Yle: Valtio verottaa kuluttajaa yritysten eduksi

Julkaistu:

Kilpailu kansainvälisistä yrityksistä käy maailmalla kuumana, vaikka valtioiden velkataakka jatkuvasti paisuukin. Myös Suomen valtiovarainministeriössä halutaan laskea yritysverotusta, Yle Uutiset kertoo. Vastapainoksi velkataakkaa pienenettäisiin kulutuksen verotusta lisäämällä.


1990-luvun laman aikaan Suomessa haettiin talouskasvua pudottamalla yhteisöveroa yhdeksällä prosenttiyksiköllä, 36 prosentista 25 prosenttiin. Valtiovarainministeriössä harkitaan nyt samaa kikkaa talouden piristämiseksi.

Kansantalousosaston ylijohtajan Martti Hetemäen johtama ryhmä on jo ehdottanut yhteisöveron laskua neljällä prosentilla. Verojohtaja, ylijohtaja Lasse Arvela tukee ajatusta.

– Kyllä meidän on edelleen pidettävä huolta siitä, että suuretkin yritykset voisivat täällä viihtyä, Arvela sanoi Yle Uutisille.

Valtion velkataakkaa on  kuitenkin jotenkin pienennettävä. Arvelan mukaan välillistä verotusta, eli erilaisia kulutusveroja voidaan jatkossa korottaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Arvonlisäverotuksessa tulee mahdollisesti kiristyksiä ja ehkä muissakin välillisissä veroissa, Arvela kertoo Yle Uutisille.

Työn verotusta valtiovarainministeriö ei ole innokas nostamaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    5. 5

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    6. 6

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    7. 7

      Vakuutusalan työriita uhkaa ensi maanantaina – sovittelua jatketaan keskiviikkona

    8. 8

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    9. 9

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    10. 10

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    5. 5

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    6. 6

      Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

    7. 7

      Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

    8. 8

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    9. 9

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    10. 10

      Caverionilta tulosvaroitus: käyttökate ei kaksinkertaistu, mutta kasvaa kuitenkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    2. 2

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    3. 3

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää