Irtisanomisista kertovien uutisten, tilastojen ja lukujen takana on yhtä monta tarinaa kuin ihmistä. Irtisanominen kirpaisee – erityisesti jos tapa, jolla se tehdään on työntekijää alentava. Joskus potkut voivat antaa potkua elämään.
Kolme irtisanotuksi joutunutta kertoi Taloussanomille, miltä potkujen saaminen tuntui ja mitä niiden jälkeen on tapahtunut. Haastatellut esiintyivät jutussa poikkeuksellisesti nimettöminä.
Neljäkymppinen koulukuraattori:"Olisi pitänyt pitää suu kiinni"
Työ sinänsä olisi ollut mukavaa. Esimies piti ohjia aika paljon omissa käsissään. Vastuuta ja vapautta ei ollut niin paljon kuin koulukuraattori olisi halunnut. Hän joutui vaikean käsivamman takia pitämään sairauslomia. Kättä jouduttiin leikkaamaan, poissaoloja kertyi, ja työt kasaantuivat. Esimies olisi halunnut, että kuraattori pyytää erään koulun rehtorilta anteeksi poissaolojaan.
– Koin, että voin tietysti pahoitella asiaa, mutta en pyytää anteeksi, kun en voinut tilanteelle mitään. Pomo teki aika törkeän tempun. Hän tiesi ainakin kaksi kuukautta aikaisemmin, että määräaikaista työsuhdetta ei jatketa. Kyselin asiasta sähköpostitse moneen kertaan, mutta kertaakaan ei vastattu. Vasta kaksi viikkoa ennen töiden loppumista sain viestin, josta pystyi päättelemään asian.
Viimeisinä viikkoina töitä oli hurjasti. Viimeinen työpäivä oli perjantai, ja koulukuraattori oli taas kerran ”urkkinut” tilannettaan.
– Sain viestin, että joskus ne työt täytyy hoitaa valmiiksi sitä ajatellen, että työsuhde ei jatku. Ajattelin että varsinainen paskapää. Jos olisin tiennyt aikaisemmin, olisin ehtinyt hoitaa keskeneräisiä asioita loppuun. Menin tapaamaan vararehtoria, kun ajattelin että haluaisin puhua asiasta jonkun kanssa. En saanutkaan sanottua mitä oli tapahtunut, vaan juttelimme vaan muita asioita. Sen jälkeen hain sairauslomaa kahdelle viimeiselle viikolle. En pystynyt menemään enää töihin.
Koulukuraattori uskoo persoonansa vaikuttaneen irtisanomiseen.
– Olin tottunut tekemään töitä itsenäisemmällä otteella. Muut kysyivät joka pikkuasiaa esimieheltä ja olivat aika nössöjä. Lauantaina tehtiin iloisesti töitä ilman lisäkorvauksia. Ehdotettiin, että omalla rahalla ostetaan mainospaitoja koulun tilaisuuteen. Ei haitannut, vaikka kaupunki ei maksanut iltatöistä. Näissä rehtoreissa on sellaista narsistista tyyppiä, että halutaan ympärille ihmisiä, jotka pokkuroivat. Musta ei ole siihen. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmaan pitänyt pitää vaan suunsa kiinni, jos olisi halunnut pitää työpaikkansa.
Uutta työpaikkaa koulukuraattori ei ole puolen vuoden aikana vielä löytynyt, mutta hän hakee aktiivisesti töitä.
– Kun on pidempään vaan kotona, alkaa miettiä, osaako enää mitään. Mulla ei ole suoraan ammattiin valmistavaa koulutusta, joten pitäisi panostaa älyttömästi työhakemuksiin ja –haastatteluihin. En osaa myydä itseäni ja huudella osaamisistani, vaikka tiedän kyllä missä olen hyvä. Tässä iässä tulee harkintakykyä ja kypsyyttä, jota nuoremmilla ei ole. Mutta silti, en mä pärjää työnhaussa enää jollekin 31-vuotiaalle.
Kolmekymppinen insinööri:"Ei pidä ottaa henkilökohtaisesti"
Insinööri meni yritykseen valmistuttuaan ja ehti työskennellä kymmenen vuotta samassa yrityksessä, viimeksi kolmihenkisessä asiantuntijatiimissä. Kaksi muuta työkaveria olivat noin 10 ja 20 vuotta vanhempia.
– Yt-kierroksia oli jo tullut ja mennyt. Aiemmin niistä oli selvitty. Jonkinlaista pientä vahvistusta sille, että jotain tapahtuu tiimille, alkoi tulla pari kuukautta aiemmin. Virallinen tieto tuli noin kuukautta ennen irtisanomista.
– Kyseessä oli tilaisuus, jossa käsiteltiin seuraavan vuosipuolikkaan suunnitelmia. Paikalla oli noin kymmenen ihmistä. Kun suunnitelmaa käytiin läpi, siitä alkoi käydä ilmi, että tiimille ei ollut enää työtä. Tilanne veti hiljaiseksi ja oli vähän ahdistava. Toiset miettivät esityksen jatkuessa, miten heidän käy, toiset sitä, miten heidän työnsä hoituvat jatkossa.
Vasta suunnittelukokouksen jälkeen ylempi esimies kutsui henkilökohtaiseen tapaamiseen, jossa kerrottiin koko tiimin ja sen esimiehen irtisanomisesta. Insinöörin mukaan asian olisi voi kertoa vähän hienotunteisemmin. Muuten yritys hoiti miehen mielestä irtisanomisprosessin mallikkaasti. Hänelle irtisanominen ei tullut järkytyksenä.
– Minä olin ainut, joka ehkä vähän jopa toivoi sitä. Olin jo pari vuotta miettinyt omaa yritystoimintaa, oli oma toiminimi ja pienimuotoista yritystoimintaa lähinnä iltaisin parille asiakkaalle. Tilanne näyttää nyt hyvältä. Töitä on ainakin helmikuulle. Itse koin tilanteen niin, että kun omassa perheessä on yrittäjyyttä, niin tämä on osa bisnestä, ja näin on vain joskus tehtävä. Ei pidä ottaa asiaa henkilökohtaisesti.
Kaksi vanhempaa työkaveria ei ole vielä työllistynyt, mutta insinööri on miettinyt jo yhtiökumppania ja toimintansa laajentamista. Hän arvioi tienaavansa yrittäjänä jonkin verran paremmin kuin työsuhteessa, vaikka "tuntityömäärää ei uskalla alkaa laskemaan". Töistä on täytynyt opetella laskuttamaan järkevästi ja pitämään kulut kurissa. Insinööri kertoo työmotivaationsa jopa parantuneen.
– Samat hommat joita ennenkin tein, tuntuvat jotenkin mielekkäämmiltä. Yrittäjänä on enemmän pelissä, ja asioita joutuu miettimään vielä tarkemmin kun on asiakassuhteessa.
Viisikymppinen höyläri-luottamusmies:"Mietimme oliko syy meissä"
Tehtaan henkilöstö oli jo pitkään tiennyt kahden tuotantoyksikön kannattavuusongelmista. Pari vuotta aiemmin yhtiö oli supistanut toimintaansa tehtaalla. Luottamusmiehenä työskennelleelle höylärille edellinen yt-kierros oli ollut raskas.
Irtisanomisjärjestyksen seuraamisessa oli jotain ongelmaa; työntekijät olivat ”soitelleet pitkin yötä” hätääntyneinä. Pari vuotta myöhemmin koko tehdas ajettiin sitten alas.
– Yt-lakia oli luettu tarkkaan. Neuvottelukunta oli ensin paikalla, kun lopettamisesta kerrottiin. Sen jälkeen meidän piti odottaa suljettujen ovien takana, ettei tieto pääse leviämään ohi virallisen kanavan. Tunnelma oli toivoton ja ihmettelevä: oliko syy meissä. Johtajatkin olivat vaihtuneet ja jokaisella oli oma lempilapsensa tehtaista. Jotain vitsiäkin siinä väännettiin, että tällainen joululahja. Itse sulkemispäätös osui ystävänpäivälle. Näistä ajoituksista heitettiin vähän herjaakin, ja päätöspäivää siirrettiin seuraavalle päivälle.
Kun koko henkilöstölle kerrottiin tehtaan lakkauttamisesta, alkoi protestointi. Työntekijöiden oli vaikea sulattaa ajatusta, ettei tehtaalle löytynyt yrityksistä huolimatta korvaavaa komponenttituotantoa.
– Yt-neuvotteluita oli muistaakseni viisi. Kovin kauko-ohjatuilta ne tuntuivat. Mitään aitoa keskustelua ei ollut, kun paperitkin oli otsikoitu ”yt-neuvotteluiksi tuotannon lopettamisesta”. Kaikkiin kysymyksiin vastattiin yhdellä lauseelle: oli selvitetty kaikki vaihtoehdot, mutta ei kerrottu mitä ne olivat tai miten asioita oli tutkittu.
Joulun yli tehdas oli kiinni, mutta yrityksen johdossa ei ryhdytty vastatoimiin laittoman työnseisauksen takia. Puoli vuotta myöhemmin eräänä perjantaina höyläri keitteli läksiäiskahvit työtovereilleen. Symbolisissa lopettajaisissa luovutettiin avaimet ja puhelimet ja tehtaan portti suljettiin viimeistä kertaa. Tunnelma ei ollut enää edes haikea vaan helpottunut.
Kaikkiaan tehtaan mukana hävisi noin 80 työpaikkaa. Höylärin mukaan tänä päivänä entisen henkilöstön tilanne on yllättävänkin hyvä, työttöminä on porukasta enää alle kymmenen henkeä. Muut ovat siirtyneet eläkkeelle, opiskelemaan tai muihin töihin. Tehdas toimii nykyisin myynti- ja varastotilana.
– Yrityksestä lähetettiin parin kuukauden välein työntekijöille kirjeitä, joissa kerrottiin millä paikkakunnilla oli vapaita paikkoja. Minulle tarjottiin jatkopaikkaa toiselta paikkakunnalta. Aika vaikeata olisi ollut irrottautua kotipaikasta – oli luottamustoimia ja muuta – ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Vajaa vuoden huilailin, sitten kyllästyin ja lähdin kursseille. Kesähommissa olen ollut läheisellä tehtaalla. Sitten tuli vakavampaa sairastumista. Nyt olen sairauslomalla.
– Joskus sitä miettii näitä yritysten jatkuvia säästö- ja tehostamistoimia: jos vaan pienennetään ja pienennetään, niin miten tuotantoa supistamalla voi edes yrittää parantaa kannattavuutta.
