OPKK: Asuntojen hinnat eivät enää juuri nouse pk-seudulla

Asuntojen hintojen nousu on rauhoittunut pääkaupunkiseudulla. OP-Kiinteistökeskuksen mukaan hinnannousu jatkuu vielä maakunnissa.

7.10.2010 10:52 | Päivitetty 7.10.2010 10:50

Asuntojen hintojen nousu on rauhoittunut loppukesällä Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Näin arvioi OP-Pohjolan kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg. Hänen mukaansa hinnannousu jatkuu kuitenkin edelleen maakunnissa.

– Hinnannousun tasaantuminen pääkaupunkiseudulla saattaa olla merkki siitä, että asuntojen uudistuotanto tuo pikku hiljaa markkinoille vaihtoehtoja. Vilkkain kysyntä on muutenkin rauhoittunut, Sandberg sanoo.

Uudistuotanto on Sandbergin mukaan alkanut ripeästi myös muualla maassa. Hän arvioi, että se tuo hyvän lisän ensi vuoden asuntotarjontaan.

– Myytäviä kohteita on ollut hyvin ja oletamme, että asuntokauppaa käydään vilkkaasti myös loppuvuonna.

Sandbergin mukaan matala korkotaso, työllisyyden paraneminen ja muuttoliike kasvukeskuksiin vaikuttavat asuntokauppoihin.

Ennätysmääräkauppoja syyskuussa

OP-Kiinteistökeskukset välittivät syyskuussa ennätysmäärän kauppoja. Alustavien tietojen mukaan niiden avustuksella tehtiin 1 660 kauppaa. Vuosi sitten vastaavaan aikaan tehtiin 80 kauppaa vähemmän.

Tammi–syyskuussa OP-Kiinteistökeskukset välittivät lähes 13 000 asunto- ja kiinteistökauppaa. Heinä-syyskuussa näitä tehtiin 4 524.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?