Yksinhuoltaja: Työ olisi kivaa, mutta....

Julkaistu:

Ulosotto, verottaja ja sosiaaliviranomaiset vaanivat vähäosaisimpia sinnittelijöitä.
Työttömyyttä ja pitkää sairaslomaa kokemaan joutunut ja nyt osa-aikatöihin päässyt Susanna (nimi muutettu), 49, sanoo talous-Siperian opettavan.

– Olosuhteiden pakosta olen oppinut laskemaan, mikä kannattaa.

Hän ei puhu rationaalisesta käyttäytymisestä, kuten taloustieteilijät, mutta osaa käyttää toki käyttää Kelan asumistuen laskuria ja verohallinnon verolaskuria.

Susannan pitäisi tutkimuksen mukaan olla pahimmassa jamassa, koska hän on kahden lapsen yksinhuoltaja. Lisäksi päälle painavat edellisestä lamasta juontuvat velat, joita yritettiin järjestellä yksityishenkilön velkajärjestelyllä. Se katkesi, kun hän joutui luopumaan sairastelun takia kokopäivätyöstä.

– Mulla on vanhoja velkoja. Ulosottomies yrittää mennä koko ajan palkalle. Jollei mulla olis kahta lasta ja niiden tuomaa suojaosuutta, töissä ei kannattaisi käydä lainkaan.

Hän laskee, että ihan kaikki lisätulo menisi ulosottoon.
Nyt Susanna tekee osa-aikatyötä, koska hän laskee sen sittenkin olevan kannattavampaa kuin kokoaikaisen. Kaikki yli- ja lisätyöt hän ottaa järjestäen vapaa-aikana.

– Kokoaikaisen työn brutto on 1 800, mutta mun pitäisi saada palkkaa paljon enemmän kuin 2 000 euroa ennen kuin mun kannattaisi ottaa sellaista työtä vastaan.

Työkaverit
ovat parasta


– Kun olin jonkin aikaa lomautettuna, mun piti mennä fattaan. Se otti koville, kun piti selvitellä kaikkia niitä lippuja ja lappuja sekä papereita ja tiliotteita.

Nykyistä työtään hän kiittää.

– Työkaverit ovat parasta. Samoin asiakkaat. Se on henkisesti tärkeää.

– Elämäntilanteet muuttuvat, lapset kasvavat ja jossain vaiheessa tulee vaihto pienempään asuntoon.

Sitä ennen Susanna saa laskea miten käy talouden, kun lapsilisät loppuvat. Muuttuvatko muut etuudet ja tuleeko jarrujen sijaan kannustimia tarjotun kokoaikaisen työn vastaanottoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    2. 2

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    3. 3

      Kiinan valuutta heikentyi alimmilleen 11 vuoteen – osakekurssit syöksyvät Aasian pörsseissä

    4. 4

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    5. 5

      Helsingin pörssissä loivaa laskua

    6. 6

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    7. 7

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    8. 8

      Aasian pörssit luisuivat odotetusti

    9. 9

      Osakestrategi kertoo, miten Eurojackpot-voitto kannattaa sijoittaa – mahdollisuus 50 000 euron voittoihin

    10. 10

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Totuus unelmatalosta paljastui jo ensimmäisenä talvena ja kylmyys ajoi nuorenparin muualle – seurasi vuosien piina

    3. 3

      Psykologi: Terve suhtautuminen työhön on kulttuurissamme vaikeaa – 10 vinkkiä parempaan syksyyn

    4. 4

      Kryptovaluutoissa kihisee – kestävätkö markkinoiden rakenteet?

    5. 5

      Kommentti: Miinuskorollakin voi tienata satumaisia voittoja

    6. 6

      Tästäkö pirtti Eurojackpot-voittajalle? Siilinjärven kalleimmasta asunnosta jää rahaa vielä säästöönkin

    7. 7

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    8. 8

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    9. 9

      Päiväpalkka jopa yli 700 euroa verottomana – Sieniyrittäjä iloitsee: ”on tullut aika hyvin sateita”

    10. 10

      Osakestrategi kertoo, miten Eurojackpot-voitto kannattaa sijoittaa – mahdollisuus 50 000 euron voittoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lama mullisti täysin Ahdin, 72, ja Tarjan, 73, elämän – ”Jos saisi nauraa vapautuneesti edes yhden mukavan hetken”

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Leipomon tuotantopäällikkö mokasi pahasti sämpylän, kokkareet yllättivät Jyrki Sukulankin – ”Palaute järkyttävän hyvää myös lihansyöjiltä”

    4. 4

      Porukkalotossa piilee verovaara: 92 miljoonasta uppoaisi jopa kolmasosa lahjaveroihin, jos tällaista sopimusta ei olisi tehty

    5. 5

      Nainen vaati hyvitystä 20 vuoden avoliitosta, vaikka seurusteli välillä toisen kanssa – näin KKO asian ratkaisi

    6. 6

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    7. 7

      Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

    8. 8

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    9. 9

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    10. 10

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    11. Näytä lisää