Älä pilaa joululomaasi näin

Julkaistu:

Et kai pidä sähköpostia silmällä kuusen koristelun lomassa? Lue, miten et möhlää joulupyhiä.


Kohtalokkain joulukämmi tehdään jo työpaikalla, sanoo työterveyspsykologi Sirkku Kivistö Työterveyslaitokselta.

– Minun ainakin on vaikea päästä irti töistä, jos en saa jollakin tavalla tehtyä loppuun keskeneräisiä asioita. Tai päätettyä niiden kanssa, joita asia koskee, että palataan tähän joulun jälkeen, Kivistö sanoo.

Kun avoimia asioita on liian monta, ne jäävät helposti kummittelemaan mieleen. Jos tilanne tuntuu kaoottiselta, voi kääntyä esimiehen puoleen.

– Ihmisten kannattaisi muistaa, että esimies on sitä varten, että hän ohjaa. Mutta esimies ei voi antaa neuvoa tai ratkaisua, jos hänelle ei puhuta.

On työnantajan etu, että ihmiset ovat lomalla lomamielellä, Kivistö muistuttaa. Töistä irrottautuminen avartaa näkökantoja, ja lomalta palaa suhteellisuudentajuinen ihminen.

Minuutin työ
vie tunnin


Vaikka töihin olisikin jäänyt leegio keskeneräisiä asioita, jotakin on vielä tehtävissä joulun pelastamiseksi. Ethän sorru työkirjallisuuden lukemiseen juhlapyhinä? Vaikka kuusen alta löytyisi uusi kiiltävä johtamisopas, malta arkipäiviin asti. Pelkkä paperipino sohvapöydällä vie herkästi ajatukset takaisin työpaikalle. Korjaa siis muistiot ja kalenterit pois silmistä.

Kivistön mukaan työasioiden hoitaminen vapaalla on haitallista, kun se toistuu tiheästi ja ennakoimattomasti. Työasioihin tarttuminen käynnistää aina uudelleen henkisen ponnistelun. Hallitsemattomasti vapaa-ajalla hoidettaviksi tulevat työasiat pilaavat mahdollisuuden palautua.

– Kun sähköposti hoidetaan, se ei ole se kaksi minuuttia vaan kaksi tuntia, minkä se vie henkistä työskentelyenergiaa.

Joitakin työasioita on pakko hoitaa. Silloin kannattaa suunnitella etukäteen, koska ne tekee ja kuinka paljon niihin käyttää aikaa. Silloin työt eivät vyöry päälle hallitsemattomasti.

Jos työ tunkeutuu vapaapäiviin, aikataulujen on syytä joustaa myös vastakkaiseen suuntaan. Kun venyminen on vastavuoroista ja sovittua, työn rasittavuus pienenee.

Ponnistuksesta palautuminen on tärkeää paitsi urheilun, myös työn jälkeen.
                                                          
– Tänäkin vuonna ihmiset sanovat, että "näin lyhyt joulu, voi voi". Silloin kuulostaa, että kokonaiskuorma työn ja muun elämän kannalta on liian kova.

Repäisten
rauhaan


Hiljaisuus tyynnyttää monien työajatukset, toiset taas tarvitsevat tiukan repäisyn saadakseen ajatuksensa mukaan lomalle. Silloin kannattaa järjestää itselleen tekemistä, joka on mahdollisimman tehokasta vastapainoa työlle.

Samaa voi kokeilla, jos sähköpostin pälyily on päässyt luiskahtamaan riippuvuuden puolelle. Joutilaat kädet vaeltavat huomaamatta näppäimistölle, mutta kärsimätönkin urahirmu unohtaa vilkuilla ruutua saadessaan vielä jännittävämpää tekemistä.

Paine olla jatkuvasti käytössä helpottaa, jos loma-ajan työnteosta on puhuttu esimiehen kanssa. Viestejä ei tarvitse vahtia tauotta, kun sopivista ajankohdista on päätetty yhteisesti etukäteen.

Näin töitä
saa ajatella


Työn ja muun elämän tasapainoa koskevien ajatusten saa antaa tulla myös lomapäivinä. Vuodenvaihteen tienoilla voi hahmotella oman elämänsä vuosikertomuksia ja toimintasuunnitelmia. Kivistön mukaan kuluneen vuoden läpi käyminen lievittää stressiä ja auttaa tekemään pieniä päätöksiä, joilla omaa työtä voi kehittää.

– Kun tekee vuosikatsauksen, tulee usein tunne, että kannattikohan ihan näin paljon paahtaa.

Ehkä ensi joulu on rauhaisampi, vaikka tällä kertaa kynttilöiden kanssa jouluyötä valaisisi läppärin kelmeä loiste.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Juristi suosittelee suoraan, ettei lapsille säästettäisi perintöä: ”Törmäisin omaisuuden tuhlaajiin mielellään enemmän”

    2. 2

      Asiantuntijat: Tällaiset kesämökit viedään nyt hyvään hintaan – jopa huonokuntoisille riittää kysyntää

    3. 3

      Näin Sipilän hallitus hävitti huomattavan osan Nesteestä valtion salkusta – liki tuntematon säätiö sai 50 miljoonan potin

    4. 4

      Nesteen liiketulos heikkeni – valtaosa tuloksesta uusiutuvista tuotteista

    5. 5

      Fortumin vertailukelpoinen liikevoitto parani

    6. 6

      Terrafamen liikevaihto supistui ja tulos parantui – akkukemikaalitehtaan rakentaminen jatkuu

    7. 7

      Valmetin kannattavuus parani roimasti – liikevaihto laski

    8. 8

      Viime kesän kuumuus näkyy nyt kaupoissa: Kotimaiset kasvikset loppuvat ja hinnat nousevat

    9. 9

      UPM:n tulos parani selvästi – liikevaihto kasvoi

    10. 10

      ”Paskalaki” voimaan tänään – katso koskeeko muutos sinua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juristi suosittelee suoraan, ettei lapsille säästettäisi perintöä: ”Törmäisin omaisuuden tuhlaajiin mielellään enemmän”

    2. 2

      Näin Sipilän hallitus hävitti huomattavan osan Nesteestä valtion salkusta – liki tuntematon säätiö sai 50 miljoonan potin

    3. 3

      Asiantuntijat: Tällaiset kesämökit viedään nyt hyvään hintaan – jopa huonokuntoisille riittää kysyntää

    4. 4

      Sipilä sanoi panevansa ”taseen töihin” kansallisomaisuudella – Neste ja Patria myyntiin, vertailussa potti jäi pieneksi

    5. 5

      Ilmalämpöpumput revitään käsistä – ”Paniikinomainen kysyntä alkoi jo ennen joulua”

    6. 6

      Kesko ostaa Volkswagen-, Audi- ja Seat -liiketoiminnot Laakkoselta

    7. 7

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    8. 8

      Yllätystappiosta kertoneen Nokian osake syöksylaskussa

    9. 9

      Lääkeyhtiö Orionin tulos heikkeni selvästi – uusi syöpälääke odottaa myyntilupaa

    10. 10

      Hissiyhtiö Kone tarjoili yllättäen odotuksia heikomman tuloksen – tilaukset kasvussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    3. 3

      Juristi suosittelee suoraan, ettei lapsille säästettäisi perintöä: ”Törmäisin omaisuuden tuhlaajiin mielellään enemmän”

    4. 4

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    5. 5

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    6. 6

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    7. 7

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    8. 8

      Sipilä sanoi panevansa ”taseen töihin” kansallisomaisuudella – Neste ja Patria myyntiin, vertailussa potti jäi pieneksi

    9. 9

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    10. 10

      Näin Sipilän hallitus hävitti huomattavan osan Nesteestä valtion salkusta – liki tuntematon säätiö sai 50 miljoonan potin

    11. Näytä lisää