Yötyö altistaa metaboliselle oireyhtymälle

Julkaistu:

Yövuorolaisen kannattaa pitää silmällä terveyttään. Pitkään jatkuva yötyö voi altistaa metaboliselle oireyhtymälle, jonka tunnuspiirre on vyötärölihavuus ja esimerkiksi huonot kolesteroliarvot sekä korkea verenpaine.
Tuoreen italialaistutkimuksen mukaan unirytmin häiriintyminen mahdollisesti selittää yövuorolaisten alttiuden metaboliselle oireyhtymälle. Yötyön ja oireyhtymän yhteys on todettu ennenkin, mutta italialaistutkimus osoitti, että yötyö on oireyhtymän syy.

Yötyön lisäksi vähäinen liikunta altistaa metaboliselle oireyhtymälle. Diagnoosiin tarvitaan selkeä vyötärölihavuus, johon yhdistyy ainakin kaksi muuta vaivaa. Näitä ovat veren triglyseridirasvojen suuri pitoisuus, pieni HDL-kolesterolin pitoisuus, korkea verenpaine tai kohonnut veren paastosokeriarvo.

Metabolinen oireyhtymä altistaa muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille sekä diabetekselle.

Nelivuotisessa tutkimuksessa seurattiin 400 yötyötä tekevää sairaanhoitajaa, joita verrattiin 300 päivävuorolaiseen. Sadasta yötyötä tekevästä yhdeksälle kehittyi oireyhtymä, kun sadasta päivävuorolaisesta sairastui vain kaksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

 Tutkimuksen tekijät suosittelevat sairastuneille siirtymistä mahdollisuuksien mukaan päivätöihin. Yötyöläisten terveydentilaan tulisi myös kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Suomessa tutkimuksesta kertoi uutispalvelu Duodecim.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    10. 10

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää