Tässä ovat Suomen erikoisimmat työsuhde-edut

Suomalaiset ovat viime päivinä ihmetelleet kansallisen lentoyhtiön toimitusjohtajan asuntoetua, mutta miltä kuulostaisi metsästysetu? Asiantuntijan mukaan työnantajat antavat kymmeniä erikoisia työsuhde-etuja.

| Päivitetty

– Pyytää voi mitä vaan, mutta kokonaan toinen asia on se, mitä yrityksen on järkevää ottaa käyttöön. Yrityksissä ei pitäisi käyttää sellaisia työsuhde-etuja, joista ei ole hyötyä myös yritykselle, sanoo toimitusjohtaja Tomi Rantamäki konsulttiyhtiö Suomen Palkitsemiskeskuksesta.

Alkuviikosta selvisi, että Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen asuu Ilmarisen omistamassa työsuhdeasunnossa, jonka työeläkeyhtiö osti Vehviläiseltä. Helsingin Sanomien mukaan vain kahdella valtionyhtiöiden johtajista on asuntoetu.

Asuntoedun lisäksi työpaikat tarjoavat työntekijöilleen kymmeniä työsuhde-etuja. Palkitsemiskeskuksen mukaan monilla yrityksillä on käytössään 30–40 etua, vaikka työntekijät eivät niitä etuina pitäisikään. (Katso lista harvinaista työsuhde-eduista tekstin lopusta.)

Työsuhdeasunto järkevä pääkaupunkiseudulla

Aiemmin yleinen tapa hankkia työntekijöille pitkäaikaisia työsuhdeasuntoja on vähentynyt merkittävästi Suomessa, kertoo Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin julkaisema Locus-lehti tuoreessa numerossaan.

Konsulttiyhtiön Rantamäki sanoo, että pääkaupunkiseudulla sijaitsevien yritysten voi olla järkevää tarjota työntekijöilleen työsuhdeasuntoja. Järjestelystä hyötyvät sekä yritys että työntekijä.

– On tosiasia, että asuntojen verotusarvo ei ole Suomessa yhtä kova niillä alueilla, joilla asuntojen hinta- tai vuokrataso on korkea. Silloin on taloudellisesti edullisempaa ottaa työsuhdeasunto kuin vuokrata se itse, Rantamäki sanoo.

Rantamäen mukaan työsuhdeasunnosta on eniten hyötyä tavalliselle työntekijälle, joka ei pysty kalliiden hintojen takia ostamaan itselleen omistusasuntoa. Paljon ansaitseville johtajille työsuhdeasunnon veroetu on pieni, jos sen suhteuttaa heidän kokonaisansioihin.

Firman mökki pois muodista, laajakaistaa arvostetaan

Suomalaisyrityksissä on käytössä yllättävän paljon erilaisia työsuhde-etua. Rantamäen mukaan edut ovat kertyneet vähitellen vuosien varrella.

Erikoinen etu on esimerkiksi metsästysetu. Siitä pääsevät nauttimaan joidenkin metsää omistavien organisaatioiden työntekijät.

– Suomessa on vaikeaa päästä suljettujen metsästysseuran jäseneksi, ja ilman jäsenyyttä ei pääse metsästämään, koska metsästys on sallittua vain maanomistajan luvalla, Rantamäki sanoo.

Metsästysseurat tekevät yleensä metsästysmaasopimuksen metsänomistajan kanssa. Silloin metsää omistava organisaatio voi neuvotella työntekijöilleen mahdollisuuden suorittaa metsästyskortti seurassa.

Tavanomainen tapa yrityksissä on tukea henkilöstökerhoja, joita työntekijät voivat perustaa erikoisenkin harrastustoiminnan ympärille. Palkitsemiskeskuksessa perustettiin tänä vuonna esimerkiksi oman henkilökunnan puutyökerho.

– Nuorissa it-yrityksissä vain mielikuvitus tuntuu olevan rajana. It-huuman hulppeina aikoina joissakin it-yrityksissä kannettiin työpaikalle korillinen viinaa perjantaina, Rantamäki muistelee.

Viime vuosina yhä useampi työnantaja on ryhtynyt antamaan henkilöstölleen työsuhde-etuna laajakaistan ja kannettavan tietokoneen. Vaikka kaikki eivät niitä eduiksi nimittäisi, ne ovat Rantamäen mukaan tämän päivän arvostetuimpia etuja joustavien työaikojen kanssa. Työntekijät antavat arvoa sille, että he saavat itse ryhmittää työntekoaan.

Sen sijaan menneinä vuosikymmeninä yleiset firman mökit ja kunniamerkit ovat vähentyneet.

Esimerkkejä harvinaisista henkilöstöeduista:

• Työterveyshammashuolto• Terveysbonukset• Työpaikan päivähoitoetu• Sairaan lapsen hoitoetu• Pesulapalvelut• Metsästysetu• Polkupyöräetu• Työmatkakuljetukset• Veloitukseton venepaikka

Lähde: www.palkitsemissalkku.fi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?