22
Toukokuu 201181,218,84,75
Kesäkuu 201181,418,64,47
Heinäkuu 201181,218,84,06
Elokuu 201180,719,34,50
Syyskuu 201180,719,34,25
Lokakuu 201180,319,74,87
Marraskuu 201179,120,94,27
Joulukuu 201178,121,93,77
Tammikuu 201278,721,33,82
Helmikuu 201278,221,83,94
Maaliskuu.201277,222,84,08
  3,10*
*kurssi 13.4.2012 iltapäivällä
Lähde: Euroclear, Taloussanomat


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    2. 2

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    3. 3

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    4. 4

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    5. 5

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    6. 6

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    7. 7

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    8. 8

      Rahoitusalan sovittelu jatkuu tiistaina – Helle: Vielä paljon neuvoteltavaa

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Varainhoitoyhtiö: Edessä on vielä useita talouskasvun vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    2. 2

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    5. 5

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    6. 6

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    7. 7

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    8. 8

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    9. 9

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    10. 10

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää