Lapsi kotona? Voit saada 264 e / kk – tai sitten 0 e

Julkaistu:

Ei ole sama, missä asut, jos päätät hoitaa pientä lastasi kotona. Katso, kuinka paljon tai vähän voit saada tukea.


Ei ole sama, missä asut, jos päätät hoitaa pientä lastasi kotona. Alle 3-vuotiaan vanhemmalla on oikeus olla hoitovapaalla ilman, että työsuhde katkeaa.

Taloudellisesti hoitovapaa tarkoittaa niukkoja tuloja, sillä hoitoraha alle 3-vuotiaasta on 327 euroa kuukaudessa. Noin kolmannes kunnista maksaa sen päälle kuntalisää.

Kuntalisät vaihtelevat Kempeleen 73 eurosta ja Porin 75 eurosta Helsingin 264 euroon. Lisiin liittyy erilaisia ehtoja. Vähimmäisvaatimus on, että lapsella ei ole kunnallista hoitopaikkaa.

Moni kunta maksaa eniten pienimpien lasten hoidosta ja kaikki eivät maksa yli kaksivuotista mitään. Esimerkiksi Vantaalla 215 euron kuntalisää voi saada lapsesta, joka on täyttänyt kymmenen kuukautta, mutta alle kaksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kuntalisä voi pienetä portaittain. Esimerkiksi Helsinki maksaa suurinta 264 euron lisää alle puolitoistavuotiaista. Sen jälkeen tuki putoaa 219 euroon, ja lapsen täyttäessä kaksi tuki laskee 135 euroon. Espoo-lisän suuruus on 219 kuukaudessa ja se maksetaan alle 3-vuotiaista.

Pääkaupunkiseudulla Kauniainen maksaa koko hoitovapaa-ajan eli lapsen 3-vuotispäivään asti 252 euroa kuukaudessa.

Yleensä täysi kuntalisä maksetaan vain nuorimmasta lisän ikähaarukkaan kuuluvasta lapsesta. Sisaruslisäkäytäntö on erittäin kirjava.

Keskimääräinen kuntalisä
on 168 euroa lasta kohti


Alla olevassa taulukossa on kuntien viime marraskuussa maksamia kuntalisiä. Siinä on mukana Kelan kautta maksunsa hoitavat kunnat ja ne, jotka maksoivat kuntalaiselleen kyseisessä kuussa kuntalisää.

Suomen Kuntaliiton kyselyn mukaan kuntalisää maksoi 84 kuntaa eli noin joka neljäs kunta vuonna 2010. Etenkin monet pienet kunnat hoitavat itse lisän maksun, joten ne eivät näy Kelan tilastossa.

Kuntaliiton mukaan lisän suuruus oli vuonna 2010 keskimäärin 144 euroa kuukaudessa. Suunnittelija Siru Keskinen Kelasta kertoo, että Kelan kautta maksettiin keskimäärin 168 euroa lasta kohden marraskuussa.

Vuonna 2008 Kela julkaisi Laura Miettusen Lasten kotihoidon tuen kuntalisät osana suomalaista päivähoitojärjestelmää -tutkimuksen. Sen mukaan lisää maksavat kunnat ovat tyypillisesti suuria, muuttovoittoisia kuntia, joissa on paljon pieniä lapsia, hyvä työllisyystilanne ja pieni veroprosentti.

Kaikki eivät luonnehdintaan loksahda. Askola, Toivakka ja Vimpeli maksavat taaperoiden kotihoitajille peräti 250 euroa kuukaudessa. Vähintään 200 euroa kuukaudessa maksavat myös esimerkiksi Paimio, Puolanka, Salo, Valtimo ja Vihti.

Tampere-lisä on 120 euroa. Sen sijaan esimerkiksi Turku ei maksa lisää ollenkaan.

Kireä talous jarruttaa
lisien korotuksia


Miettunen arvioi tutkimuksessaan, että kuntalisien suuruus on yhteydessä ennen kaikkea kunnan taloudelliseen tilanteeseen: mitä parempi on kunnan talous, sitä anteliaampi on yleensä myös kuntalisä.

Lisää maksavien kuntien määrä romahti 1990-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1995 vain kolme kuntaa maksoi kuntalisää. Sen jälkeen maksajien määrä on noussut melko tasaisesti. Kuntaliiton erityisasiantuntija Anna-Maija Haliseva-Lahtinen kertoo, että joka vuosi mukaan on tullut muutama kunta lisää.

– Taloustilanne näkyy siten, että vuodesta 2008 vuoteen 2010 kunnat eivät nostaneet summia, hän lisää.

Miettusen mukaan kuntalisään turvautuvat kunnat, joissa kunnalliseen päivähoitoon kohdistuu suuri paine. Haliseva-Lahtinen sanoo, että tämä on arkea nyt monessa kunnassa, sillä uusia lapsia on tullut ja on tulossa päivähoitoon.

Osin tilanne johtuu syntyvyyden kasvusta, osin taloudesta.

– Nyt tullut paljon uudenlaista viestiä, jonka mukaan koulutetut vanhemmat haluavat halutaan varmistaa työpaikkansa pysyvyyden, eivätkä jää kotiin hoitamaan lapsiaan, Haliseva-Lahtinen kertoo.

Toisaalta myös työttömyys lisää lasten hoitamista kotona. Myös työttömille maksetaan kodin hoidon tukea ja kuntalisää.

Päiväkotipaikka paljon
kotihoitoa kalliimpi


Houkuttelemalla vanhempia hoitamaan lapsiaan kotona kunta voi säästää selvästi päivähoitokustannuksissa.

Päivähoitopaikan kustannukset vaihtelevat suuresti kunnittain. Manninen arvioi tutkimuksessaan, että kunnallinen päivähoito maksaa kunnille laskutavasta riippuen puolitoista–kolme kertaa enemmän kuin lasten kotihoidon tuki.

Kauniaisen kuntalisä lasta kohden on suurin, Kempeleen pienin
Kelan kautta maksetut keskimääräiset kuntalisät marraskuussa 2011

Kunta Lapset Maksetut etuudet, € Tuki/saaja, €/kk Tuki/lapsi, €/kk
Espoo 2 957 642 493 219 219
Eurajoki 53 9 560 200 200
Heinävesi 69 9 240 228 126
Helsinki 6 499 1 492 827 226 226
Vantaa 1 950 413 375 215 215
Hämeenlinna 1 031 114 563 174 115
Iitti 60 6 314 109 102
Ilomantsi 35 2 968 132 85
Janakkala 350 42 230 203 125
Jyväskylä 1 094 108 914 102 100
Kaarina 521 84 066 251 166
Kangasniemi 54 4 573 80 80
Kannonkoski 21 1 534 84 79
Kauniainen 84 21 979 252 252
Kaustinen 42 5 169 120 120
Keitele 24 2 404 110 100
Kempele 193 13 537 73 73
Kiiminki 172 13 511 80 80
Kirkkonummi 650 87 725 199 138
Kittilä 77 9 707 205 120
Kokkola 639 77 470 132 120
Kuhmo 144 19 762 254 134
Kuhmoinen 15 1 971 135 135
Kurikka 152 15 392 109 100
Laitila 72 13 496 200 200
Lappeenranta 442 63 455 143 143
Luumäki 56 7 476 152 145
Naantali 191 36 241 203 193
Nokia 650 60 156 154 98
Oulu 993 105 495 110 110
Paimio 90 17 320 200 200
Petäjävesi 65 6 364 104 96
Pieksämäki 149 14 664 100 100
Pori 859 63 397 75 75
Puolanka 18 3 712 200 200
Pyhtää 46 7 889 172 168
Pyhäjärvi 59 8 736 150 150
Raahe 222 25 624 121 120
Rautjärvi 22 1 940 115 100
Rovaniemi 931 125 539 206 135
Ruokolahti 38 5 424 159 150
Rusko 98 8 809 144 84
Salo 708 138 305 217 200
Sipoo 297 54 978 279 177
Siuntio 155 16 978 181 109
Sodankylä 90 15 086 241 165
Sotkamo 53 7 572 150 150
Suomussalmi 61 11 458 195 195
Tammela 75 9 250 131 125
Tampere 2 079 244 116 127 119
Toivakka 71 7 099 193 104
Valtimo 19 3 504 213 200
Vihti 317 62 149 205 200
Vimpeli 37 9 400 250 250
Yli-Ii 16 1 483 110 110
Lähde: Kela


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    4. 4

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    5. 5

      Lintilä uskoo Altian kiinnostavan sijoittajia – ”Pohjanmaalla nousee aika kova kossuosakeliike”

    6. 6

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    7. 7

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    8. 8

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    7. 7

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    8. 8

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    10. 10

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää