Suomalaispäättäjä onkin Turo-mies - Oma raha - Ilta-Sanomat

Suomalaispäättäjä onkin Turo-mies

Kuvituskuva
Julkaistu: 9.6.2009 9:45, Päivitetty 9.6.2009 12:17

Taantuma on saanut suomalaispäättäjät harkitsemaan tarkemmin, mihin törsätä. Uuden tutkimuksen mukaan ylempi toimihenkilö pukeutuu nyt mieluiten Turon tai Luhdan asuihin, eikä lähde enää spontaanisti kaukomatkoille.

TNS Gallupin tänään tiistaina julkistaman kulutuskyselyn mukaan ylempi toimihenkilö ei ole kärsinyt taantumasta: valtaosa ei ole muuttanut kulutustapojaan mitenkään viime aikoina.

Vararikkoa ja oman talouden horjumista ei pelkää juuri kukaan.

Omaa rahankäyttöään he kuitenkin seuraavat aiempaa tarkemmin: spontaanius lomamatkoille lähdössä on vähentynyt ja isoja hankintoja on lykätty. Muuten elämä soljuu tavalliseen tapaan ja ostoksia tehdään, jos tarvitaan.

Ylemmät toimihenkilöt eivät omien vastaustensa mukaan ole ennenkään lämmenneet vaateostoksilla pintamuodille, vaan tekevät asuvalintansa käytännöllisyyden perusteella.

Kyselyyn vastanneet suomalaiset päättäjämiehet suosivat tänä keväänä yhä vaatetuksessaan Turo Tailoria, naiset taas Luhtaa, Marimekkoa ja Ril´siä.

Heille yksi elämän tärkeimmistä asioista on kodin viihtyisyys.

TNS haastatteli maalis–huhtikuussa kyselyään varten 756 ylempää toimihenkilöä.

Tuoreimmat osastosta