Kotitalouksilta katosi 16 miljardia

Julkaistu: , Päivitetty:

Kotitalouksien rahoitusvarojen arvo laski viime vuonna 16 miljardia euroa. Vaikka suurin osa sijoittajista veti rahojaan osakkeista ja rahastoista pois, osa kansalaisista myös sijoitti niihin rahaa.
Finanssikriisi näivetti viime vuonna kotitalouksien sijoitusten arvon. Tilastokeskuksen mukaan sijoitusten arvo laski 16 miljardia euroa.

Suorista osakesijoituksista tappioita kertyi vajaat 13 miljardia euroa ja rahastosijoituksista 5 miljardia euroa. Lisäksi kotitalouksien rahoitusasema heikkeni välillisesti, kun työeläkevarat supistuivat.

Kaikkiaan hallussapitotappioita tuli 21 miljardia euroa. Kokonaismuutos jäi tätä pienemmäksi, koska suomalaistaloudet myös hankkivat lisää rahoitusvaroja nettomääräisesti 5 miljardilla eurolla eli melkein yhtä suurella summalla kuin vuotta aiemmin.

Kun sijoitusten arvot romahtivat, monet yksityiset kansalaiset vetivät rahojaan osake- ja muista arvopaperisijoituksista talletuksiin. Niihin virtasi lisää rahaa lähes 8 miljardia euroa. Samaan aikaan rahasto-osuuksia myytiin 4 miljardilla eurolla. Tauon jälkeen kotitalouksien kiinnostus osakkeisiin kuitenkin elpyi.

Pääosa sijoituksista
on talletuksia


Kaikkiaan kotitalouksilla oli vuoden vaihteessa rahoitusvaroissa sijoituksia 187 miljardin euron arvosta. Niistä 70 miljardia oli talletuksissa, 15 miljardia pörssiosakkeissa, 41 miljardia muissa osakkeissa ja 33 miljardia henki- ja eläkevakuutussäästöissä. Rahasto-osuuksia oli 9 miljardia.

Vuoden vaihteessa kotitalouksilla oli enemmän velkaa kuin varoja. Vaikka velkojen vuosikasvu hidastui edellisvuodesta, velkaantumisaste eli luottojen suhde käytettävissä olevaan tuloon nousi 104 prosenttiin. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    4. 4

      Oiva Toikan luovuudesta kumpusi kannattava bisnes – firma on takonut reipasta voittoa

    5. 5

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    6. 6

      Stockmann: tulosvaroitus!

    7. 7

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    9. 9

      Rakennusteollisuus: Asuntoja rakennetaan tuhansia vähemmän kuin viime vuonna

    10. 10

      Vanhus osti kallista kotihoitoa ja jätti perilliset nuolemaan näppejään – lukijat: ”Ahneet sukulaiset tienatkoon itse omat rahansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Stockmann: tulosvaroitus!

    4. 4

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    5. 5

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    6. 6

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    7. 7

      Miljoonaomaisuuden menettänyt Jaakko Rytsölä myy nyt talouskasvatusta lapsille

    8. 8

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    10. 10

      Raakaöljyn hinta ponnasi vuoden huippuun – Syynä Iranin pakotteiden tiukennus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    3. 3

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    4. 4

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    5. 5

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    6. 6

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    7. 7

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    8. 8

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    9. 9

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    10. 10

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    11. Näytä lisää