Tässä ovat USA:n kuumimmat ammatit - Oma raha - Ilta-Sanomat

Tässä ovat USA:n kuumimmat ammatit

Kuvituskuva
Julkaistu: 13.11.2009 14:13, Päivitetty 13.11.2009 14:21

Aikakauslehti Moneyn mukaan ammatinvalintaa suunnittelevan yhdysvaltalaisen kannattaa nyt miettiä esimerkiksi järjestelmäsuunnittelijaksi tai apulaislääkäriksi ryhtymistä.

Mediakonserni Time-Warneriin kuuluva aikakauslehti Money listaa marraskuun numerossaan 50 parasta ammattia Yhdysvalloissa.

Lehden mukaan vertailun ykkössijan napanneen järjestelmäsuunnittelijan työ lyö leiville, koska ammatinharjoittajien kysyntä on kasvanut. Työ on myös luovaa ja oman kädenjälkensä näkee helposti.

– Huippuosaajien palkka nousee helposti kuusinumeroisiin lukuihin, ja etenemismahdollisuuksia on runsaasti, Money kirjoittaa.

Lehden vertailussa kakkossijan ottavat apulaislääkärit professorien sijoittuessa kolmansiksi.

Money kiinnitti vertailussaan huomiota paitsi ammattien palkkoihin myös kasvunäkymiin ja elämänlaatuun.

Amerikan parhaat ammatit

Lähde: Money ja PayScale.com

Tuoreimmat osastosta