Oma raha

Näin kortinkäyttäjää vedätetään

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaupan kassalla kannattaa olla aiempaakin tarkempi. Kaupoilla on nykyisin lupa laskuttaa asiakasta pankki- tai luottokortin käytöstä. Harva kauppa uskaltaa sitä vielä suoraan tehdä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että maksaminen olisi ilmaista – lasku peritään huomaamatta kohonneina hintoina.
Suomalaiset ovat ahkeria kortinkäyttäjiä. Yli 70 prosenttia ostotapahtumista maksetaan korttimaksuina.

Yhdistettyjen pankki- ja luottokorttien yleistyminen on nostanut korttimaksamisen kuluja, ja käyttöönotosta on tullut noin 60 miljoonan euron lisäkustannus vuodessa, Kaupan Liitosta arvioidaan. Taustalla on korttien Sepa-uudistus, jonka myötä pankkikortit vaihtuivat debit-korteiksi.

Kaupat ovat olleet viime vuoden toukokuusta lähtien oikeutettuja perimään korttimaksuista aiheutuvat kustannukset asiakkailta erillisinä maksuina. Toistaiseksi harva kauppa on siihen uskaltautunut. Ne ovat jääneet kyttäämään, kuka ryhtyy laskutukseen ensimmäisenä.

Ravintolapuolella päänavauksen teki yliopistoravintola UniCafe, joka alkoi laskuttaa korttiostoksista reilu viikko sitten.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaupoissa korttimaksamisen kustannukset on todennäköisesti siirretty tuotteiden hintoihin.

Kuluttajaliitto ei kuitenkaan näe ongelmaa kulujen veloittamisesta asiakkailta myytävien tuotteiden hintojen kautta.

– Ihmiset tietävät maksavansa kaikki kulut viime kädessä. Kuluttajalle on aivan sama, mikä nostaa hintoja, sillä ne nousevat joka tapauksessa, Kuluttajaliiton lakimies Tuula Sario toteaa.

Sario ei usko erillisen veloituksen takaavan täydellistä läpinäkyvyyttä tuotteiden hinnoittelussa.

– Jos hinnoittelu olisi läpinäkyvää, niin kuitissa näkyisi kaikki: mikä on ylitöiden aiheuttamaa, mikä kiinteistön vuokrasta johtuvaa hinnan nousua. Kauppojen ei tarvitse perustella erikseen nousuja, Sario toteaa.

Kuluttajavirasto ei vastustanut viime keväänä voimaan tullutta lainmuutosta. Lain tarkoituksena oli alentaa korttimaksamisesta syntyviä kustannuksia näkyvällä kilpailulla. Nyt hintakilpailua ei ole syntynyt.

– Näkyvyyden puute on tietyllä tavalla ongelma, mutta ongelma on myös kassojen mahdolliset erilaiset hintataulukot. Emme pidä suurena puutteena sitä, ettei korttiostosmaksuja peritä, mutta ymmärrämme lain tavoitteet, sanoo Kuluttajaviraston lakimies Riitta Kokko-Herrala.

Kokko-Herralan mukaan kuluttajan kannalta tärkeintä on maksamisen sujuminen, jotta jonot eivät pidentyisi kassoilla. Lisäksi kauppa ei saa tehdä voittoa korttimaksuveloituksilla.

Kortilla maksaminen
kaupoille edullisinta


Luottokunta uudisti korttimaksujen hinnoittelun kaupoille helmikuun alusta alkaen. Yhtiö veloittaa nyt kauppiailta korttitapahtumien arvosta 0,31 prosenttia siten, että veloitus kaupoilta yhdistetyn luotto- ja pankkikortin käytöstä vaihtelee 4–75 sentin välillä.

Alle 13 euron korttiostos maksaa kaupalle vähintään neljä senttiä ja yli 242 euron lasku puolestaan enintään 75 senttiä. Aiemmin veloitus oli pelkästään prosenttiosuuspohjainen ilman minimi- ja maksimiveloituksia.

Kaupat ovat voineet veloittaa summan korttiasiakkailta erillisenä maksuna viime vuoden toukokuusta lähtien. Vain harva yritys on halunnut periä erillistä maksua, sillä kaupat haluavat kannustaa kuluttajia korttimaksuihin. Ne ovat edelleen heidän kannaltaan edullisin vaihtoehto. Käteisen käyttäminen on kauppojen kannalta kallista ja riskialtista.

– Vaikka kaupat alkaisivatkin veloittaa kulut asiakkailta erillisinä maksuina, se tuskin vaikuttaisi merkittävästi korttimaksujen määrään. Pieni, hetkellinen lasku saattaisi olla mahdollinen, Matti Räisänen Kaupan Liitosta epäilee.

Erillinen maksu
harvinaisuus


Sekä Räisänen että Sario uskovat erillisen korttimaksuveloituksen pysyvän harvinaisuutena. Aiheesta ei juuri ole käyty julkista keskustelua ja Sarion mukaan se tarkoittaa sitä, etteivät kaupat edes harkitse maksun käyttöönottamista. Kulut sisältyvät jatkossakin suurimmaksi osaksi tuotteiden hintoihin.

SOK:n hallintojohtaja Jari Annala vahvistaa Sariolan käsityksen oikeaksi

– Emme ole pohtineet, milloin korttimaksujen veloitus olisi ajankohtaista. Tämä on vaikea asia, sillä toivomme korttimaksujen lisääntyvän ja onkin valitettavaa, että kustannukset nousevat, Annala harmittelee.


Annalan mukaan korttimaksuista aiheutuvat kustannukset ovat olleet odotusten, joskin ei toiveiden mukaiset. Hänen mielestään uudenlaiset kortit takaavat korttimaksamisen turvallisuuden myös jatkossa, ja näin ollen maksut ovat välttämättömiä.

UniCafen
päänavaus


Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ravintola UniCafe otti erillisen maksun käyttöön maaliskuun alusta alkaen. Ravintola lisää 2,5 euron hintaiseen opiskelijalounaaseen 4 sentin veloitusmaksun, mikäli annos maksetaan yhdistetyllä pankki- ja luottokortilla.

Reilun viikon käytössä ollut maksu ei ole juuri herättänyt kritiikkiä.

– Negatiivista palautetta on tullut vain kaksi kappaletta, UniCafen toimitusjohtaja Arja Kosonen tietää kertoa.

Kososen mukaan on turhan aikaista arvioida, miten uudistus on vaikuttanut käteismaksujen määrään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    2. 2

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    3. 3

      ”Minulla ei ole varaa tukea suomalaista työtä, siksi tilaan ulkomailta”

    4. 4

      Air France valitsi kanadalaisen toimitusjohtajan – liitot uhkaavat lakoilla

    5. 5

      Luksushotelli St. Georgen rakentamisesta riita – rakennusyhtiö aloittaa välimiesmenettelyn

    6. 6

      Oriola saa 9 miljoonan euron korvauksen varastojärjestelmän ongelmista

    7. 7

      Yhdysvallat uhkaa Turkkia lisäpakotteilla

    8. 8

      Syrjäseudulle etsittiin lääkäriä: ainoan hakemuksen pyyntö yllätti – ”Palkkatoive 12 500 euroa, perjantait vapaaksi”

    9. 9

      Kauppiaan tuska: Vaatteet ostetaan ulkomaisista verkkokaupoista – ”Kivijalkaliikkeitä kaatuu”

    10. 10

      Pullonkerääjä joutuu maksamaan veroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    2. 2

      Kauppiaan tuska: Vaatteet ostetaan ulkomaisista verkkokaupoista – ”Kivijalkaliikkeitä kaatuu”

    3. 3

      ”Minulla ei ole varaa tukea suomalaista työtä, siksi tilaan ulkomailta”

    4. 4

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    5. 5

      Luksushotelli St. Georgen rakentamisesta riita – rakennusyhtiö aloittaa välimiesmenettelyn

    6. 6

      Oriola saa 9 miljoonan euron korvauksen varastojärjestelmän ongelmista

    7. 7

      Yhdysvallat uhkaa Turkkia lisäpakotteilla

    8. 8

      Syrjäseudulle etsittiin lääkäriä: ainoan hakemuksen pyyntö yllätti – ”Palkkatoive 12 500 euroa, perjantait vapaaksi”

    9. 9

      Air France valitsi kanadalaisen toimitusjohtajan – liitot uhkaavat lakoilla

    10. 10

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ampiaiset, muurahaiset ja kuoriaiset piinaavat nyt tavallista enemmän – lämpö ajaa torakoitakin koteihin

    2. 2

      Ilmalämpöpumppu tärveli Jarmon lattian – ”Energiansäästö varmaan jo suli”

    3. 3

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    4. 4

      Syöpään kuoleva saa Roundupin valmistajalta satojen miljoonien korvaukset

    5. 5

      Mies tienasi romumetallilla 120 000 euroa pimeästi – joutuu tekemään 6 viikkoa palkatonta työtä

    6. 6

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    7. 7

      Aktiivimallin leikkuri iski – näin moni työtön aktivoitui

    8. 8

      Suomalais-englantilainen Jody: ”En kelpaa Suomen työmarkkinoille juuri mihinkään”

    9. 9

      Poikkeuksellinen tilanne työmarkkinoilla – perinteinen kesäilmiö katosi

    10. 10

      Turkin valuuttakriisi voi syöstä maan pahan kierteeseen – asiantuntija kertoo, miten liiran romahdus voi vaikuttaa Suomeen

    11. Näytä lisää