Pois metsästä, sijoittaja

Julkaistu: , Päivitetty:

Mandatum Life varoittaa asiakkaitaan kannattamattomista metsäostoksista. Metsämaalla ei ole enää kunnon tuotto-odotuksia, varainhoitoyhtiö sanoo ja neuvoo panemaan irtorahan mieluummin sijoitusasuntoihin.
Suomalaisista sijoitus- ja henkivakuutusyhtiöistä Mandatum Life on päättänyt kääntää selkänsä metsälle. Yhtiö ei enää suosittele varainhoitoasiakkailleen metsäpalstojen ostoa ainakaan sijoitusmielessä.

– Katsoimme, että meidän on paras sanoa tämä suoraan: suomalainen metsämaa on tällä hetkellä hinnoiteltu niin, ettei siitä valitettavasti ole odotettavissa hyvää tuottoa. Metsäteollisuudenkin tulevaisuus ja puunostotarpeet ovat hyvin epävarmassa tilassa, perustelee yhtiön varainhoidosta vastaava johtaja Janne Saarikko.

Metsä on kuitenkin pysynyt suomalaisten sijoitushaaveissa korkealla. Mandatumin tänään keskiviikkona julkaiseman sijoitustutkimuksen mukaan yli kolmannes kansalaisista ostaisi heti metsää ja maata, mikäli siihen olisi varaa.

Osakkeisiin luottaisi vain 24 prosenttia, ja esimerkiksi vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin enää 8 prosenttia vastanneista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mandatum Life epäilee, etteivät kansalaiset ole vielä tajunneet, mitä metsäteollisuuden Suomesta pakeneminen merkitsee myös puupeltojen omistajille.

– Metsänomistamisessa on kyse enemmän nostalgiasta. Aiempina vuosina metsämaa olikin hyvin turvallinen hankinta, jossa rahan arvo säilyi. Nyt koko alan markkinatilanne on jo radikaalisti muuttunut, sanoo Saarikko.

Sijoitustutkimukseen vastanneista vankimmin metsään luottivat yli 55-vuotiaat, Itä- ja Pohjois-Suomen asukkaat ja etenkin miehet. Silti yllättäen myös 38 prosenttia kolmi-nelikymppisistä haluaisi omaa metsää pahan päivän varalle.

Kaikista vastaajista valtaosa, 58 prosenttia hankkisi nyt mieluiten sijoitusasuntoja vuokrattavaksi.

– Uskon, että esimerkiksi maakuntien kasvukeskusten sijoitusasunnot ovat nyt tässä markkinatilanteessa tuottavampia tai vakaampia kuin moni muu kohde, Saarikko lupaa.

Hän sanoo, ettei yhtiö suinkaan ennusta metsäteollisuuden katoavan Suomesta. Jos puun kysyntä elpyy, vanhoista metsäomistuksista saanee tulevaisuudessakin kelpo tuottoa.

– Onhan metsänhoito lisäksi hyvä harrastus, eikä omista metsistä kannattane ihan heti luopua. Vain uusien ostamisen jättäisin nyt väliin, sanoo Saarikko.

Mandatum Lifen heinä-elokuun vaihteessa Digitiedolla teettämään sijoituskyselyyn vastasi 400 suomalaista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    2. 2

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    3. 3

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    4. 4

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    5. 5

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Skodaa oli päästö­manipuloitu, ostaja vaati 17 000 euron hinnan­alennusta – Viranomainen: Arvon alentumisesta ei näyttöä

    8. 8

      Länsi-Suomi: Säteilyturvakeskus panee lisää paukkuja Fennovoiman valvontaan

    9. 9

      Ruotsalaislehti: Nordean muutto saattaa nostaa ruotsalaisten suurten vähemmistöomistajien veroja

    10. 10

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    3. 3

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    4. 4

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    7. 7

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    8. 8

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    9. 9

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    10. 10

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää