Yhä usempi opiskelija kokee riistoa - Oma raha - Ilta-Sanomat

Yhä usempi opiskelija kokee riistoa

Opiskelijoiden psyykkinen ahdinko pahenee. Joka kolmas opiskelija tuntee jossain vaiheessa opiskelujaan olevansa henkisen riiston kohteena.

11.9.2009 16:54 | Päivitetty 11.9.2009 16:54

Yleisesti opiskelijat kokevat olevansa terveitä, mutta henkinen oireilu rassaa monen opiskelijan mieltä. 

Joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on vaikeuksia saada otetta opinnoista. Tähän liittyy usein ylirasituksen kokemista, itsensä tuntemista onnettomaksi ja masentuneeksi sekä valvomista ja keskittymisvaikeuksia.

Synkkä tulevaisuus ja mieliala näyttäytyvät joka viidennelle opiskelijalle.

Korkeakouluopiskelijoiden psyykkisiä vaikeuksia käsiteltiin perjantaina Opiskelijoiden hyvinvoinnin seminaarissa Helsingissä.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n mukaan sen mielenterveyspalveluja käyttää kuitenkin vain 15 prosenttia yliopisto-opiskelijoista. Hoitoon hakeutumista leimaa vahvasti käyttäjien leimautuminen, vaikka tuo leima onkin nyt haalistumassa, YTHS sanoo. 

Viime vuonna julkaistun terveystutkimuksen mukaan jopa kolmannes kaikista korkeakouluopiskelijoista kokee, etteivät he kuulu mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään.

Opiskelijat hakevatkin apua neuvoihinsa entistä enemmän myös netissä.  Opiskelijoiden tukikeskuksen Nyytin mukaan suosituimpia nettiryhmiä ovat ne, joissa käsitellään sinkkuna olemista ja yksinäisyyttä sekä stressiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?