Huippu-urheilijat ja yrittäjät ovat samasta puusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Huippu-urheilijoita ja yrittäjiä yhdistävät samat ominaisuudet, kertoo tuore väitöskirja. Sekä huippu-urheilijana että yrittäjänä tarvitaan sitkeyttä ja kykyä oppia virheistään, väitöskirjan tehnyt Auli Pekkala sanoo.


Huippu-urheilijoilla ja yrittäjillä on paljon yhteistä, kertoo liikuntatieteiden maisterin Auli Pekkalan tuore väitöskirja. Joulukuun alussa väittelevän Pekkalan mukaan huippu-urheilijoilla on paljon ominaisuuksia, joita tarvitaan yrittämisessä.

Näitä ovat muun muassa vahva tekemisen tahto, harjoittelun taito ja yrittäminen, epäonnistuminen ja uudelleen yrittäminen.

– Lopulta sinne huipulle ei jää ne parhaat, vaan ne sitkeimmät. Ne jotka on jaksanut niiden vastoinkäymisten ylitse, Pekkalan haastattelema entinen huippu-urheilija kuvailee urheilumaailmaa.

– Urheilu ja yrittäjyys ovat intohimoista tekemistä, jossa kannustavuus on tärkeää, Pekkala toteaa tiedotteessa.

Väitöskirjan löydöksiä on mahdollista soveltaa käytännössä. Julkisuudessa usein arvuutellaan, mihin huippu-urheilijat päätyvät uransa jälkeen. Keskittyminen urheiluun on saattanut syödä ajan opinnoilta, ja huippu-urheilijaidentiteetillä voi olla vaikeuksia löytää identiteettiä vastaavaa työtä.

Huippu-urheilijan elämään kuuluu ideointia, markkinointi- ja liiketoimintasuunnitelmien laatimista, sponsori- ja mediayhteistyötä ja taloudenhallintaa. Näin huippu-urheilijoilla onkin kaikki eväät lähteä yrittäjiksi urheilu-uransa jälkeen.

Pekkala haastatteli väitöskirjaansa varten viittä entistä, kansainvälisen huipputason saavuttanutta urheilijaa, jotka päätyivät uransa aikana tai sen jälkeen yrittäjiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    2. 2

      Kuluttaja-asiamies harkitsee ryhmäkannetta kahdesta 2 000 euron pikavipistä – todellinen vuosikorko jopa 350 prosenttia

    3. 3

      Omaishoitaja-Merjan, 58, mitta tuli täyteen ja siitä alkoi kansanliike – ”Mitä jos sovittaisiin, että nyt loppui omaishoito”

    4. 4

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    5. 5

      Nesteen tulos parani – uusiutuvien tuotteiden myyntimäärä kasvoi

    6. 6

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    7. 7

      Teräsyhtiö SSAB sukelsi odotettua syvemmälle

    8. 8

      Pakkausyhtiö Huhtamäen tulos kasvoi selvästi

    9. 9

      Nokian Renkailta yllättävä tulosvaroitus pörssin sulkeutumisen jälkeen

    10. 10

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    2. 2

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    3. 3

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    4. 4

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    5. 5

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    6. 6

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    7. 7

      Omaishoitaja-Merjan, 58, mitta tuli täyteen ja siitä alkoi kansanliike – ”Mitä jos sovittaisiin, että nyt loppui omaishoito”

    8. 8

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    9. 9

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    10. 10

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    6. 6

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    7. 7

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    8. 8

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    9. 9

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    10. 10

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    11. Näytä lisää