Sinnemäki iloitsee nuorisotyöttömyyden laskusta

Työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) iloitsee tänään julkistetuista työllisyystiedoista.

27.7.2010 13:58 | Päivitetty 27.7.2010 13:50

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli kesäkuussa työttömiä 248 000 eli 7 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllisyystilanne parani kesäkuussa myös edelliskuuhun verrattuna.

Työ- ja elinkeinoministeriö puolestaan kertoi, että työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa 276 000 työtöntä työnhakijaa. Määrä on sama kuin vuotta aiemmin. Sinnemäen mukaan nuorisotyöttömyys on kääntynyt laskuun.

– Mikäli talouden kasvu edelleen jatkuu ja voimistuu, voidaan arvioida valtaosan nuorista työnhakijoista työllistyvän suhteellisen nopeasti, Sinnemäki arvioi tänään työ- ja elinkeinoministeriön tiedotustilaisuudessa.

Sinnemäki arvioi työllisyyslukujen siistiytymisen johtuvan osaltaan lomautusten vähenemisestä ja työvoimapoliittisten ponnistelujen lisäämisestä. Työministerin mukaan myös työnhakijoiden määrä on kasvanut.

Hyvistä uutisista huolimatta pitkäaikaistyöttömien saaminen takaisin työelämään tökkii yhä.

– Vuodessa pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut lähes 14 000:llä hengellä eli Ylivieskan asukasluvun verran. Pian myös yhdenjaksoisesti kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä ylittää vuoden takaisen tilanteen työttömyysjaksojen pitkittyessä, Sinnemäki sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?