Lottokansalta mennyt sivu suun yli sata miljardia

Julkaistu:

Suomalaiset ovat käyttäneet lottoon kymmenen miljardia euroa. Kansalaiset olisivat voineet tienata yli sata miljardia euroa, jos he olisivat panneet roponsa loton sijasta pörssiin.


Lottoa on pelattu Suomessa 40 vuotta. Jos lottoaja olisi joka vuosi sijoittanut lottopanoksensa pörssiin, hän olisi  saanut panoksensa takaisin 12-kertaisesti. Tämä ilmenee Taloussanomien ja Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta. (Katso alla oleva taulukko vuosi vuodelta.)

Vain vuosina 1999, 2000, 2006 ja 2007 pörssiin tehdyt sijoitukset olisivat tänään miinuksella.

Keskimääräinen lottoaja puolestaan häviää panoksensa takuuvarmasti kierrosten kuluessa. Loton palautusprosentti on 40. Tämä tarkoittaa keskimäärin, että jos lottoon sijoittaa kahdeksan euroa (=kymmenen riviä), seuraavalla kierroksella on käytössä enää 3,20 euroa. Jäljelle jääneellä rahalla saa ostettua enää neljä 80 senttiä maksavaa riviä, ja niin edelleen.


55 000 jättipottia
on jäänyt saamatta


Kaiken kaikkiaan Suomi sijoitti 1971–2009 lottoon kymmenen miljardia euroa. Laskennallisesti tuo potti olisi lihonut pörssissä yli 120 miljardiin euroon.

Eli pelaajilta on jäänyt saamatta voittoja 55 000 jättipotin verran, jos kahta nykymiljoonaa voidaan pitää loton historian juoksussa jättipottina.

Olisiko noilla vaihtoehtoisesti pörssiin sijoitetuilla rahoilla horjutettu markkinoita?

– Nykyään pörssin päivävaihto on puoli miljardia, strategi ja salkunhoitaja Hannu Angervuo EQ Varainhoidosta muistuttaa.

Loton liikevaihto oli toissa vuonna 505 miljoonaa euroa. Yhtä pörssipäivää kohden markkinoille olisi liiennyt runsas kaksi miljoonaa lottorahaa.

Se olisi Angervuon mukaan voinut heiluttaa vain yksittäisten yhtiöiden kursseja. Siihen ei joskus tarvita kuin muutamia tuhansia euroja.

– Suurempi merkitys olisi ollut sillä, että kansalaiset olisivat oppineet sijoittajiksi. Silloin panokset olisivat voineet olla satakertaisia. Tarvittaisiinko meillä silloin enää Kelaa? Angervuo kysyy.

Kaksio Helsingissä
16-kertaistui


Hannu Angervuo pitää Taloussanomien laskelmia osuvana harjoitelmana, mutta sanoo, että muutenkin olisi voinut sijoittaa.

– Vuonna 1972 Helsingistä ostetun kaksion arvo on nyt 16-kertainen, hän muistuttaa ja sanoo että laskelmat ovat vain laskelmia ja tuostakin esimerkistä puuttuvat vastikemaksut ja vuokratuotot.

Pörssi antoi 12-kertaisen tuoton
Vuosittaisten lottopanosten laskennallinen tuotto, jos lottopanokset olisi sijoitettu Helsingin pörssiin kunkin vuoden lopussa. Tuotossa kurssikehitys ja osingot (ei kuluja tai veroja). Lottopanokset vuoden keskiarvoja per suomalainen.

VuosiLottopanos, euroa/henkilöNäin lottopanos olisi poikinut pörssissä, arvo 31.12.2010, euroa
1971-3,5611
1972-7721
1973-9648
1974-11964
1975-131106
1976-151477
1977-141560
1978-161498
1979-201488
1980-221574
1981-241386
1982-261062
1983-32776
1984-38954
1985-36781
1986-37487
1987-44452
1988-45344
1989-56513
1990-63838
1991-631044
1992-691059
1993-65517
1994-64433
1995-64460
1996-74354
1997-82290
1998-84173
1999-8062
2000-9077
2001-8199
2002-79144
2003-78131
2004-84131
2005-8497
2006-8682
2007-8464
2008-94146
2009-101125
1971-2009 yhteensä2037,524730
Lähde: Veikkaus ja Taloussanomat


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    4. 4

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    5. 5

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    6. 6

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    7. 7

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Kostotoimien mahdollisuus Lähi-idässä nostaa jälleen öljyn hintaa

    10. 10

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    6. 6

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    7. 7

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    8. 8

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    9. 9

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    10. 10

      Merivoimien neljä uutta laivaa rakennetaan turvallisuussyistä Raumalla – luvassa satoja uusia työpaikkoja: ”laidasta laitaan väkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää