Tienaatko 2200 euroa kuussa? Tervetuloa rikkaimpaan prosenttiin

Maailmanpankin ekonomisti Branko Milanovic on laskenut, kuinka paljon tarvitsee tienata kuuluakseen maailman rikkaimpaan prosenttiin. Summa on sellainen, että siihen yltää suuri osa suomalaisistakin. Asiasta kertoo saksalaislehti Bild.

10.1.2012 10:02 | Päivitetty 13.1.2012 14:56

Jos tienaat vuodessa 26 567,70 euroa tai enemmän, voit sanoa kuuluvasi maailman rikkaimpaan prosenttiin, kertoo Bild. Kuukaudessa se tarkoittaa reilua 2 200 euroa.

26 500 euron vuosituloihin yltää moni suomalainenkin: Tilastokeskuksen mukaan suomalainen tienaa vuodessa keskimäärin reilut 35 600 euroa.

Summa perustuu Maailmanpankin ekonomistin Branko Milanovicin laskelmiin.

Keskituloisen suomalaisen ei kuitenkaan kannata alkaa esimerkiksi Yhdysvalloissa kerskailla tuloillaan. The Wall Street Journalin mukaan Yhdysvalloissa pitäisi tienata lähes 400 000 euroa vuodessa kuuluakseen maan rikkaimpaan prosenttiin.

Milanovic kirjoittaa kirjassaan The Haves and the Have-Nots, että rikkaus ja köyhyys jakautuvat maailmassa entistä epätasaisemmin: Yhdysvalloissa maan köyhimpään viiteen prosenttiin kuuluvat tienaavat joka tapauksessa enemmän kuin kaksi kolmannesta maailman väestöstä.

Maailmanlaajuiseen keskiluokkaan pääsee, jos vuositulot yltävät 976 euroon.

(Oikaisu: Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin suurin osa kaikista suomalaisista ei ylitä Milanovicin laskemaa rajaa.)  

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?