AL: Kunnalla ja valtiolla yli 2 viikkoa pidemmät lomat - Oma raha - Ilta-Sanomat

AL: Kunnalla ja valtiolla yli 2 viikkoa pidemmät lomat

Kuvituskuva
Julkaistu: 12.7.2010 8:33, Päivitetty 12.7.2010 8:42

Aamulehden mukaan julkisella sektorilla nautitaan pari viikkoa pidemmistä lomista kuin yksityisten yritysten palveluksessa.

Siivoojan loma on jopa 2,5 viikkoa pidempi, jos työnantajana on valtio tai kunta, kertoo Aamulehti. Lehden selvityksen mukaan yksityisen sektorin lomat ainakaan matalasti palkatuissa ammateissa harvoin ylittävät lain takaamia viittä viikkoa vuodessa.

Työkokemus pidentää lomaa julkisella puolella entisestään, vaikka se jo työsuhteen alussa on usein yksityistä sektoria pidempi. Aamulehden mukaan valtion työntekijällä on lomaa vuodessa kuusi viikkoa, kun työkokemusta on takana vuosi.

Julkisen sektorin työntekijöiden ikääntyminen lisää keskimääräisiä eroja. Kunnan ja valtion työntekijöiden keski-ikä on 44–45 vuotta, mikä johtaa työkokemuksen myötä karttuvien lomaetujen suuruuteen.