Korkoyllätys – pitkästä tulikin hyvä

Pankit myöntävät pitkiä asuntolainoja yhä halvemmalla. Kolmen vuoden kiinteän koron voi saada jo lähes prime-koron hinnalla tai jopa halvemmalla pankista riippuen.

4.9.2010 7:05 | Päivitetty 3.9.2010 18:52

Asuntolainojen kolmen ja viiden vuoden korkojaksojen hinnat alkavat lähennellä vaihtuvakorkoisten lainojen tarjouksia.

Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemästä korkoseurannasta ilmenee, että pankit myöntävät nyt kolmen vuoden jaksoja keskimäärin 2,64 prosentin kokonaiskorolla ja viiden vuoden jaksoja 3,0 prosentin kokonaiskorolla. Koska kyse on keskiarvosta, osa pankeista myy pitkiä jaksoja selvästi tätäkin halvemmalla.

Pankkien prime-korot vaihtelevat nyt 1,25–1,95 prosentin välillä. Jos korkeimman primen päälle lisätään pankkien syyskuun alussa keskimäärin pyytämä 0,86 prosentin marginaali, kokonaiskoroksi tulee 2,81 prosenttia, kun muita kuluja ei oteta huomioon. Asiakkaan on siis mahdollista saada pitkä korkojakso halvemmalla kuin pankin omaan viitekorkoon sidottu laina.

Pitkä korko ei muutu sopimusajalla, vaikka yleinen korkotaso nousisi tai laskisi. Minkä tahansa koron perusteltu valinta vaatii, että valitsija ottaa kantaa tulevaan. Vasta korkojakson päätteeksi hän voi laskea, mikä olisi tullut halvimmaksi.

Joskus lopputulos yllättää. Esimerkiksi Taloussanomat kertoi viikko sitten, että prime on ollut asuntovelkaiselle edullisempi korko kuin vuoden euribor kolmen viime vuoden aikana.

Pankkeja on moitittu siitä, että ne nostavat omia viitekorkojaan rivakasti, mutta laskevat niitä hitaasti. Jos ekonomistien arviot siitä, että korkotaso jatkaa hidasta nousuaan, pitävät paikkaansa, on todennäköistä, että pankit seuraavaksi ennemminkin nostavat kuin laskevat prime-korkojaan.

Pitkät korot ovatennätysmatalat

Markkinakorkojen pohjat nähtiin huhtikuun alussa eli euriborit ovat sen jälkeen nousseet tai pysytelleet paikoillaan. Pitkät korot ovat sen sijaan laskeneet selvästi edelleen. Esimerkiksi viiden vuoden korkojakson tarjoukset ovat pienentyneet huhtikuusta 0,60 prosenttiyksikköä.

Kuukausivertailussakin pankkien pitkistä korkojaksoista tekemät tarjoukset ovat laskeneet selvästi enemmän kuin vaihtuvakorkoisten lainojen tarjoukset. Esimerkiksi kolmen vuoden tarjoukset ovat halventuneet keskimäärin 0,30 prosenttiyksikköä.

– Pitkät korot ovat ennätysalhaalla, sanoo ekonomisti Reijo Heiskanen Nordeasta.

Tilanne johtuu talouden uhkakuvista. Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki huomauttaa, että rahoitusmarkkinoilla on suurta epävarmuutta talouden tulevaisuudesta.

– Pitkiä korkoja on vetänyt alaspäin se, että raha on hakenut turvallisia kohteita ja paennut korkosijoituksiin, Heiskanen sanoo.

Heiskasen mukaan pelot tuplataantumasta alkavat hiljalleen hälvetä. Hän arvioi, että pitkätkin korot alkavat hiljalleen nousta.

– Jos lainan sitominen pitkään korkoon on joskus järkevää, se on sitä nimenomaan nyt, Heiskanen sanoo.

Lyhyt euriboron nyt halvin

Vaihtuvakorkoisen uuden asuntolainan hinta on laskenut aavistuksen elokuusta syyskuuhun, sillä nyt marginaalit ovat kutistuneet keskimäärin 0,03 prosenttiyksikköä.

Suomen Rahatieto on kerännyt pankeilta tarjoukset 85 000 euron 15 vuoden lainaan. Tarjousten kokonaiskorko on keskimäärin 2,25 prosenttia.

Lainan kokonaiskorkoon vaikuttaa eniten valittu viitekorko. Asiakas saa itse valita viitekoron, mutta vertailuun pankit valitsevat sen.

Kuten alla olevasta taulukosta ilmenee, kolmen tai kuuden kuukauden euriboriin viitekoroksi valinneiden pankkien tarjoukset ovat edullisimmat. Vuoden korko on euriboreista korkein, mikä heikentää myös tämän viitekoron valinneiden pankkien tarjousten sijoitusta.

Päivitys pidensilainaa 3 kuukaudella

Vuosi sitten lainaa ottaneen annuiteettivelan korko nousi vähän, jos korkopäivitys osui keskiviikoksi. 100 000 euroa 20 vuodeksi vuosi sitten lainannut joutuu maksamaan seuraavan vuoden ajan viisi euroa enemmän kuukaudessa kuin kuluneena vuonna.

Tasaerissä velkaansa lyhentävän luotto piteni kolmella kuukaudella. Tasalyhenteisen eli alenevan pääoman velassa lainalyhennys pysyi ennallaan, mutta kuukausittainen korkokustannus suureni kahdeksan euroa.

Kiinteä korko on yhä halvempaa Kiinteän korkojakson hinta 85 000 euron 15 vuoden asuntolainassa

Kiinteä aikatod. korko %muutos 8/2010-9/2010 %3 vuotta2,64-0,305 vuotta3,00-0,21 Lähde: Suomen Rahatieto

Helsingin OP:n marginaali on alin 85 000 euroa 15 vuoden asuntolainan hinta

Pankkitod.kok.korko %marginaali %muut kulut euroaviitekorko %Handelsbanken1,720,80200euribor 3 kkAktia Pankki1,730,80318euribor 3 kkHelsingin OP Pankki1,870,70200euribor 6 kkNordea 1,900,95386euribor 3 kkNooa Säästöpankki1,900,95398euribor 3 kkSampo Pankki2,020,82420euribor 6 kkHypo2,120,95264euribor 6 kkSuupohjan Osuuspankki2,300,80570euribor 12 kkTapiola Pankki2,330,85420euribor 12 kkÅlandsbanken2,470,95674euribor 12 kk Lähde: Suomen Rahatieto

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?