HS: Työelämä pelottaa opiskelijoita - Oma raha - Ilta-Sanomat

HS: Työelämä pelottaa opiskelijoita

Moni opiskelija pelkää, ettei pärjää työelämässä, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Epäusko omiin kykyihin haittaa myös työnhakua.

25.3.2012 10:25 | Päivitetty 25.3.2012 10:30

Helsingin yliopiston opintopsykologin Johanna Mikkosen mukaan työelämässä pärjääminen pelottaa opiskelijoita alasta riippumatta.  Erityisesti vaikeudet opinnoissa saavat miettimään, pärjääkö sitten töissäkään.

Opiskelijat myös vaativat itseltään liikaa. Moni kuvittelee, että heti ensimmäisenä työpäivänä pitäisi olla valmis asiantuntija. Omia taitoja pidetään todellista heikompana, eikä uskalleta hakea omaa osaamista vastaaviin työpaikkoihin.

Kun itsetunto on kovilla, nuori vertaa itseään yksittäisiin menestyjiin ja vähättelee itseään. 

Epäonnistuminen kesätyöpaikan saamisessa voi  johtaa jopa kaveriporukasta eristäytymiseen.

– On selvää, että ihminen on hyvin haavoittuvainen astuessaan työelämään, Helsingin Kluuvin te-toimiston urapsykologi Liisa Jaakkonen sanoo Helsingin Sanomille.

– Jos jää työttömäksi kymmenen vuoden työkokemuksen jälkeen, on jo  monia myönteisiä kokemuksia työelämästä ja näyttöä omasta osaamisesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?