Oma raha

Tällainen on työsi 10 vuoden päästä

Julkaistu: , Päivitetty:

Enemmän aivoriihiä, virtuaalitodellisuutta ja tuntemattomia työkavereita toisella puolella maapalloa. Kymmenen vuoden päästä työ ei ole enää entisensä.


Brittiläinen Gartner-tutkimusyhtiö ennakoi kymmenen tapaa, jolla työn luonne muuttuu kymmenen vuoden päästä.

1. Rutiineista innovaatioon

Ihmistä ei korvata koneilla tulevaisuudessakaan, koska Gartnerin mukaan ihmisen työhön tuoma tärkein lisäarvo on hänen kykynsä ei-rutiininomaiseen, analyyttiseen ja vuorovaikutukselliseen toimintaan. Sellaista toimintaa, kuten oivaltamista, innovaatiota, ryhmäytymistä, johtamista, myymistä ja oppimista, ei voi automatisoida.

2. Työkuhina

Työkuhina on ryhmätyötä, johon osallistuu kuka tahansa, joka voi parantaa lopputulosta. Tulevaisuudessa tiimityötä arvostetaan yksinpuurtamista enemmän, ja tiimit koostuvat entistä useammin toisilleen tuntemattomien ihmistä. Tällainen tiimi muodostuu nopeasti yhden ongelman ympärille ja hajoaa nopeasti ratkaistuaan sen. Työkuhina on vastaus muuttuvien tilanteiden lisääntymiseen ja tulee jatkossa korvaamaan rakenteelliset ja byrokraattiset prosessit.

3. Heikot yhteydet

Työkuhinassa työntekijät eivät juuri tunne toisiaan. Tietoa eli heikkoja yhteyksiä uusiin työkavereihin kerätään verkostojen kautta. Tiedon kerääminen perustuu luottamukseen toisen ihmisen tiedoista. Omissa yksityisissä ja ammatillisissa verkostoissa suunnistaminen kehittää taitoja hyödyntää yhteyksiä, joiden toimiminen on tärkeää liike-elämälle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

4. Työskentely yhteisön kanssa

Organisaation tulokseen voivat vaikuttaa myös organisaation ulkopuoliset epämuodolliset ryhmät, joita ei voi kontrolloida mutta joihin voi vaikuttaa. Tällaisiin yhteisöihin vaikuttaminen edellyttää ymmärrystä niiden luonteesta. Gartnerin mukaan on tärkeää, että yritys hyödyntää yhteisöjä keräämällä markkinatietoja niiden kautta ja käyttää niitä segmenttien, markkinoiden, tuotteiden ja liikestrategioiden määrittämiseen.

5. Työhahmotelmat

Suurin osa ei-rutiininomaisista prosesseista on tulevaisuudessa myös erittäin epämuodollisia. Gartner uskoo, että tämänlaiselle työlle kehittyy malleja/toimintakäytäntöjä/toimintastandardeja, mutta tällä hetkellä ne pysyvät lennossa keksittyinä "toimintahahmotelmina".

6. Spontaani työ

Spontaanius on enemmän kuin reagoimista uusien toimintamallien syntymiseen. Se käsittää myös ennakoivan työn eli uusien mahdollisuuksien etsimisen ja uudenlaisen suunnittelun ja mallien luomisen.

7. Simulaatio ja kokeilu

Perinteisen Excel-taulukoilla työskentelyn sijaan tulevaisuuden työpaikoilla työtä tehdään jäljitellyissä virtuaaliympäristöissä Minority Report -elokuvan tapaan. Tämä tarkoittaa kaikenlaisen datan esittämistä virtuaalisesti ja moniulotteisesti. Ihmiset ovat vuorovaikutuksessa datan kanssa ja muokkaavat näkemäänsä maailmaa.

8. Herkkyys muutoksille

Liike-elämä muuttuu entistä ailahtelevammaksi. Työntekijät suunnittelevat toimintansa menneiden suoritusten perusteella, kun heillä on entistä vähemmän tietoa tulevaisuudesta. Gartner uskoo, että tulevaisuudessa yrityksissä on ryhmiä, joiden tehtävänä on etsiä ja arvioida ilmeneviä muutoksia sekä paikallistaa mahdolliset häiriöt ja neuvoa suojautumaan niiltä.

9. Hyperverkostoituminen

Yhä useampi organisaatio on osa verkostojen verkostoa, jolloin kaikkea ei voi kontrolloida. Verkostoituminen pakottaa työn siirtymään yhä enemmän virallisten ja epävirallisten suhteiden tasolle yli yritysten rajojen.

10. Minun paikkani

Työpaikka virtualisoituu. Kokouksia pidetään yli aikavyöhykkeiden ja organisaatiorajojen toisilleen tuntemattomien ihmisten kesken. Työntekijöillä on kuitenkin tulevaisuudessakin "paikka", jossa työskennellä. Monella ei ole enää toimistoa tai työpöytää, ja he työskentelevät yhä enemmän 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Tällaisessa työympäristössä rajat yksityisten, ammatillisten ja perheasioiden välillä hälvenevät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Verkkokauppa.com antoi tulosvaroituksen – yhtenä syynä hintakilpailun kiristyminen

    2. 2

      Käteinen raha loppumassa Ilomantsissa – pitäjän ainoassa pankki­automaatissa aivan käsittämätön tukos

    3. 3

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    4. 4

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    5. 5

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    6. 6

      Kiistelty yhdysvaltalaisfirma myy ikäihmisille nuorta verta suoneen – väittää nuoruudenlähteeksi

    7. 7

      KKV:ltä ehdollinen hyväksyntä Postin ja Transvalin kaupalle

    8. 8

      Kaivosteollisuus uskoo kaivosveron tulevan – ”Olisi hyvä, että olisi ensin jotain verotettavaa”

    9. 9

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    10. 10

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    2. 2

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    3. 3

      Käteinen raha loppumassa Ilomantsissa – pitäjän ainoassa pankki­automaatissa aivan käsittämätön tukos

    4. 4

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    5. 5

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    6. 6

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    7. 7

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    8. 8

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    9. 9

      Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

    10. 10

      Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    5. 5

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää